Bipo täällä hei. Mulla ois poliaika huomenna tiedossa, mutta oon aivan totaalisen koomassa tällä hetkellä, enkä jaksais tippaakaan vaivautua menemään tuonne. Hoitaja ja lääkäri on molemmat mukavia, eli ei tästä johtune peruminen. En vaan kestä mennä tonne, ei se johda yhtää mihinkään ja tapan itteni varmaan ihan näinä viikkoina ellen päivinä. Ja jos lopputulos ois elää tasapainosta elämää.. en halua sellaista.
Voiko noita perua ihan niin kuin muitakin? Kun ne oli jo 2 kk sitten melkein harkinnu osastohoitoa (masennuskautena), mutta nyt ei sikäli mene huonosti (mania vaihtumassa sekamuotoiseen.) Tiedän et pitäis kai kiltisti mennä mutta kun en jaksa eikä kiinnosta. Enkä ole tota ketipinoriakaan syönyt, koska se on karseeta myrkkyä ja tuhoaa loputkin mitä musta on ollut jälellä. Ja juu, täyikäinen olen eli pakkohoitokriteerit ei pitäs täyttyä. Vähän sellanen fiilis kyllä psykiatrian kanssa että "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön". Eihän tuolta kai voi perääntyä. Lähete kun on jo tunkastu pidempiaikaiseen mestaan.
Sen verran kyllä varpaillani olen, että noihan voi keksiä vaikka mitä kun kieltäydyn lääkehoidosta (neurolepteistä), perun poliajat enkä sitoudu hoitoon. Päälle vielä psykoottisuus. Ja enhä mä voi sanoa varmaan että en tarvi heitä, kun sittehä oisin niille sairaudentunnoton. Hemmetin hemmetti.
Niin hei hyvä suomi24 kansa, kokemuksia? Psyk. polin ajan peruminen? Onko kannattavaa jos on jo saanut tulkinnat siitä kuinka sinul psykoottisia oireita ja mania päälle, kieltäydyt lääkehoidosta, itsetuhoisuus jtn mitä ihmettä.. vaikea-asteista? En tajua..
En uskalla panna hanttiin. Mut emmä jaksa tuolla käydä..
Voiko noita perua ihan niin kuin muitakin? Kun ne oli jo 2 kk sitten melkein harkinnu osastohoitoa (masennuskautena), mutta nyt ei sikäli mene huonosti (mania vaihtumassa sekamuotoiseen.) Tiedän et pitäis kai kiltisti mennä mutta kun en jaksa eikä kiinnosta. Enkä ole tota ketipinoriakaan syönyt, koska se on karseeta myrkkyä ja tuhoaa loputkin mitä musta on ollut jälellä. Ja juu, täyikäinen olen eli pakkohoitokriteerit ei pitäs täyttyä. Vähän sellanen fiilis kyllä psykiatrian kanssa että "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön". Eihän tuolta kai voi perääntyä. Lähete kun on jo tunkastu pidempiaikaiseen mestaan.
Sen verran kyllä varpaillani olen, että noihan voi keksiä vaikka mitä kun kieltäydyn lääkehoidosta (neurolepteistä), perun poliajat enkä sitoudu hoitoon. Päälle vielä psykoottisuus. Ja enhä mä voi sanoa varmaan että en tarvi heitä, kun sittehä oisin niille sairaudentunnoton. Hemmetin hemmetti.
Niin hei hyvä suomi24 kansa, kokemuksia? Psyk. polin ajan peruminen? Onko kannattavaa jos on jo saanut tulkinnat siitä kuinka sinul psykoottisia oireita ja mania päälle, kieltäydyt lääkehoidosta, itsetuhoisuus jtn mitä ihmettä.. vaikea-asteista? En tajua..
En uskalla panna hanttiin. Mut emmä jaksa tuolla käydä..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sama kai se on mitä teet. Kuormitat kuitenkin jo yhteiskuntaa ja lähipiiriäsi kun itsekkäästi kieltäydyt lääkityksestä. Rasittavaa kun päästään sekaisin olevat ihmiset luulee voivansa olevansa missään kunnossa päättämään lääkityksestään tai mistään. Se meni jo. Nimittäin vapaus valita. Sopeudu tai noh tiedät kyllä.
niihä mä teenkin, kuormitan kaikkia. Ja senki takia ois hyvä olla menemättä. Jää aikaa niille, jotka pystyy sitoutumaan hoitoonsa. Itsekin yritin. Ja yritänkin, kuhan lääkitys saadaa kohilleen. Otin nyt kiltisti ton hemmetin pillerin.
Ehkä sitten niin. Kilttiä sopeutumista niin kaikki menee hyvin. Niin kuin tähän asti...
Lääkityksestä päättäminen, käyttäminen tai kieltäytyminen, on sinun ihmisoikeutesi. Vain sinä päätät otatko aineita vai et. Pakkopidätettynä ne todennäköisesti pakottavat sinuun jotakin aineita pillerein tai piikein, joten kannattaa todella olla varovainen psykiatrien kanssa ja mitä heille sanot. Joskus on parempi vain valehdella, jotta voi välttää suuremman pahan. Ja niihin elämänhallintaongelmiin ja psyykkeen vaivoihin se se tuttu vaihtoehto, keskusteluterapia.
Keskusteluterapia on ok lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa mutta kun henkilö on psykoottinen niin siinä ei länkyttämiset auta. Itse olen 14 vuotta käynyt terapiassa ja siitä ei ole tuontaivaallista apua. Kun alkaa päässä heittää häränpyllyä ja alkaa kuulla ja nähdä omiaan niin silloin voi unohtaa lässytykset ja tarkistaa lääkityksen tehon. Terapiassa käydäänkin siksi että ulkopuolinen voi arvioida jos itse ei pysty terveydentilan ja voi itse pohtia millä lääkityksellä edetään kun on parempia kausia. Ei tää sairaus mihinkään mene. Lääkityksen tarkoitus on lievittää kärsimystä. Pahimmillaan on mennyt 14 pilleriä päivässä ja voinnin parannuttua enää menee 2. Toinen niistä on neurolepti. Sen avulla jaksan 9 treeniä viikossa, pitää huolta kodistani, nähdä lapsiani ja ystäviäni ja elää niin normaalia elämää kuin sairaseläkkeellä oleva pystyy. Elämä on valintoja. Kärsiäkö hirveää tuskaa vai ottaako pilleri joka tasoittaa tunteita.
Aika tiukkaa tekstiä kirjoitat, mutta taidan olla kanssasi samaa mieltä.
Muistutan niitä, jota eivät hahmota asiaa, että terapiaa on erilaista..todella pitkä hoito/terapia (kunnallisella puolella) pyrkii yleensä voinnin ylläpitoon..ei oleelliseen paranemiseen, jos "kaikki keinot" on jo sen suhteen käytetty tai henkilö ei jaksa/halua muuta, kuin supportiivista terapiaa.
Vastaanottoaika, jota ei aio käyttää, pitää perua hyvissä ajoin.