Johannan ja Jussin häät

Hyvät ystävät

Hannan sukupuolielimet olivat erityisen kauniit. Kun hän seisoi ihan tavallisessakin asennossa, klitoris näkyi sievästi isojen häpyhuulten välistä, jonkin verran myös sisemmät häpyhuulet. Kun hän raotti vittuaan, näky oli niin lumoava, että se sai suorastaan haukkomaan henkeä.

Oli selvää, että Johannan elimien tuli olla hääjuhlassa nähtävillä.

Nuoret olivat kokoontuneet suunnittelemaan Johannan ja Jussin häitä. Mira oli ollut ulkomailla tieteellisessä konferenssissa, joten hän ei päässyt viiteen päivään yhtymään poikamme Jussin, eikä Miran mies Miska Jussin tyttöystävän Johannan kanssa. Tyttöjen sukupuolielimet olivatkin sen mukaiset. Molemmilla olivat häpyhuulet jo pakottavan turvoksissa, suorastaan liikkumista haittaavasti. Kosteus valui pitkin reisiä, mutta he eivät tohtineet onanoida tai yhtyä tänään omaan puolisoonsa, koska niin odottivat ystäviensä tapaamista.

Miehillä seisoi jo valmiiksi. Kummallakin otti eteen niin voimallisesti, että tuntui kuin pian räjähtäisi. Oli pakottava tarve päästä bylsimään. Johannan ehdotuksesta laukeamista kuitenkin pitkitettiin äärimmilleen, jotta tällä kertaa olisi voitu nauttia yhdynnästä toisen puolison kanssa tavallistakin enemmän. Nuoret tunsivat käsittämätöntä ihanuutta, kun miesten kalu oli tyttöjen emättimessä kiihotuksen jatkuessa lähes loputtomiin.

Laukeamisen jälkeen tytöt jatkoivat vittunsa levittämistä ja keveää klitoriksen sivelyä, mutta nyt voitiin samalla jutella.

Koska Hanna ja Jussi olivat tutustuneet toisiinsa kristinoppikoululeirillä eli kriparilla, he tietysti olivat molemmat ortodokseja, joten ei ollut kysymystä, kumman kirkossa vihitään. Valittava oli sen sijaan, toimitetaanko kihlaus ja vihkiminen samalla kertaa, niinkuin useilla on tapana, vai erikseen. Ei kauan mietitty: yhdet juhlat.

Häissä nuoripari kruunataan perheen "kuninkaaksi" ja "kuningattareksi". Kaakkois-Euroopassa saatetaan käyttää kevyitä laakeriseppelettä jäljitteleviä metallikransseja, mutta Suomessa noudatetaan venäläistä tapaa, jolloin avustajat pitävät painavia kruunuja kahvasta morsiusparin yllä, niin painavia, että tarvitaan ainakin neljä vuorottelevaa kruununpitäjää.

Hääpuvun suunnittelussa ei ollut paljon miettimistä. Hanna ja Jussi olivat melko samoilla linjoilla Miran ja Miskan kanssa, mutta nyt Jussi vaati, että Johannan huippukauniiden rintojen tuli päästä esille. Puku olisi kyllä olkaimellinen, mutta kaula-aukko olisi korostetun suuri ja syvään uurrettu, niin että nännit olisivat juuri ja juuri peitossa. Ujona tyttönä Hanna ei itse rohjennut tätä esittää, mutta kun Jussi esitti, hän suorastaan säteili onnesta.

Hanna myös ajatteli, että juhlissa hänellä olisi pitsikoristeinen sukkanauhavyö, mutta silti hän käyttäisi pitseihin päätyviä sukkia. Edelleen sovittiin, että kaaso ei juuri käyttäisi pitsikoristelua. Johanna halusi vain yhdet kengät sekä vihkimiseen että juhliin, puolikorkoiset.

Edellisistä häistä olivat niin hyvät kokemukset morsiamen ja kaason sukupuolielimien paljaudesta kirkon jälkeen, että se oli jo selvä. Siksi Johannakin halusi edestä auki olevan puvun, jossa voisi esiintyä kirkossa alushameen kera ja hääjuhlassa koko häikäisevä kauneus näkyvillä.

7

4957

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvät ystävät II

      Mira kertoi, että hänellä oli tarkoitus tehdä kutsuväen keskuudessa samantyyppinen kysely kuin Hanna oli tehnyt Miran häihin, jottei kukaan hämmentyisi morsiamen ja kaason paljaista elimistä. Koska se oli silloin osoittautunut muodollisuudeksi, hän voisi suoraan ehdottaa kutsutuille naisille, että myös he voisivat halutessaan pitää vittunsa esillä. Kenenkään ei olisi toki pakko, mutta hääjuhlassa olisi myös riittävästi istuinalusia sitä varten. Ei myöskään kenenkään tytön tarvinnut ujostella tamponinnarua. Lienee kai kaikille tuttua, että on olemassa myös kuukautiset. Naru oli paremminkin söpö.

      Mira ehdotti, että hän voisi kaasona olla hääjuhlassa niin lyhyessä mekossa, että myös peppu olisi nähtävillä. Miralla olikin niin nätti peppu, että sen peittäminen tuntui suorastaan synniltä, jos sukupuolielimet kerran olivat muutenkin paljaana. Miralla tulisi siis olemaan pitkän puseron mittainen mekko ja sen lisäksi kirkossa hame, jonka hän sitten poistaisi juhlaan tultaessa. Mira halusi mieluummin vittunsa näkyvän stay up -sukkien kanssa kuin sukkanauhaliivien.

      Tuli suuri juhlapäivä. Kun Mira ja Miska olivat saapuneet, Hanna toivoi, että Miska panisi häntä juhlan kunniaksi rajusti hänen persereikäänsä - ja panisikin antaumuksella. Se jotenkin tuntuisi niin pöyristyttävän irstaalta, erityisen juhlalliselta, herttaiselta ja muutenkin tilanteeseen sopivalta. Oltiinhan menossa HÄIHIN.

      Morsiamen sana on tietysti laki, mutta niin innostui Mirakin. Jussin oli köyrittävä häntä riettaasti juuri peräaukkoon. Nuoret nauttivat toisistaan ties kuinka monennen kerran täysin siemauksin. Tytöt hieroivat mielipuolisena vittuaan. Laukeamisen jälkeen pojat poistivat voiteella huolellisesti tyttöjen vittukarvojen viimeisenkin kasvun. Voi, että he olivatkin kauniita!

      Vihkiminen oli todella juhlallinen. Ensin suoritettiin kihlaus ja sen merkiksi pappi pujotti sormukset nuorten oikeaan nimettömään. Sormuksilla on symbolinen merkitys, sillä kreikkalaisen filosofian mukaan niiden ympyrämuoto viittasi ikuisuuteen. Ympyrämuotoon ja ikuisuuteen viittasi myös lukupulpetin kiertäminen kolmeen kertaan, joka tapahtui Kolmiyhteisen Jumalan kunniaksi.

      Kruunaus julistaa avioliittoa. Kruununpitäjiä oli kyllä varoitettu, mutta eivät he kuitenkaan arvanneet, miltä tuntui käsi ojennettuna pitää parikiloista kruunua, mutta siitä selvittiin tiheällä vuoronvaihdolla.

      Kun tilaisuus oli ohi, Miska kutsui papin juhliin ja mainitsi vielä hääväellekin toistamiseen juhlapaikan osoitteen.

      Yllätys, yllätys! Kaikki häävieraina olevat naiset riisuivat vittunsa paljaaksi. He turvautuivat Miran jo etukäteen mainitsemiin istuinalusiin, siis yksinkertaisesti riisuivat hameensa ja olivat sukupuolielimet ja takapuolikin paljaana. Osa oli tuonut mukanaan hyvin lyhyen hameen, jonka kävivät vaihtamassa sivuhuoneessa. Osa oli pitemmässä, mutta edestä avoimessa mekossa morsiamen tapaan, mutta hekin pyysivät aluset, varmaan yhtenäisyyden vuoksi ja olivathan ne vielä herttaisetkin. Lisäksi Mira kertoi, että kukin voi ottaa alustansa muistoksi häistä,

      Hanna poisti alushameen sivuhuoneessa, jolloin hänen ihastuttava vittunsa tuli suloisesti nähtäville, mutta sitten hän sai idean, joka ei ollut tullutkaan aikaisemmin mieleen. Rinnat olivat niin vapaat, että ne saattoi ottaa kaula-aukosta kokonaan esille. Wau! Näky oli aivan mykistävä. Hanna itsekin yllättyi. Hääpuku oli kuin tehty tätä tarkoitusta varten. Niinpä Johanna piti upeita rintojaan esillä koko juhlan ajan, joten ihmiset saivat ihailla myös hänen herttaisia nännejään. Olipa hän kaunis!

      Hääjuhlat alkoivat onnittelumaljojen kohottamisella. Koko väki oli jo niin juhlatuulella, että suorastaan epäilytti, tulevatko he maanpäälle ollenkaan. Miska ei voinut onnittelumaljan jälkeen olla kertomatta, miten he kaikki neljä iloitsivat läheisestä ystävyydestään ja että se kestää niin kauan kuin maallinen elämä - ja jatkuu vielä sen jälkeenkin.

    • Hyvät ystävät III

      Hääkakkua leikattiin perinteellisin menoin. Kuvia otettiin paljon, kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa, mutta kaikissa oli hääpari aina keskipisteenä. Otettiin kuvia myös hääparista yksinään sekä erikseen niin morsiamesta kuin sulhasestakin.

      Morsian oli aivan ihana. Pitsinen mekko istui todella hyvin. Olkaimellinen yläosa ja syvä kaula-aukko toivat Johannan runsaahkot ja kauniit rinnat esille paremmin, kuin Jussi oli osannut odottakaan. Nehän olivat nyt kokonaan esillä. Pitsiset sukkanauhaliivit ja pitsiin päättyvät sukat korostivat hänen muutenkin häikäisevän suloisen vittunsa kauneutta tavalla, jota on mahdotonta kertoa. Vaikka hääväenkin naiset olivat sukupuolielimet paljaana, ei ollut epäilystäkään, että HÄNEN vittunsa oli ehdottomasti kaiken huomion keskipisteenä.

      Sekä tilanteen herkkyys että juhlien juhlallisuus saivat Johannan sukupuolielimet olemaan koko ajan kiihottuneina. Hän kuivasi niitä illan aikana moneen kertaan. Ei edes tarvinnut selittää mitään, sillä kaikki arvasivat, mistä on kyse. Hanna myös moneen kertaan avasi vittuaan yleisölle.

      Hän joutui usein kuivaamaan myös silmiään. Johannan herkkään luonteeseen kuului, että tunteet tulivat esiin niin sukupuolielimien kuin silmienkin kautta. Hän oli häissään kuin unessa, eikä hän voinut, muttei myöskään halunnut, piilottaa tunteitaan. Olimme Ritan kanssa onnellisia Jussin puolesta, kun hän oli löytänyt niin syvästi tuntevan ja kultaisen vaimon.

      Häät olivat TODELLA ihanat. Juhlaväki kyseli toisiltaan, johtuiko hieno tunnelma tyylikkäästä vihkiseremoniasta, tyttöjen elimien paljaudesta vai morsiusparin tyylikkyydestä. He tulivat tulokseen, että kaikki nämä olivat vaikuttaneet samaan suuntaan.

      Kun suorastaan haltioituneet vieraat poistuivat, menivät Mira ja Miska Jussin ja Johannan kotiin, sillä nämä halusivat viettää hääyönsä kotonaan. Jussi vielä yhtyi sydämellisesti Miraan ja Miska Hannaan. Sitten puhemies ja kaaso poistuivat ja toivottivat vihkiparille herttaista hääyötä.

    • Ruubenstaller

      Jotenkin vastenmielinen tapa kirjoittaa. Ei ole sinun hommiasi.

      • niettä

        Tiedät oikein hyvin, mitä nikkiä sinun pitäisi karttaa, mutta SISÄINEN PAKKOSI panee sinut vierailemaan juuri täällä.


      • Hyvät ystävät

        Ruubenstaller, en suinkaan luule, että kaikki pitävät kaikesta. Olen kirjoittanut aina samalla nimimerkillä, jotta jo etukäteen tietää, että ei kannata lukea. Lukujamäärä on kuitenkin ollut rohkaiseva. Kirjoitukseni on iloksi vain niille, jotka näin tuntevat. Sinä voit keskittyä omantyylisiisi, ehkäpä kirjoittaakin niitä. :)


      • H. y.
        Hyvät ystävät kirjoitti:

        Ruubenstaller, en suinkaan luule, että kaikki pitävät kaikesta. Olen kirjoittanut aina samalla nimimerkillä, jotta jo etukäteen tietää, että ei kannata lukea. Lukujamäärä on kuitenkin ollut rohkaiseva. Kirjoitukseni on iloksi vain niille, jotka näin tuntevat. Sinä voit keskittyä omantyylisiisi, ehkäpä kirjoittaakin niitä. :)

        Anteeksi, tuli vähän aamupöpperössä sekamelskaa. P.o. "omaan tyyliisi".


    • H. y.

      Niin, ja vielä näkyi, että "lukijamäärä" oli muuttunut "lukujamääräksi". Tuleehan noita. On siellä teksteissä muutenkin lyöntivirheitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      19
      4669
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1702
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      287
      1566
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      74
      1514
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      243
      1388
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1150
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1120
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1089
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1054
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1023
    Aihe