Levin lapinkylään johtavat ladut on hiekoitettu tien kohdalla. Loukkaantumisvaara ja sukset pilalla. Ilmoitetuamme asiasta lapinkylän yrittäjäemämälle hän tylysti totesi, että tulkaa autolla, jos häiritsee.
Levin lapinkylä, varoitus
12
5401
Vastaukset
- Lapin akka
Ei se ihan noin mennyt. Totesinpahan vain että koska tie on hengen vaarallisen jäässä niin se on ollut pakko hiekottaa ja joudutaan tulevaisuudessakin niin tekemään.
Toisekseen meillä täälä Lapissa on samat liikenne säännöt kuin muuallakin Suomessa. Tien reunaan tulee pysähtyä ja varmistaa ettei jää auton alle.
Laduilta ei ole tälle tielle alamäkiä vaan hiekoituksen kyllä näkee selvästi ja sukset voi kantaa tien toiselle puolen.itten se toinen juttu.
Levin Lapinkylä on yksityinen yritys ja olemme joutuneet kustannus syistä lopettamaan laavulla ilmaiseksi puiden polttamisen. Viikossa puita menee n. 1000 € edestä ja tulilla on pää asiassa oman evään syöjiä, joilta ei palveluista saa rahallista korvausta.
Toivotan mukavaa alkanutta kesää kaikille ja talven odotusta
Erja Luiro, Lapinkylän emäntä - Siiri ja Martta
Ovatko vielä hiekoitetut, pitääkö vielä varoa? Ollaan lähdössä sinne päin juhannukseksi, ettei nyt vaan sattuisi mitään.
- Tulilla ollu
Ei ne (tiet) enää ole hiekoitettuja. Liukkaita riettaat ovat, kun vettä sataa. Savi vishin tekkee sen. Kalhia ovat puut Levin Lapinkylässä, jos 1000€ vko. Sehän tekkee n. 50 kuutiota puuta. Se jaethan 7 = 7mottia pv. Jos vielä 7h on tulet pallaa 1motti/h. Onkhan Lapinkylän emännällä tullut laskuvirhe. Koivuja siellä ei ole koskhan ollut polttopuina, märkiä "losoja", joten tuo 20€ /kuutio on yläkanthin laskettu vielä.
- makes1970
Teki niin tai näin, niin koskaan ei ole hyvä! Mistä noita kaikenmaailman urputtajia aina löytyy? Ei sinne pakko ole mennä, pysyy kotona!
- Siellä ollu
makes1970 kirjoitti:
Teki niin tai näin, niin koskaan ei ole hyvä! Mistä noita kaikenmaailman urputtajia aina löytyy? Ei sinne pakko ole mennä, pysyy kotona!
Kotia on moni kuollut, ei sinne kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa. Asiaan, kun elättää itsensä turismista, on myös kestettävä kritiikkiä. Turistit maksaa siitä, että heitä palvellaan.
- Kielipollari
Ettehän te osaa edes kirjoittaa siellä. Voisin lyödä vaikka vetoa, että "Lapin akan" kirjoittama kyltti leviää Facebookissa "Yhdyssana on yhdyssana" -ryhmässä. Kyltissä lukee mm. "Olemme koira ystävällinen yritys" ja kerrotaan "musta valkoisesta" koirasta, jonka nimi on Santtu. Samasta lauseesta puuttuu myös pilkku.
Sama juttu englanninkielisen käännöksen kohdalla. Eikö paksuun päähäsi mennyt jo ala-asteella opetettu asia, että ainesanojen eteen ei ikinä tule artikkelia? "A water", joopa joo. Oppimaton pöljä. - kuhansanoin
Kyllä kai turisteja palvellaan, mutta yrittäjä on yrittäjä ja palkka hänenkin on työstään pakko saada. Miten ihmiset ei käsitä että kenelläkään ei ole varaa ylläpitää yritystä joka antaa ilmaiseksi puut ja sen lisäksi vielä asiakkaat tuo omat eväät. Mihin perustuu tämä luulo että yrittäjä on ahne kun haluaa saada yrityksessään tuottoa jolla maksaa laskut. Jokainen meistä varmaan käsittää että suomessa yrittäminen on taitolaji ja ilkeille asiakkaille pitää vielä' samaan hintaan hymyillä ja oaoittaa kunnioitusta, vaikka he eivät itse osoita minkäänlaisia käytöstapoja.
- Erämiesfgbkoite
Sillä sinun 5 e pullalla ja kaakaolla omistaja/yrittäjä maksaa verot, sähköt, palkat, raaka-aineet ja ylläpito kustannukset. Lisäksi lapinkylän rakennukset pysyvät siellä myös kesällä kun ihmisiä ei ole, ja kulut juoksevat. Yritys on perheyritys missä jokainen panostaa kaiken mitä pystyy, koska sillä he elävät. Levin lapinkylä ei ole julkinen paikka eikä tule olemaan mikään iso ketju. Se on perhe yritys ja niillä sinunkin rahoilla mahdollistetaan, että lapsilla on varaa opiskella ja omistajilla joskus varaa pitää lomaa myöskin. Lisäksi Levin lapinkylä mahdollistaa muutaman ulkopuolisen työntekijän elämisen palkkaamalla heidät. Joten ensi kerralla kun käytätte ala arvoisen sävyyn puhetta voisitteko sen tulla sanomaan päin naamaa heille? Varmasti he korjaavat kirjoitus virheet sekä vastaavat palautteeseen/kysyntään jos siihen on tarvetta. Ps. nykyään siellä myydään myös polttopuita. Mitään ei saa tässä maailmassa ilmaiseksi. Täällä on vain niin paljon helpompi "huutaa ja haukkua" kun ei menetetä omia kasvoja. Kiitos hyvästä palvelusta Erjalle ja lapinkylä väelle! - yksi hiihtäjä vain. :)
- Levitys
Niin , kävimme Lapinkylässä viikolla 15. Se oli yksi pysäyspaikka Levin ympäri hiihdollamme. Olisimme paistaneet makkarat nuotiolla, mutta eipä nuotiossa ollut kuin pieni hiillos. Myös lapsiperheellä oli myös samat ajatukset, mutta mistä puita nuotioon. Läksin siltä seisomalta sisälle kahvilaan kysymään olisiko saatavilla puita. Oli kuulemma ostettavissa. PERKELE...!!! En edes kysynyt hintaa vaan kävin nuotiolla sanomassa, että puita saa maksua vastaan. Laitoimme sukset jalkaan ja lähdimme jatkamaan matkaa niin kuin muutkin nuotiolta. Nyt oli kyllä Lapinkylältä viimeinen älynväläys. Ei tarvitse enään sinne hiihtää mieluummin ohitetaan koko paikka. Levin keskustassa moni puhui, että Lapinkylä on ulkoistanut itsensä hinnoittelullaan. Vaikka ollaan Lapissa, ei se tarkoita, että hinnat on taivaissa ja ihan kaikesta saa maksaa. Ja melkein tuplaten etelää verrattuna. Onhs Lappia myös myös muualla kuin Levillä, onneksi.
- lapinkylänemäntä
Ilmaista palvelua ei ole missään. Sanoppa miksi meidän pitää maksaa poltto puista ja antaa teille ilmaseksi ? Hinta tasomme on edullisimmasta päästä Levillä, mutta jos haluaa lähteä lomalle eikä halua mistään maksaa niin hiihtäminen on siihen sopiva harrastus. Ei muuta kuin reppu täyteen eväitä ja sitten mennään sen repun kanssa jonkun pien yrittäjän pirttiin, laavulle tai kodalle. Käydään ilmaseksi vessassa ja roskat jätetään yrittäjän hävitettäväksi. Kun yrittäjä huomauttaa omien eväiden syönnistä niin haukut tulee päälle. Kuitenkin jos mie meen etelässä johonkin kahvilaan syömään omia eväitä niin pers niska otteella ulos heitetään. Miksi osa lantalaisista unohtaa kaikki käytös tavat kun tulee napapiirin pohjois puolelle ? No, näitä on onneksi pieni osa hiihtäjistä. Suuri enemmistö on tosi mukavia ja tajuavat että tääläkin on tehtävä tulosta jotta pystyy elämään nykyaikaista elämän tapaa. Mukavaa loppu kevät talvea kaikille. Jos ladut on kunnossa niin suljemme 24.4
- Käteen
lapinkylänemäntä kirjoitti:
Ilmaista palvelua ei ole missään. Sanoppa miksi meidän pitää maksaa poltto puista ja antaa teille ilmaseksi ? Hinta tasomme on edullisimmasta päästä Levillä, mutta jos haluaa lähteä lomalle eikä halua mistään maksaa niin hiihtäminen on siihen sopiva harrastus. Ei muuta kuin reppu täyteen eväitä ja sitten mennään sen repun kanssa jonkun pien yrittäjän pirttiin, laavulle tai kodalle. Käydään ilmaseksi vessassa ja roskat jätetään yrittäjän hävitettäväksi. Kun yrittäjä huomauttaa omien eväiden syönnistä niin haukut tulee päälle. Kuitenkin jos mie meen etelässä johonkin kahvilaan syömään omia eväitä niin pers niska otteella ulos heitetään. Miksi osa lantalaisista unohtaa kaikki käytös tavat kun tulee napapiirin pohjois puolelle ? No, näitä on onneksi pieni osa hiihtäjistä. Suuri enemmistö on tosi mukavia ja tajuavat että tääläkin on tehtävä tulosta jotta pystyy elämään nykyaikaista elämän tapaa. Mukavaa loppu kevät talvea kaikille. Jos ladut on kunnossa niin suljemme 24.4
Yrittäjä säästänyt sielläpäin myös palovarottimista?
- Anonyymi
Ja näköjään palavat sulakkeetkin puoliksi toimivan lattialämmityksen kanssa eivät aiheuta toimenpiteitä? Sähkäri yhtä kallis kuin polttopuut?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355416Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843464PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1233251Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152435Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1691818
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420