Millainen "nautinto" on rapuillallinen?

Katsoin samaa, teki mieli, mutta en tiedä, menisikö kurkusta alas. Kerran ostin etusormen kokoisia, kuin suuria katkarapuja, en voinut syödä.

Illalla meillä oli oma pikku herkkuhetki. Kaupan isohkoja katkiksia, jopa kerrankin maukkaita, ja hieman mukaan majoneesia.

Keitettävän vain olen hummereita nähnyt, vaan kukapa tietää miten monella tavalla niitä voi valmistaa.

Se on yhdessäoloa kesän keskellä, nautintoa ja nauttimista.
Pidän ravuista vaikka työlästä on saada vatsaa täyttymään, jos on iso nälkä.
Kaikki yhdessäolo, kauniisti katettu pöytä, ystävät, keskustelut ja kesä, se on siinä.

Suurella yleisöllä on kääsitys että rapuillallisilta mennään kontaten kotia. Tuo rapujen tappaminen tipauttamalla kiehuvaan veteen on karmea.
Toinen asia on, että ilman ravustusta kanta kai kuolisi erilaisiinraputauteihin kuten ruttoihin. Pitäisi pyydystää yksi ja suolavedessä keitettynä maistaa.

Minusta maku on mieto ja tietysti tilli on tuntuvin mauste, en ole tarvinnut itse keittää koskaan mutta syönyt olen mökkikekkereillä.
Sukulaisellani on mökki hyvän rapujärven rannalla, usein olen ollut mukana kun mertoja tyhjennetään, pienet heitetään takaisin järveen jos niitä on.

Kiehuvaan vesikattilaan kuolee silmänräpäyksessä, monesti kalojen 'lopettaminen' ei onnistu yhdellä iskulla.
Kyllä ison kalan hengiltä otto on kauheampaa ja se on tehtävä, hyvältä se maistuu kuitenkin lautaselta.

Totta. Kiehuva vesi tappaa eläimen sekunnissa. Hiukan lievennystä tuohon äyriäiskammoon. Hiukan seikkailumielinen työporukan mies lähti etsimään kultaa.
Ei Lemmenjoelle eikä Klondikeen vaan Australiaan.

Joku käsittämätön säkä sillä kävi, koska sillä oli varaa vierailla Suomessa joka kessä. Hän kertoi tietävänsä kengurumantereella hyvän hummeripaikan.
Perhe ajoi sinne aina viikonlopuksi nauttimaan hummeri-aterioita.

Samaan suuräyriäisten heimoon kuulunee Jäämeren rannikon kuningasravutkin. Nehän ostetaan käsistä. Niillä on myös omat pyyntikiintiönsä. Ovat kai venäläisten omille rannikoilleen istuttamia. Ne ovat leviämässä Atlannin rannikolle, Etelä-Norjaa myöten.

Olen syönyt melkoisen kokoista hummeria jossain muualla kuin Suomessa.
Olin kyllä tietoinen että ovat isoja kooltaan, kuitenkin yllätys oli melkoinen kun tuo
"ruoka" tuotiin kärryillä pöydän viereen siitä se tutustuminen ja mutusteleminen alkoi.
Tilatessa emme älynneet kysyä onko ne perattuja?
Saimme kyllä apua kun pyysimme ja tunnustimme että tämä on ensimmäinen hummeri jonka aiomme syödä.
Tarjoilija joka meille hummeria ehdotti tulikin apuun, mutta jos saisin nyt hummerin lautaselle olisin yhtä avuton kuin silloin.
Isoilla pihdeillä leikattiin tai muserrettiin ne kilpimäiset kuoret ne olivat kovia.'
Yhtäkokemusta rikkaampana siltä matkalta palattiin, yleensäkin pitää hakea ahaa elämyksiä, mutta joskus se tulee odottamatta ja ruokapöytään.

Sormenpesu vesikuppi ja sitruunan viipaleita sitten joilla sormet välillä putsattiin
nehän kuuluu krapupöytäänkin.
Siinä hämmästyksen ilme kummastuksen kasvoilla söimme ja nautimme kysymättä mistä merestä ne oli pyydetty.

Etpä sitten kuitenkaan sairastunut Kukkis. Se on merkki syötävän steriylyydestä. Merenelävien sanotaan antavan voimaa ja terveyttä.

Olen kuullut, että esim. Stavangerissä saisi ravintolasta tilattua valas-aterian tänäkin iltana jos paikat tietää.
Ennen kalakaupoista sa sellaista palaleikattua Ruijan pallasta. Eksoottisimmat mereneläväpakkaukset kyllä jäivät kerran syömättä.
Kysymys oli kiinalaisesta mustekalasta valkealla kastikkeella, pellirasiassa. Mut kotimaista rapumenusta oli kyse. Pitää kait voittaa ennakkoluulonsa ja kokeilla.