Paljokohan Haapaveden kaupunki joutuu maksamaan

kun luistelukeskuksen purkaminen viivästyy .?
- Purkaminen tulee aloittaa 1.4.2014 ja työ siirtoineen tulee olla tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti valmis 2.5.2014. -
Näin vaaditaan purkuilmoituksessa ,
jonka mukaisesti purkutarjoukset on tehty.
Purkamista ei voi lupien viivyttelyn johdosta aloittaa vielä pitkään aikaan.
Kaupunki on syyllistynyt viivyttelyihin,siitä ei ole epäilystäkään.
40260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

hätiköinti kostautuu monenlaisina lisäkuluina ,joita me lisäveroina joudumme maksamaan.
Kepulaisuus tulee meille kalliiksi.

Äänestä
  • eskoa kuunnellu ?
    Hällä olis ollu faktaa jäähallitouhuun.

    Äänestä

leirissä oli ihmetelty sitä kun Perus-suomalaiset oli esittänyt vanhan jäähallin säillyttämistä muuhun tarkoitukseen. nytten on selvinnyt että kepulaiset oli väittänyt että he ei ole kuulutkaan sitä, että vanhaa jäähallia voisi käytää johonkin muumun tarkoitukseen, hmmm mielenkiintoista, mutta kyllähän tun kepusta uskoo, sillä on ne niin sulkeutuneita omaan mielipiteensä, että eivät huomaa mita ympärillä puhutaan ja tapahtuu.

Äänestä
  • jo 20 vuotta sitten käyttösuunitelmat luisteluhallille .
    Siinä esitettiin mm :
    - että siirretään kevytrakenteinen halli luistehalliksi toiminta-aika on 50-100 vuotta.
    - jos rakennetaan myöhemmin jäykkärunkoinen ja -pohjainen jäähalli ,
    niin luisteluhalli jatkaa palloiluhallina.
    - uusi jäähalli rakennetaan kovalle maalle valion ja pulkkilantien ymäpäristöön
    - pesäpallokenttä tehdään luistelukeskuksen eteläpuolen risukkoon
    jne
    Nämä erittäin perusteelliset suunnitelmat löytyy liikuntalautakunnan mapeista.
    Tietopulaa ei siis ole , sitä on ollut parivuosikymmentä tarjolla.

    Äänestä

  • vasuri-esko teki kirjoitti:

    jo 20 vuotta sitten käyttösuunitelmat luisteluhallille .

    onhan niitä suunnitelmia ollut ,eikös hitleriki meinannu maapallon vallottaa,

    Äänestä

  • vasuri-esko teki kirjoitti:

    jo 20 vuotta sitten käyttösuunitelmat luisteluhallille .
    Siinä esitettiin mm :
    - että siirretään kevytrakenteinen halli luistehalliksi toiminta-aika on 50-100 vuotta.
    - jos rakennetaan myöhemmin jäykkärunkoinen ja -pohjainen jäähalli ,
    niin luisteluhalli jatkaa palloiluhallina.
    - uusi jäähalli rakennetaan kovalle maalle valion ja pulkkilantien ymäpäristöön
    - pesäpallokenttä tehdään luistelukeskuksen eteläpuolen risukkoon
    jne
    Nämä erittäin perusteelliset suunnitelmat löytyy liikuntalautakunnan mapeista.
    Tietopulaa ei siis ole , sitä on ollut parivuosikymmentä tarjolla.

    on sekä pesäpalloareena että luistelukeskus toteutuneet.
    on syytä hänen suunnitelmansa kaivaa mapeista esille ja toteuttaa loputkin.
    esko on ainoa todellinen liikuntavoima Haapavedellä. Me muut olemme rääpäleitä häneen verraten.

    Äänestä

  • eskon suunnitelmista kirjoitti:

    on sekä pesäpalloareena että luistelukeskus toteutuneet.
    on syytä hänen suunnitelmansa kaivaa mapeista esille ja toteuttaa loputkin.
    esko on ainoa todellinen liikuntavoima Haapavedellä. Me muut olemme rääpäleitä häneen verraten.

    myönnetään.
    Harvalla on niin selkeää käsitystä ja tietoa haapavetisten liikunnan tarpeista kuin vasuri-eskolla.
    Mutta hän on aito vasuri ,sellaista on monen kepun hankala kuulla.
    Poliittiset esteet nääs jyllää.

    Äänestä

  • vasuri-esko teki kirjoitti:

    jo 20 vuotta sitten käyttösuunitelmat luisteluhallille .
    Siinä esitettiin mm :
    - että siirretään kevytrakenteinen halli luistehalliksi toiminta-aika on 50-100 vuotta.
    - jos rakennetaan myöhemmin jäykkärunkoinen ja -pohjainen jäähalli ,
    niin luisteluhalli jatkaa palloiluhallina.
    - uusi jäähalli rakennetaan kovalle maalle valion ja pulkkilantien ymäpäristöön
    - pesäpallokenttä tehdään luistelukeskuksen eteläpuolen risukkoon
    jne
    Nämä erittäin perusteelliset suunnitelmat löytyy liikuntalautakunnan mapeista.
    Tietopulaa ei siis ole , sitä on ollut parivuosikymmentä tarjolla.

    pelastaa kaupungin monesta paHASTA.

    kannattaa huomioida. Niissä on hyvin selkeä ja toimiva malli.

    Äänestä

vuorokaudelta , eli viivelasku kasvaa joka päivä.

Äänestä

johtaa rakennuslautakuntaa ja vastaa kokouksen kutsumisesta koolle ja että ajoissa saadaan pätökset kuntoon. Eipä saatu.

Äänestä

siihen purkutarjousilmoitukseen tietoa päätösten viipymisistä ?

Äänestä
  • katoppa milloin tarjous pyyntö alkoi, ja milloin valittajat valitti. tai kysy eesaukselta jos et tajuu

    Äänestä

  • tinalo1 kirjoitti:

    katoppa milloin tarjous pyyntö alkoi, ja milloin valittajat valitti. tai kysy eesaukselta jos et tajuu

    tuustossa puheenjohtajien toimesta tekee äänestyspäätöksestä laittoman.
    Ei sellaisen varaan voi mitään rakentaa ennen oikeuden tuomiota.

    Äänestä

miksi yleensäkkin piti päätyä vanhanhallin purkamiseen, nyt on jo uuden hallin pohjustamistyö vanhanhallin paikalle maksanut enemmän mitä olisi maksanut NEVALANKORJAAMON tontti, (Haapaveden puuseppien tonttia ei olla edes kysytty) eikä vielläkään ole mitään varmaa tietoa rakennetaanko uutta vanhan tilalle, rahaa palaa valtavasti hukaan, syy on yksistään KESKUSTAN puuteelisesti suunnittelusta ja omanpään mukaisesta JÄRJETTÖMYYDESTÄ kuuntelematta muiden (asiantuntioiden) mielipiteitä, olisi ollut kerrankin järki kädessä niin olisi ollut jo uuden hallin rakentaminen pitkällä ja olisi ollut todelliset kustannusarviot tehtynä vanhanhallin suopohjan paalutuksesta maansiirtoineen. oliskohan siinnäkään vaiheessa KESKUSTA tajunnut sitä että vanhanhallin paikalle ei kannata rakentaa jäykkärunkoista jäähallia, tuskin, on ne niin järjettömän vähäälyistä sakkia.

R-E oli viikolla käynnyt totuuskomission asiantuntiana esittämässä vanhanhallin työturvallisuus näkökulmia. mikähän asiantuntia sekin on, tuskin on montaakaan kertaa käynnyt koko hallilla, ainoa mistä se on tietoa saannut on muutaman tyhjäpään keksimisiä valheita, päättäjien manipulomiseksi.

Äänestä
  • on tosi kummallisia.
    MIten hän voi mitään esittää, kun ei ole ollut mukana missään luistelukeskustyössä ?

    Äänestä

  • rytkyn erkin touhut kirjoitti:

    on tosi kummallisia.
    MIten hän voi mitään esittää, kun ei ole ollut mukana missään luistelukeskustyössä ?

    kyllä erkki on nänhyt muutaki ku rättihallin joten oikea mies tehtävään

    Äänestä

  • voltra kirjoitti:

    kyllä erkki on nänhyt muutaki ku rättihallin joten oikea mies tehtävään

    pimmeeltä....

    Äänestä

  • kuin erkin kalossit.
    häh ,
    anssi aivasti.

    Äänestä

pikkurahalla ei tästä selvitä.

Äänestä
  • riuttasen osuus ?

    Äänestä

  • mikä on tästä kirjoitti:

    riuttasen osuus ?

    miten lie ?jussipa laskee.

    Äänestä

R-E ei tiedä hallihommista yhtään mitään, se selvis viimmesyksynä kun tehtiin remonttia hallilla, sillä sen parinkerran kun R-E kävi minuutin ajan kattomassa oli kysymyksenä aina sama asia. joka kerran kun kerrotiin että ei voida laittaa kylmäkoneita päälle kun etsitään rakennusvaiheessa asennettuja ilmaus ventiilejä (jotka oli jätetty kokonaan pois) että saadaan järjästelmästä ilmat pois, jokakerran siitä huolimatta tuli vastaus että miksi kenttä ei ole jäässä, hmmm siinä asiantuntemusta hoh hoijaa tarkempaa selitystä ei koskaan kuunnellut, kun samantien lähti että perävalot vain vilkku.
maninpuloijien tarinoita on kylläkin kuunellut korvat hörölään, aivan kuten muutkin terävimmät johtajat.
R........n osuus on vain perävalojen seuraaminen ja olla samaamieltä muijen keskustalaisten kanssa

Äänestä

Oletkos ukko rukka Esau rakastunut tuohon vanhaan resuhalliin?
Nuo sinun kaihoisat ja katkerat vuodatukset ihan sytämmelleni käyvät :))))
- ei voi olla totta-

Äänestä

se on kait selvää. Jo yli viikko kulunut sovitusta ja lisää kuluu.

Äänestä
  • viikko ja kello käy....

    Äänestä

pitkään.

Äänestä

ja palijo.

Äänestä

just niin, turhasta maksetaan ja paljon. minkähän verran tulee maksamaan jäänhoitokoneen huolto Oulussa????? veikaampa ettälähennelään kovaavauhtia 50 000 tuhatta euroo, kaikkine kuljetuksineen .
tästä asiasta ja parista muusta pitäs kirjoitaa lehteen, kun ei voida käytää omankunnan palveluja yrittäjiä koneen huollon suhteen, jäis nekin eurot omaanpitäjään.

Äänestä
  • Ettekö tuossa valittaneet aikaisemmin että uusi maksaa200 000euroa.Elikkä Halvalahan tuossa pääsee jos vain 50 000euroa makssaa.Selevää säästöä kaupunki tekee.vai mitenkä se nyt on vai pitäiskö vähän valittaa jos ne tekee pian voittoa sillä jääkonneella tai jos tekkee pian tappiota noh mutta valitetaan.

    Äänestä

kyllä pitäs ja ehdottomasti, syystä että, tuon huoltotyön olisi voinnut tehdä omalla paikkakunnalla, vai murtoosan hinnalla, siinä sitä säästöä olisi tullut ja olisi omankunnan yrittäjät saannut töitä.

Äänestä
  • Katteushan siinä olis tullu ja ruvettu valituksia tekemään.se se olis vienyt aikaa ja rahaa.vähän niinkuin tässä jäähallinkin kans.valituksia pittää tehä eihän sitä muuten täällä pärjää.Ensin valitetaan ja sitten mietitään että mistä valitettiin.Siinä sitä säästää kun valitettaan

    Äänestä

  • valivaa kirjoitti:

    Katteushan siinä olis tullu ja ruvettu valituksia tekemään.se se olis vienyt aikaa ja rahaa.vähän niinkuin tässä jäähallinkin kans.valituksia pittää tehä eihän sitä muuten täällä pärjää.Ensin valitetaan ja sitten mietitään että mistä valitettiin.Siinä sitä säästää kun valitettaan

    aina lähityönä tehä. niin meijän mehtäkoneillekkin.

    Äänestä

päivä päivältä.

Äänestä
  • eiköhän solokkujengi saa tietää valituksien hintansa veronmaksajille

    Äänestä

urakka tarjous ja urakka sopimus ovat kaksi eri asiaa.

Äänestä

vastuussa ? Eli viulut maksaa...

Äänestä
  • hallia ruvetaan purkamaan pääsiäisen jälkeen.

    Äänestä

  • vanhaa kirjoitti:

    hallia ruvetaan purkamaan pääsiäisen jälkeen.

    taan mahdottomia.
    Kukahan sen on oikein hyväksynyt lehtiin pantavaksi.

    Äänestä

  • vanhaa kirjoitti:

    hallia ruvetaan purkamaan pääsiäisen jälkeen.

    purkamista , kun oikeuskäsittelyt on kesken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vahingonkorvausta, kirjoitti:

kun luistelukeskuksen purkaminen viivästyy .?
- Purkaminen tulee aloittaa 1.4.2014 ja työ siirtoineen tulee olla tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti valmis 2.5.2014. -
Näin vaaditaan purkuilmoituksessa ,
jonka mukaisesti purkutarjoukset on tehty.
Purkamista ei voi lupien viivyttelyn johdosta aloittaa vielä pitkään aikaan.
Kaupunki on syyllistynyt viivyttelyihin,siitä ei ole epäilystäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu