Pyydän neuvoja itsemurhan tekemiseen

Hei,

Neuvoja tuohon en osaa antaa, mutta yhden neuvon masennusta ja muita mielen ja kehon sairauksia vastaan osaan antaa. Vanhuus ei tule yksin, mutta kaikista vaivoista riippumatta voit aloittaa ajattelemaan heti hyvän päivän tultua myönteisemmin. Pidä se ajatus ylläsi kuin uusi vaate ja huomaat ajankuluessa että sinun on parempi. Muista nukkua yöllä, liikkua voimiesi rajoissa, ja pyytää vaikka naapurin poikia käymään ruoka-apukassin haussa.

Se neuvo on siis se että jos ei yhteiskunta voi verovarojen puitteissa auttaa, avaa televisio tv7 kanavalta tai käy heidän kotisivuilla. Kanavalta tulee paljon hyviä ja terapeuttista ohjelmia. Tee päätös ja ota uusi suunta elämällesi. Voit aloittaa nettisivujen kautta Parantava Rukous ohjelman ensimmäisestä jaksosta. Voit katsella Yliluonnollista -sarjaa, voit kokeilla Varustamoa tai mitä vain mikä sinusta tuntuu sopivammalta.

Katsele vaikka muutaman viikon ajan ja etsi ne sinulle sopivimman ohjelmat, ja sitten alat seuraamaan niitä säännöllisesti. Et voi epäonnistua ellet itse sitä halua. Kerro kuulumisesi vaikka aluksi tälle palstalle aina välillä.

Kun on paljon omien ajatusten ja kipujensa kanssa, niin kaikkea mieleen tulee. Voihan olla, että Luoja hoitaa asian jo paljon aikaisemmin. Yksinäisiä on paljon. Itse päätän tänään olla menemättä seurakuntani tilaisuutteen ja vierailen kahden kotiin sidotun henkilön luona.
Kun me ollaan tännen synnytty, niin en koe tarpeelliseksi alkaa miettimään keinotekoisen kuoleman reseptejä.
Jospa sinulle löytyisi apua. Itse vein ilmaisjakeluruokaa kotiin lähimmäisille, jotka eivät pääse sitä seurakuntaan hakemaan.
Jospa lähtisit useammin ihmisten pariin, kerhoihin seurakuntaan ym. Jutustelu toisen kanssa huojentaa.
Toivottavasti et koe tätä kijoitusta tyrmäävänä.

Kiitos neuvoista. Kaikkea olen kokeillut jopa positiivista pakkoajattelua. Ulkoilen sään ja särkyjen sallimissa puitteissa. Kotona jumppaan ja teen rentoutusharjoituksia. Pa-kotan itseni katsomaan iltaisin telkkaria. Mikään ei vaan toimi. Ote elämään lipsuu pahemman kerran.

ei kukaan uskalla itsemurhaa

Minäkin olen tosi yksinäinen. Olen 25- vuotias. Toivon vain että tapahtuisi jokin yllättävä onnettomuus ja pääsisin pois.
Joskus laitan silmät kiinni kun ajan moottoritiellä 120 vauhdissa. Mutta se kestää vaan sekunteja eikä mitään tapahdu. Pelkään liikaa.
Olen saanut jonkun verran lohtua netin keskustelupalstoilta, esim. Vauva.fi aihe vapaa on joskus ihan viihdyttävä.

Kiitos kannustavista kirjoituksista. Sairauteni on pahentunut vajaassa vuodessa. Sitä ennen ulkona liikkuessani jututin kaikki ihmiset ja rapsutin koirat. Sairaus vaikeuttaa puhumistakin. Olen koko ikäni ollut toisten apuna ja tukena. Toimin vuosia tekaistun sähköpostin välityksellä tukihenkilönä. Nyt en enää jaksa sitäkään.

Vaikka elän yksin niin en tunne itseäni yksinäiseksi. Olen lapsesta lähtien kirjoittanut runoja, satuja ja tarinoita. Nyt en pysty tuottamaan sellaista tekstiä. Kirjoitan päiväkirjaa ja työstän masennuksen syitä ja seurauksia.

Tässä mielentilassa en voi olla ihmisten lähellä. Aistin herkästi toisten mielentilat ja suhtautumisen minuun. Itse en halua levitellä negatiivista energiaani toisille.

”Aivot uusiutuvat läpi elämän ja sinullakin on vielä paljon mahdollisuuksia.” Tämä on pahin painajaiseni koska tajuan liian hyvin oman tilani.

”Sinulla taitaa olla nyt erikoinen väsyminen ja kyllästyminen tähän kaikkeen.” Tämä pitää paikkansa. Olen väsynyt taistelemaan sairauden ja niukan toimeentulon kanssa. Henkisestä väsymyksestä on vaikea päästä eroon. Nukkuminen ei auta.

”Toivon vain että tapahtuisi jokin yllättävä onnettomuus ja pääsisin pois.” Tätä minä olen toivonut lapsesta lähtien.

Vaikka kuinka mietin niin en löydä elämälleni tarkoitusta. Ulkoilu on pakkopuurtamista. Siitäkään en saa hyvän olon tunnetta kuten aiemmin sain.

Anteeksi kun ruikutan täällä. En vain jaksa enää sinnitellä.

Ei mitään ateeksipyyntöä, ihmisellä on oikeus sanoa tai tässä tapauksessa kirjoittaa, että on paha olla. Olet ennen auttanut muita ja sellaisen ihmisen on vaikea tulla tilanteeseen, että eipä nyt voikkaan vaan tarvitsee itselleen apua. Jospa nyt vain yrittäisit olla vapaalla ja olla vain. Olla vaikka väsynyt. tarkoitan, että et nyt edes ajattelisi, miten saada väsymys pois. Voihan sinulla olla jonkinlainen ylimeno kausi.
On kyllä hienoa, että et koe itseäsi ykinäiseksi. Samanlainen itse olen. Riittää hyvin ihan omakin seura.

Olen jo niin vanha, että se onnettomuus , että on vuoroni täältä lähteä, voi tapahtua ihan milloin vain.

Sinulla on ilmeisesti jokin lihastoa heikentävä sairaus. Jospa tehtäväsi on nyt olla ja elää nyt rohkaisuksi toisille, joilla on samanlainen sairaus. Titenkin näin ulkopuolisena, en osaa samaistua sinun tuntemukseesi ja varsinkin kun itsellä ei ole samanlaista sairautta.

Päviänjatkoa sinulle.

Kaikkien itsemurhaa miettivien kannattaa ensin varmistaa että ovat varmasti menossa taivaaseen, koska muuten ei maksa vaivaa murhata itseään. No joo, vähän rankasti ja mustavalkosesti sanottu mutta tajuatta varmaan mitä ajan takaa.

Panadolia kerralla paketillinen.

Ap hyvä, et sinä kuolla halua vaan haluat tuosta nykyisestä tilanteesta pois.

Miten voisit muuttaa nykyistä elämääsi? Miksi muuten käyt psykan polilla, jos olosi siellä vain pahenee?

Oletko miettinyt mitä oikeasti haluaisit tehdä? Toteuta vielä yksi haaveesi ja mieti sen jälkeen haluatko kuolla vai siirrytkö sitä seuraavaan haaveen /unelman toteuttamiseen.

Tuskaahan tämä elämä on jokaiselle, karmeaa tarpomista rahahuolien, terveyden, työasioiden ja yksinäisyyden kanssa.

Täällä vain keikutaan ja huomista odotetaan; ehkä se tästä vielä helpottaa.

Tuo haave juttu on hyvä.
Kannattaisi ehkä myös yrittää etsiä ystäviä tai joku harrastus tai hankkia esim. kissa tai muu pikkuystävä jos mahdollista niin olisi joku jota rakastaa.
Voimia!

"Yx kaheksakymppinen pappa hirtti itsensä"

Missä köyden toinen pää oli kiinni. Tarvitsen konkreettisia neuvoja.

Onko sinulla läheisiä, joiden kanssa voisit puhua tai viettää aikaa? Entä voisitko mennä psykiatrille puhumaan ihan yksiksesi, eikä mihinkään ryhmäterapiaan? Puhuminen lieventää pahaa oloa. Ymmärrän, että tunnet olosi epätoivoiseksi ja lohduttomaksi tilanteessasi. Toivoisin kuitenkin, että harkitsisit asiaa vielä. Varmasti sinulla on elämässä sinua jollain tavalla ilahduttavia asioita. Tee asioita, joista nautit tai saat edes jonkinlaista viihdykettä.

Itsemurha-asiassa en osaa auttaa. Ymmärrän kyllä jos päädyt siihen ratkaisuun, ja mielestäni jokaisella on oikeus myös päättää elämänsä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja voimia yrittää vielä nauttia elämästä!

Lue raamatusta sieltä löytyy ne parhaat keinot .
Anna ajan kulua , kun mietit niitä ja huomaat että keinot olikin oikeat.
Voin taata , että toimii

Viinapullo, rauhoittavat lääkkeet ja lumihanki pakkasyönä. Eiköhän siinä nukkuisi mukavasti pois.

miten itsari onnistuis jotta se onnistuisi varmasti???

Useasti kun on vaikeaa, ihminen yrittää ratkaista koko loppuelämänsä olevat ja tulevat ongelmat kerralla ja silloin ahdistuu toden teolla. Mitä jos yrittäisit ajatella elämää päivä kerrallaan, tämä hetki kerrallaan. Arki on täynnä hienoja hetkiä. Aamulla herättyä aamukahvi tai tee, luonto, saunominen tms mikä sinulle tuottaa nautintoa. Vaikka olet sairas ja ilmeisesti tiedät sairautesi etenevän, et varmaan halua muutaman vuoden päästä ajatella, että kulutin rajatun aikani samojen ajatusten kehassä.

Yritä saada apua ahdinkoosi, niin henkiseen kuin taloudelliseenkin. Ja vaikka näitäkin palstoja lukiessa voi tuntua, että maailmassa ei ole enää kuin vihaisia ja kyynisiä ihmisiä, niin usko, että myös hyvyyttä on vielä paljon. Toivottavasti myös sinulle.

Miksi ihmeessä joku haluaa täältä pois? Elämä on niin arvokas, jokainen ihminen on niin arvokas, että sillä ei pitäisi leikkiä! Varsinkin joku 25-vuotias, tajuatko mitä puhut!?!! Sinulla on koko elämä edessäsi, jos yksinäisyys on ainut ongelmasi, niin hyvin kyllä menee! Hanki koira, saat heti paljon ihmisiä puhe-etäisyydelle kun he tulevat paijaamaan pentua, voit aloittaa myös esim agilityn ja saada muita koiran omistajia sieltä ystäviksi. Voit aloittaa oikeastaan minkä harrastuksen vain, jos avaat vain suusi, saat taatusti kavereita! Tapaat ihmisiä tulevissa työpaikoissasi, on olemassa monenlaista toimintaa mihin voit mennä mukaan! Voit vaikka ryhtyä MUNKIKSI...ja elää ihan erilaista elämää kuin tällä hetkellä, KUNHAN ET TAPA ITSEÄSI! Ja ketjun aloittajalle, oletko ottanut yhteyttä kirkkoon? On olemassa monenlaisia vapaaehtoistyöntekijöitä, täytyy olla keino saada apua, jos on kivuissaan, kerro tästä vielä jollekin ennenkuin teet mitään peruuttamatonta! Hyvää kevättä ja aurinkoista kesää toivottaen, lähimmäinen.

Mitäpä jos aloittaisit jonkun uuden harrastuksen vaikkapa kitaran tai pianon soittamisen? Tai muuttaisit ulkomaille missä olisi pienempi verotus, vaikkapa Espanjaan. 10 vuodessa ehtii tekemään vielä vaikka mitä. Kerro vanhuspsykiatriassa että hoito ei tehoa, ehkä aika uudelle teraupeutille virkistäisi. Koita keskittää ajatukset muuhun kuin sairauteen. Vapaaehtoistyö tai vaikkapa työ kirjastoapulaisena voisi olla mielekästä. Kerroit että asut kerrostalossa, mitäpä jos tutustuisit naapureihisi.

Näin hoitaisin homman jos itse olisin joskus sellaisessa tilanteessa että ulospääsyjä ei olisi kuin itsari.

Hommaa jotain unilääkettä tai lihasrelaksantti ja huuhdo alkoholilla alas, niin vaikutus tehostuu.

Lääkkeissä on se huono puoli että kun niitä ottaa liikaa, niin ne polttavat sisuskaluja ja aiheuttavat pahoinvointia, mutta siitä ei ole huolta jos nukut.

Eli en suosittele käyttämään mitään muita kun nukuttavia aineita, koska jos epäonnistut itsarissa ja suolistosi palaa niin asiasi ovat vielä huonommin.

Harmi että suomessa ei ole eutanasiaa ja ihmisten täytyy pelata venäläistärulettia lääkkeillä jos he haluavat kuolla.

Jos nyt hakisit ensin asumistukea.

Oma tilanteeni on se, että kuusikymppisenä työttömäksi jääneenä ei tulevaisuus näytä kovin hääviltä. Ansiosidonnaista on enää jokunen kuukausi jäljellä eikä kaikista poliitikkojen lausunnoista huolimatta työllistymistä ole näköpiirissä. Köyhyyteen en aio suostua ja olen sen päätökseni jo tehnyt, että viimeistään maaliskuussa tämä elontaipaleeni loppuu. Tavalla tai toisella! Harmittaa, kun niin paljon jää vielä näkemättä ja kokematta, mutta ei oikeastaan muutakaan vaihtoehtoa ole. En tiedä, että miten jälkikasvu asiaan suhtautuu, mutta omat voimat alkaa olla loppu. Tässä on lähimenneisyys ollut melko raskasta ja masentuneisuus on vaivannut mieltä. Avioero, työttömyys, lähiomaisen kuolema, sosiaalisten kontaktien loppuminen ja sen myötä ainoa puhekaverini on enää rakas koirani. Siinä sitä kuormaa näille harteille. Tänne kirjoitan vain siksi, että voin edes jotenkin päästää näitä ulos.

Mahtaako aloittaja olla vielä elossa? Voihan olla että on tässä ajassa kuollut jo luonnollisen kuoleman. Luin eka kerran nyt kirjoituksesi vaikka kirjoituksesta on 8 vuotta aikaa. Toivottavasti olet vielä elävien kirjoissa tai ettet päätynyt itsemurhaan.

Kannattaa ihan vaan puukottaa vaikka aluksi muutama laadukas suomalainen viranomainen hengiltä. Nämä ihmiset ajattelevat vain parastasi :)

Aloittaja kirjoitti olevansa vanha, mutta ei sen tarkemmin, minkä ikäinen.
Ei tämä helppoa ole nuoremmillakaan.

Itse en ole vielä vanha, mutta kunto mennyt huonoksi, elämässä ei ole oikeastaan mitään sisältöä, tarkoitusta. Voimien mukaan tulee vähän joskus liikuttua kodin ulkopuolella.
Eläke on pieni, juuri ja juuri pärjään, jos ei tule mitään ylimääräisiä kuluja ( valitettavasti niitäkin joskus tulee ).
Omalla kohdallani isoimmat ongelmat on yksinäisyys, ja se, etten pääse käymään paljon missään vointini takia.

En kuitenkaan koe, että tämä olisi jotakin taistelua joka päivä, aika vain kulkee eteenpäin. On vaan aika ykstoikkosta, mitäänsanomatonta, tyhjää, jne.
Ikäni puolesta tätä maallista eloa pitäisi ehkä katsella vielä reilut parikymmentä vuotta, mutta luulisin, että terveys pettää lopullisesti jo aiemmin.
Vaikken ole elämässäni erikoisemmin onnistunut, niin ainakin olen onnistunut pysymään elossa ( sekin kyllä ollut joitain kertoja aika kyseenalaista ).

En ole siltikään ajatellut luovuttaa oman käden kautta, olen sitä mieltä, että niin kauan on toivoa kun on elämää.

No täällä on sun kohtalon toveri, joka sairastui masennukseen jo yllä-asteella ja jota koulukiusattiin niin, että hyvä, että en tappanu itteeni sillon........
Mikään elämässä ei kiinnostanu, olisin voinu vain nukkua pois, mutta silti raahasin itteeni joka päivä kouluun........ Haukuttavaksi ulkonäöltä, älyltä ja vaatetukselta, kun en pukeutunut muotivaatteisiin......... Olin se ruma tyttö, josta kukaan poika ei vois ikinä tykätä tai ihastua ja olin vielä niin tyhmä, että uskoin sen kaiken paskan, mitä ne kiusaajat musta sanoi, kunnes ylä-asteen jälkeen aikuistuessani tajusin, että ei niitä idiootteja kannata kuunnella........ Kaiken lisäks mulla oli kotona vaikeat oltavat.........Ankara kasvatus perustuen mun siihen kasvatusmalliin, minkä mun omat vanhemmat on saanu lapsena.........Viiltelyn sitte aloitin 16-vuotiaana, ekan kerran osastolle 17-vuotiaana ja sit ajat avohoidon puolelle, missä nuorisopsykiatrian lääkäri totesi mun olevan syvästi masentunut ja aloitti mulla mielialalääkityksen.......... Samaan aikaan jouduin 17 weenä kotoa pois lastensuojelun avohuollon sijoituksella tukiasuntoon, jossa kapinoin, vittuilin sen työntekijöille ja tein ihan piruuttani kaikkea, mitä alaikäistä teiniä nyt voi kieltää tekemästä........18-vuotiaana omaan asuntoon, opiskelin samaan aikaan ja jatkoin viiltelyä ja sit yritin ekan kerran itsaria lääkkeillä - ja siitä osastolle m1-lähetteellä.........
Mun vanhemmat on eronnu, ku mä olin 8 ja mun toinen vanhemmista sairastaa 2-suuntaista mielialahäiriötä, näin perheväkivaltaa lapsena ja katsoin vierestä mun vanhempien psyykkistä pahoinvointia, äitini oli loppuun palanu ja masentunu........
Se, miksi kommentoin nyt sulle, on ajatus siitä, että kun voisin auttaa masentuneita ja yksinäisiä haluamaan jatkaa elämistä, kun elämä voi muuttua välillä yllättävästi........
En ole mikään psykiatri, mutta tiedän, että joskus on joku yksinäinen ja masentunut ihminen tavannut uuden tuttavuuden ja saanu uuden ystävän ja sitä kautta elämän halu on taas löytyny - kuten sanoin, elämä voi joskus yllättää....... 🤗🙂
Oon ite miettiny suikkaria monet kerrat, mulla on ollu niin huono itsetunto aiemmin, jonka kanssa kamppailen edelleen, mutta sit mulle ns. elämän voimaa ja inspiraatiota antaa pari yhdysvaltalaista tunnettua, kuuluisaa rap-artistia kuten 50Cent ja Eminem, joilla ei oo itelläänkään helppo elämä ollu, mutta ovat silti jatkaneet elämää eteenpäin ja päässeet pitkälle - kuuluisiks artisteiks......... 🤗
Joten toivon, että tää 1 teksti auttaisi sua jatkamaan elämää, jos oot yksinäinen, uusiin ihmisiin yleensä tutustuu, ku hakeutuu johonki toimintaan, missä käy muita mielenterveyskuntoutujia..........
Niin mäkin oon vähä yksinäinen, yks kaverisuhde meni poikki, ku ei oikeen toiminu ja ite olin aina se, joka ottaa yhteyttä ja ehdotti näkemistä, syy oli syysmasennus/väsymys, mutta kyllä silti muita kavereita nähtiin välillä ja pidettiin yhteyttä, mutta mua ei, joten koen olevani loukkaantunut ihan syystäkin........
Toivon, että voisin auttaa muita masentuneita ja yksinäisiä, koska oon ite sen aikanaan sairastanut, vaikka en mikään psykiatri olekaan........

Onnistuneesti itsemurhan tehneet eivät taida tulla tänne palstalle neuvomaan.

Kauhea ahdistus päällä koko ajan, paljon elämää vaikuttavia sairauksia. Paha unettomuus. Haluaisin jo päästä pois täältä kärsimästä. Mutta ei ole keinoa päästä pois. Joka päivä samaa kärsimystä. Ei auta lääkkeet ei terapiat. Ne ei muita vaivoja paranna yhtään