PYHTÄÄ PAKKOLIITETÄÄN KOTKAAN

OPSERV

8

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opserv

      Perustuslaki ei ole lukinnut maantieteellisiä kuntarajoja, eivätkä kuntien pakkoliitokset ole siten perustuslain vastaisia, sanoo valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki Savon Sanomissa.

      - Periaatekysymyksenä tämä on selvä asia. Ei yksittäisellä kunnalla ole oikeutta jäädyttää alueellista kuntajakoa, Jyränki sanoo.

      Perustuslaki suojaa kunnallista itsehallintoa. Hallituksen ajamaa niin sanottua pakkoliitospykälää on arvosteltu muun muassa siksi, että pakolla liittäminen ei sopisi perustuslain henkeen.

      Jyränki sanoo ihmetelleensä eräiden muiden asiantuntijoiden näkemyksiä perustuslainvastaisuudesta. Hän painottaa, että kunnat ovat valtiolle alisteisia yksikköjä.

      - Ei ole järjen mukaistakaan, että kunnat nostetaan valtion rinnalle tällaisissa kysymyksissä.

      • juurnii

        Hallitus on jo todennut, että kymenlaaksossa ei ole tarpeita pakkoliitoksille. Pyhtää selviää parhaiten vmi n asettamista vaateista, mites muutu. Kriisissä. Mutta kyllä tämä kulmakunta pyristelee ja koittaa kaikille hyvät ajat, sillä välillä yhteistyötä ei tule unohtaa.

    • Siperia kutsuu

      Ei Pyhtäässä ole kohta enää mitään liittämistä, kaikki toiminnat ulkoistetaan menoja säästelemättä ja omaisuus myydään pilkkahinnalla, kuten Lökörekin.
      Kohta näette, että sosiaali- ja terveyspalvelutkin myydään pikaisesti ainoalle ehdot täyttävän tarjouksen tehneelle. Erona Lököreen tulee olemaan vaan se että hinta on määrätty etukäteen, katsotaan mitä sitten sillä saadaan.....
      Viime sunnuntain kymärissä otsikoidaan kunnanjohtajan kuvan alla: " yritysten pyörittämä Pyhtää ". Niin siinä näyttää todella käyvän, pyhtääläiset ovat tulevaisuudessa aika pyörityksessä, urheilutermiä lainatakseni.
      Onneksi Pyhtään päättäjät ovat noin pienessä hiekkalaatkossa, valtakunnan tasolla pian aikaa ulkoistaisivat koko maanpuolustuksen parhaan tarjouksen tekijälle, tai parhaalle kaverille. Vaikka Vladimirille.

      • soulmään

        Turha yleistää, kaikki päättäjät eivät suinkaan ole myyneet sieluaan Nuuttilan hankkeille.

      • skynet
        soulmään kirjoitti:

        Turha yleistää, kaikki päättäjät eivät suinkaan ole myyneet sieluaan Nuuttilan hankkeille.

        Valtiovarainministeriö on tiedustellut Kouvolan ja Pyhtään liitoshaluja Lapinjärven ja Loviisan kanssa. Kunnat ovat tyrmäämässä kuntarakenneselvitykset.

        Mistä on kyse?

        Kouvola ja Pyhtää eivät halua liittyä yhteen Itä-Uudenmaan kuntien kanssa
        Ministeriö on tiedustellut Kouvolan ja Pyhtään halukkuutta yhdistyä Lapinjärven ja Loviisan kanssa
        Loviisa ja Lapinjärvi haluavat selvittää keskinäistä kuntaliitosta

        Kouvola ja Pyhtää aikovat tyrmätä kuntaliitosselvitykset Itä-Uudenmaan kuntien kanssa.

        Valtiovarainministeriö on tiedustellut Kouvolan ja Pyhtään halukkuutta yhdistyä Lapinjärven ja Loviisan kanssa.

        Molemmissa kunnissa nähdään, ettei kuntarakenneselvitykseen Loviisan ja Lapinjärven kanssa ole syytä lähteä, sillä ne eivät ole Kouvolan ja Pyhtään luonnollisia työssäkäynti- ja asiointialuetta. Pyhtää on lisäksi jo mukana kuntarakenneselvityksessä muiden Etelä-Kymenlaakson kuntien kanssa.

        Asiaa käsitellään Pyhtään kunnan- ja Kouvolan kaupunginhallituksessa maanantaina.

        Loviisa ja Lapinjärvi haluavat yhteen

        Loviisa ja Lapinjärvi eivät nekään ole innostuneita maakuntarajat ylittävästä kuntaliitosta. Ne haluavat selvittää kahdenkeskeistä kuntaliitosta vaihtoehtona kuuden Itä-Uudenmaan kunnan liitosselvitykselle.

        Kaksikko muodostaa reilun 18 000 asukkaan kunnan, mikä jää vajaaksi valtion asettamasta minimistä 20 000:sta.

        – Uskon, että Loviisan ja Lapinjärven kaksinkeskeinen kuntaliitos olisi riittävän suuri, kertoo Loviisan kaupunginjohtaja Olavi Kaleva.

        Loviisan kaupunki päättää liitoksista ensi vuonna. Vaihtoehtoina on joko pysyä itsenäisenä, liittyä Lapinjärven kanssa tai tehdä kuuden kunnan Itä-Uudenmaan kuntaliitos.

      • join venture
        skynet kirjoitti:

        Loviisa ja Lapinjärvi ovat mukana kahdessa yhdistymisselvityksessä, joista keskinäisen selvityksen väliraportti on valmistunut arvioitavaksi.

        Loviisan ja Lapinjärven kuntien yhdistymisselvitystä valmistellut työryhmä ehdottaa, että Lapinjärvi ja Loviisa yhdistyvät. Lisäksi ohjausryhmä päätti kysyä kuntalaisten ja henkilöstön sekä luottamushenkilöiden mielipidettä väliraportista. Ohjausryhmä piti viimeisimmän kokouksen torstaina 28.8.2014, jolloin käsiteltiin selvitysmies Risto Niemisen laatimaa ehdotusta väliraportiksi. Välirapostissa listataan etuja ja haittoja, joita yhdistymisestä arvioidaan seuraavan.

        Raportissa arvioidaan myös, että jos Lapinjärvi ja Loviisan eivät yhdisty, on seurauksena todennäköisesti molempien yhdistyminen "suurempaan Itä-Uudenmaan kuntaan ennemmin tai myöhemmin".

    • 6+11

      Kyllä sen voisi selvittää että voitaisiinko Kouvola, Pyhtää, Lapinjärvi ja Loviisa liittää yhdeksi kaupungiksi.

    • Stig vaan

      No ei me otta Kouvola mukaa. ne ei osa ruotsikieltä. Kaupunki nimi vois olla LOVPYTTIS.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe