olisi ottanut selvää ja selvittänyt sinusta asioita?
Pahastuisitkos
jos hän
32368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
olen toiminut itse samoin
jossainmäärin pahastuisin.
jos hän olisi tehnyt pienen alttarin, jonka keskellä on kuvasi? ;D
mikäpä siinä, jos jostain tykkää niin paljon, kunhan se ei mene sairauden puolelle.
En tietenkään. Minulla ei ole mitään salattavaa. Tiedän, että eräs nainen otti minusta selvää. Hänellä oli siihen oiva mahdollisuus. Siihen se kiinnostus sitten lopahtikin. Hänellä nimittäin. Sai varmaan selville yhtä ja toista. Parempi näin.
Voi, en tietenkään. Ja paljon hän minulta kyseleekin asioita, alusta lähtien kysellyt. Tietää (ja muistaa!)minusta asioita, joita en aina itsekään muista kertoneeni ;) lutuinen
En tiedä, riippuu vähän miten hän on ottanut selvää minusta ja mitkä hänen aikeensa ovat. Jos vain kiusatakseen, niin eihän se kivaa ois..
Riippuu keltä kysellyt. Jos heiltä joidenka toivon olevani ystäviä. Niin ei haittaa.
minusta ei ole mitään selvitettävää
mitäpä tuosta.
ainakin materian haikailijat putoavat kyydistä samantien :)
Mä tiedän että hän on asioita selvittänyt musta. toivon vain että on käyttänyt harkintaansa että keneltä jotta saa totuuden eikä vääristeltyä asiaa. kaunaa minua kohtaan kantavat antavat ehkä vääristeltyä totuutta. En mä vihainen ole vaikka asian jo tiedän. exältä tietenkin jos menee musta kyseleen voi mua hiukan alkaa häiritseen jos siihen ei hyvää perustelua ole.
vaikka minun asioitani joku olisi jostain selvitellyt. Minulla ei ole mitään sen kummempia salaisuuksia. Korkeintaan harmittaisi uteliaan puolesta hänen hukkaan mennyt aikansa.
tutkii sitten perusteellisesti, jos on jäänyt itseltä jotakin pois tiedoista ;)
En pahastu. Toivoisin myös että hän kyselisi lisää minulta kasvokkain. :)
Ei ole mitään salattavaa.
Kohta viettämään venäläisiä synttäreitä. :)
Ps. Tosin pitää olla selvin päin kun olen päivystäjänä.
Niin miten mahtaa olla.
Kuka niin on tehnyt. Se ketää kaipaa vai joku toinen.
En pahastuisi. Minulta vain olisi saanut tiedot helpommin ja ilman ulkopuolisten väliin tuloa.
En pahastuisi. Kyllä hän tietää, minkalainen luuseri olen. Eikä minussa nyt oikein mitään selvitettävää ole. Itse olen katsonut vain, että hän on se kuka sanoo olevansa. Mikä oli hyvin helppoa, koska hän ei ole salailijatyyppiä. En tunne mitään tarvetta penkoa kenenkään asioita, vaikka sellaiseen olisi erinomaiset mahdollisuudet. Ihmiset noin yleensä ovat todella huolimattomia eivätkä tajua miten psljon huomaamattaan jättävät jälkiä itsestään.
Jos ei luottamus pelaa sen vertaa että voi kysyä suoraan, niin turha tulla tekemään tuttavuutta. Sanoisin noin. ;)
Taidat olla sekopää ja helvetin ruma. Palstailet ja lymyilet, et uskalla oikeasti kohdata. Runkkaat murun kuvaa katsoessa. Toivon mukaan sulle joutuis pippuria kynsien alle.
Onhan se melko epätavallista. Mutta se voi olla myös imartelevaa. Riippuu varmaan monista tekijöistä.
Olen samaa mieltä. Minun mielestäni pitäisi puhua ihan ihmiselle itselleen. Se on jo sitä kunnioitusta ihmistä kohtaa. Miksi pitäisi urkkia jotain muuta kautta?? Lymyilijänä näen sen joka puskista utelee ja pälyilee ihmistä itseään lähestymättä.
Jos? Eikö muka ole . ) joku on.
koska tonkimisen takia hän ei uskalla ottaa yhteyttä oikeasti.
Riippuu paljon siitä miten ne ihmiset keneltä tonkittu on kaikkeen suhtautunut ja mitä niille on kerrottu ja miten ne on sen perusteella toimineet. Kertoneet eteenpäin, hankaloitunut entiswestään? Tietty jos niitten ihmisten kanssa ei ole pahemmin ollu tekemisissä niin mitään kismaa välttämättä syntyny. Mutta siis kaikenlainen salailu saattaa joskus johtaa arvaamattomiin sanoihin ja tekoihin,, koska tavallan se kenestä tietoa kaivellaan, ei kerrota suoraan mitään, saatetaan jopa ärsyttää salailun nimissä, tietyn tyyppiset ihmiset voi käyttää sitä jollain tapaa myös hyväksi. Jos ei halua esimerkiksi toisen onnea. On niitä kaikenlaisia.
No riippuu ihan siitä että mitä asioita hän on ottanut minusta selvää.
Kaikki minkä saa julkisista lähteistä selville on ok. Muiden lähteiden käyttö (esim. duunin mahdollistamana) on kyseenalaista.
Kannattaa ehkä kysyä itseltään, tykkäiskö itse, jos muut selvittelisivät omia ei-julkisia tietoja.
Kielteisen "vaikutuksen" tekee, jos käyttää väärin duunin tarjoamaa mahdollisuutta käyttää väärin. Niitä myyriähän riittää, hyi olkoon.
kommentoitu. Google, Eniro, Facesta näkyvät hölmöt päivitykseni yms. ovat ok, mutta jos etsintää tapahtuisi jotakin muuta kautta, pahastuisin. Ihmettelisin myös, miksi.
HÄN vai joku muu?
kunhan vain toisi sen julki eikä täällä pelkästään pyörittele.. tietysti tahdon että on ottanut
tiedän, että hän on ottanut minusta jotain asioita selville. En pahastunut, mutta yllätyin. Ja mistäkö tiedän? Hän otti ko. asiat puheeksi.
Huoriensa kanssa on puhunut minusta.