Onks mul syömishäiriö :0

Muaki ahdistaa syöminen tosi paljon. Mietin sitä ihan koko ajan, suunnittelen joka päivä asiat mitä syön ja kirjaan ne ylos. Pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti, syön esim. kevyt joqurtteja, koska tavallisissa on aivan hurjasti sokeria, syön muutenkin mahdollisimman terveellisesti. Herkuttelen kyllä kahdesti viikossa, mutta en siltikään vedä mitään kolmea pizzaa ja viittä karkkipussia, vaan kohtuudella. Suoraan sanottuna mä pelkään ihan kuolettavan paljon lihomista.. Oon n.165 cm pitkä ja painan 44-45kg. Mulla ei oo menkkoja ollu nyt 4kuukauteen ja mua pelottaa sekin.. Voi toisaalta johtua stressistä, mutta silti. Miljoona asiaa pyörii mun päässä just syömisestä ja kaikesta siihen liittyvästä. Oon 14v tyttö. Syön 4krt päivässä, aamulla,koulussa,koulun jälkeen välipala, ja sit illalla joskus puol 8 aikaan. Sen jälkeen en syö enää mitään. En harrasta liikuntaa ollenkaan, paitsi kävelen tosin kouluun ja koulussa nousen rappusia joka päivä paljon, koska olen 4 kerroksisessa koulussa :D! Mutta en mitään liikuntaa harrasta muuten. Auttakaa jotenkin, tai sanokaa mitä mun pitäis tehdä, oon ihan hukassa.. :(

En tiiä oonko paras henkilö neuvomaan, enkä siihen pyrikään. Olen itse taistellut syömisen kanssa nyt lähes kymmenen vuotta. Itse liikun tosi paljon, paino on noussut viime vuosina eikä paino putoa johtuen surkeista ruokailutottumuksista, joko ahmin tai paastoa. Olen ollut todella hoikka, yläasteikäisenä olin reilusti alipainoinen ja silloin kärsinkin jonkinsortin syömättömyydestä, ongelmaan ei tuolloin tullut tarttua ja nyt nuorena aikuisena paino on lähetenyt nousuun.

Koska varsinkin TARVIIN APUA kerrot olevasi 14-vuotias, haluan kannustaa sua tarttumaan tuohon syömisongelmaan mahdollisimman aikaisin, kaiken lisäksi olet ainakin pituuden ja painosi suhteen todella hoikka - jopa laiha. Kuulostat erehdyttävästi samanlaiselta kuin minä 14-vuotiaana, jolloin syöminen ahdisti itseäni enkä liikkunut lähes ollenkaan paitsi juuri nuo koulumatkat. Itselläni syöminen lähti kuitenkin käsistä ja nyt harmittelen miksi en tarttunut siihen aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toivonkin että pystyisit puhumaan jollekin luotettavalle aikuiselle/opettajalle ahdistuksestasi, jota syöminen sinussa herättää. Se tuntuu vaikealta, ja en itse pystynyt siihen 14-vuotiaana, voin vaan kokemuksesta sanoa, että syömisenhäiriöt on sitä helpompi parantaa mitä aikaisemmin ne havaitsee ja hakee apua. Voi tuntua oudolta hakea apua syömisen ongelmaan, varsinkin jos ei saa esim. bulimia tai anoreksia diagnoosia. Voi tuntua, että onko se nyt niin vakavaa ja hakeeko vain huomiota, mutta ei se ole sitä, kun syöminen haittaa normaalia elämää ja muodostuu ongelmaksi siihen apua hakeminen ei ole noloa, se on todella kypsää ja järkevää. Jos ruuan ravintosisältö kiinnostaa kannattaa ihan lukea kirjallisuutta mm. lisäaineista ja keinomakeuttajista, joita löytyy mm. noista kevyt jukurteista. Itse koen aiheen hyvin mielenkiintoiseksi ja olen kokenut sen myös hieman auttavan oikeanlaisen ruokavalion löytymisen suhteen, itselläni on vielä tosin matkaa terveelliseen suhtautumiseen ruokaan.

Olisko? toivon, että tästä tekstistä oli myös sulle apua, ja haluan sanoa, että myös sinä olet painon ja pituuden suhteen todella hoikka - jopa laiha. Kyllä ruuan tahdonalainen oksentaminen on merkki syömishäiriöstä, johon kannattaa puuttua heti, syömishäiriöstä ei ole tarvinnut kärsiä vuosia jotta siihen voi hakea apua, siihen kannattaa hakea apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Joten toivon, että keskittyisit enemmän siihen mitä itse tunnet kuin siihen mitä muut ajattelevat sinusta tai miltä muut näyttävät. Ja kerro sinua ahdistavasta asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle/läheiselle, mutta älä jää yksin. Itse olen vasta nyt 19-vuotiaana uskaltanut kertoa esimerkiksi äidilleni syömisen luomasta ahdistuksestani, ja halustani hakea apua, enkä edellenkään pysty keskustelemaan syömisestäni monien kanssa. Äidille kertominen on ollut yksi pelottavimmista asioista, hän on kuitenkin suhtautunut todella kannustavaksi, mutta koen silti että haluaisin puhua ihan jollekin tuntemattomalla, kuten psykoterapeutille ahdistuksestani ruokaa kohtaan. Puhuminen auttaa, mutta joskus hyvin läheiselle ihmiselle puhuminen voi olla paljon vaikeampaa kuin tuntemattomalle.

Tsemppiä teille molemmille syömisen suhteen! Toivottavasti saatte suhteenne ruokaan, sellaiseksi, että se ei enää haittaa arkielämää, siihen itse pyrin.