Olen viimeisen vuoden aikana tajunnut, kuinka ruma olen. Kasvoni ovat hirveän malliset, kroppa järkyttävä. Olen kuitenkin pyrkinyt ajattelemaan, että on minussa hyvääkin. Mutta jos keksin jotain hyvää, niin mieleeni muistuu ne miljoonat asiat joista en pidä.
Koulussa tunnen jatkuvasti alemmuuden tunnetta. Kaikki muut tytöt ovat, niin kauniita ja heissä on paljon kauniita piirteitä. Vertaan itseäni heihin, vaikken saisi, joten pahoitan mieleni.
Minua ahdistaa nykyisin käydä uimassa tai lenkillä ilman meikkiä, pelkään vain, mitä muut ajattelevat. En kuitenkaan käytä älyttömästi meikkiä, mutten pysty elämään ilmankaan.
Mielestäni tilanteeni on surullinen. Jokaikinen päivä murehdin ulkonäköäni, vaikka tiedän etten saa sitä mitenkään muutettua. Olisi helpompaa, jos oppisin hyväksymään itseni ja olemaan onnellinen. En kuitenkaan pysty siihen, koska tajuan aina, miten kauniita muut ovat.
Eniten minua pelottaa se, että jään yksin, etten saa koskaan ketään rinnallani. Pelkään, että maailma muuttuu kokoajan ulkonäkö keskeisemmäksi ja tilanteeni pahenee. Seurusteluun ei pitäisi olla pinnallisia syitä, mutta yhteiskunta luo niitä.
Tiedän, että ajauduin jo ohi aiheen, mutta oli pakko purkaa tunteet. Tekstini on muutenkin sekavaa.
Koulussa tunnen jatkuvasti alemmuuden tunnetta. Kaikki muut tytöt ovat, niin kauniita ja heissä on paljon kauniita piirteitä. Vertaan itseäni heihin, vaikken saisi, joten pahoitan mieleni.
Minua ahdistaa nykyisin käydä uimassa tai lenkillä ilman meikkiä, pelkään vain, mitä muut ajattelevat. En kuitenkaan käytä älyttömästi meikkiä, mutten pysty elämään ilmankaan.
Mielestäni tilanteeni on surullinen. Jokaikinen päivä murehdin ulkonäköäni, vaikka tiedän etten saa sitä mitenkään muutettua. Olisi helpompaa, jos oppisin hyväksymään itseni ja olemaan onnellinen. En kuitenkaan pysty siihen, koska tajuan aina, miten kauniita muut ovat.
Eniten minua pelottaa se, että jään yksin, etten saa koskaan ketään rinnallani. Pelkään, että maailma muuttuu kokoajan ulkonäkö keskeisemmäksi ja tilanteeni pahenee. Seurusteluun ei pitäisi olla pinnallisia syitä, mutta yhteiskunta luo niitä.
Tiedän, että ajauduin jo ohi aiheen, mutta oli pakko purkaa tunteet. Tekstini on muutenkin sekavaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet tismalleen kuin minä! Joka päivä murehdin ja mietin, itken ja ahdistun - aihe on aina sama, enkä pysty tekemään asialle mitään. Ulkonäköni. En siis osaa muuttaa käsitystäsi itsestäsi, kun en siihen pysty itsekään, mutta tiedätpähän sen, että et ole asian kanssa yksin. Olen samanlainen kuin sinä - ilman meikkiä en näyttäydy edes parhaan ystäväni seurassa, välillä en edes kehtaa katsoa ihmisiä silmiin. Surullista mutta totta. Kukaan ei tiedä ulkonäköpaineistani, esitän vahvaa ja hyvän itsetunnon omaavaa nuorta ja läpihän se menee hyvin. Tosin tilanteeni on alkanut paranemaan, olen alkanut uuden kampauksen myötä näkemään itseäni uudessa valossa, mutta samat harmaat ajatukset ne siellä vähän väliä vaivaa.
Ihmettä odotellessa.
Ikäänkuin oisit kirjottanut mun omia ajatuksia ylös. Ulkonäkö pilaa mun koko elämän, niin paljon ahdistun rumuudestani
Tosi harvoin näkee oikeasti rumia ihmisiä, en usko että kukaan muu susta oikeesti ajattelee et oot ruma ku sä ite :P
Ei ole olemassakaan ihmistä joka olisi niin ruma että kukaan ei haluaisi sitä. Usko pois:).
kaikki on kauniita omalla tavallaan ja varmasti sinäkin vaikka et itse sitä näe! :)
olin samassa tilanteessa vuosi sitten kun sinä nyt. se johtui siitä että minua haukuttiin rumaksi mutta se loppui koska luokat sekoitettiin ja uudet ihmiset ja tulin nykyiselle luokalle toisiksi ainoana entisestä luokasta ja minua kehuttiin paljon ja kehutaan vieläkin.
pari viikkoa sitten sain lasit ja pelkäsin hirvittävästi muiden ajatuksia niistä, mutta ne olikin vain positiivisia ja ei muiden mielipiteillä ole väliä, kunhan itse arvostaa itseään!(:
eli opettele arvostamaan hyviä puoliasi ja kauniita piirteitäsi, joita varmasti sinullakin on ja yhtäkkiä huomaat että oletkin kaunis.
ps. kun itseään vertailee muihin, niin muissa näkee vaan ne parhaat puolet mutta itsessään vain ne huonot ;)
Nuoruudessa kun lapsenkasvoisuus alkaa muuttumaan aikuisen ulkonäöksi, niin siihen yleensä kuuluu suhteellisen lyhyt vaihe, jolloin ihminen ei näytä lapselta eikä aikuiselta vaan joltain mitä voi olla vaikea määritellä yhtäkkiä. Ei kestä kauaa. Ja mikä parasta, jokainen päivä tulet kauniimmaksi, aikuiseksi naiseksi. Sisäinen kauneus on kuitenkin se tärkein: se mitä ajattelet, sanot ja teet. Tärkeää on myös se mihin uskot: rakkauteen, kostoon vai välinpitämättömyyteen. Suosittelen uskomaan rakkauteen.
Itse en pidä ulkonäöstäni kovin paljoa ja muutsanovat että olen kuitenkin ok ulkonäöltäni. Yritän aina keskittää huomiota hyviin puoliini eniten, niin saan itsetuntoani kohenemaan. Olin vielä vuosi sitten kiusattu ja pidin itseäni yhtä kauniina kuin lehmän persettä, mutta sainkin ylä-asteella ystäviä ja tajusin etten olekkaan niin pahan näköinen :)