Niin, miksi Jumalan tarkka olemus herättää niin paljon tunteita, väittelyä ja jopa oppiriitoja? Mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, onko Jumala yksi, kaksi vai kolme? Tai onko Jeesus Jumala vai Jumalan Poika? Joka tapauksessa samaa asiaahan ne kuulemma kovasti ajavat, eli ihmisen pelastusta.
Ja joka tapauksessahan Jumalan tiet ovat kuulemma pimennossa luotujen silmiltä, mystiset ja tutkimattomat. Joten miksi kiistellä tällaisesta opinkappaleesta, kuten on jaksettu tehdä jo monta vuosisataa?
Post Scriptum: En tässä edelleenkään ota henkilökohtaisesti kantaa sen enempää kolminaisuuden puolesta kuin sitä vastaankaan.
Miksi kysymys kolminaisuudesta herättää niin paljon tunteita?
4
198
Vastaukset
- Heli8
Pysyy paremmin itse oikealla tiellä, kun nielaisee koko kolminaisuus opin. Jeesus kantoi syntimme Golgatalle. Hän on välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Meidän tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä.
Tämä elämä on niin raadollista, eksytyksiä on paljon, ja niitä tulee lisää. Kun ottaa koko opin, pysyy itse uskossa.
Monta kymmentä vuotta olen ollut uskossa. Nyt voin sanoa, että olen saanut Herralta kaiken. Ei se ole tullut siten kuin nuorena odotin, mutta uskovan tie kirkastuu kirkastumistaan, aina sydänpäivään asti. Ehkä siinä on se että halutaan pitää se oma näkemys opillisesti mahdollisimman puhtaana ja oikeaoppisena. Jos alkaa livetä yhdessä kohti on helepompi livetä toisessa kohti. Vakautta kai siinä haetaan.
Itselleni Raamatun kolminaisuus on selevä asia, koinee-kreikan tutkiminen on vain vahvistanut käsitystäni entisestään.Ja ilman mitään koinee tutkimusta tiedän, että Jumala on kaikkiyhteinen. Sen sanoo Raamattu.
Ef.4.
1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Jos ette usko, niin olkaa uskomatta.- 257
Joitain kai häiritsee se, ettei Jeesus tuntenut kolmiyhteisyyttä lainkaan, vaan se keksittiin vasta Jeesuksen jälkeen. Kristinuskossa se on tietysti keskeinen oppi, jonka muotoili jo Augustinus. Juutalaisille se on (Jeesuksellekin) tietysti aivan vieras ja jopa Jumalaa pilkkaava ajatus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,402231Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.922005Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e891976Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241697MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131693Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911547Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21520Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491350Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761248Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas361236