Vanhaa wankelia

Saksan reissultani tammikuussa toin tuliaisena wankel -perämoottorin. Itsellänihän sille ei ole käyttöä, mutta poikani oli puhunut uistelukoneeksi omaan veneeseensä jotakin. Kauhisteli vaan niiden 6-8 tonnin hintoja.
Laite on vuodelta 1969 -funtsikaa 45 vuotta vanha! Sachsin yksiroottorinen, ilmajäähdytteinen siritäjä. Se lojui Flensburgin kaupungin (siinä Tanskan rajalla) käytettyjen moottorien vaihtarilla. Näki, että siinä oli 15 vuoden pöly ja paska päällä. Kysymykseeni ” Was ist ein Wunder, kosten?“ Myyjä huuteli tietoa viisammaltaan. Sieltä huudettiin, että satasen ja parin väliin. Ostin sen 110 euroa ja kannoin pakuuni, vaikka se painoi varmaan 90 kiloa.
Kotona avasin mokoman pöydälle korjaamollani. Mitattiin heittokellolla kammioiden mitat. Huomattiin lähes identtisiksi. Lopulta tuumattiin, kun katseltiin kiertomännäntiivisteetkin, että sillä ei montaa kymmentä tuntia ollut käyttötunteja historiassaan. Laakeritkin näyttivät ehjiltä moottorissa ja vaihteessa! Siinä on muuten paksu ja erikoinen jalka, joka osaksi toiminee jäähdytyksessä ja pakoäänien vaimennuksessa.
Kammion ja päätyjen seinämät kevyesti hoonattiin. Kasattiin tiivisteaineella, kun ei tehty paperista. Bochin magneetto tarvitsi hieman uutta käämiä ja katkojakärkiä. Se hylkäämisen syy lienee ollut käämipalamiset.
Ruuvattiin Sachs Mac-10 ja tarkemmin vielä (KM-48) lankkuun kiinni ja kiskottiin käyntiin. Bensaksi tehtiin öljyllä noin pariprosenttista 95 litkua. Olikin mennyt aikaa kun edellisen kerran olin Trhiumpin moottoripyörässä kuunnellut wankelin sirinää! Tämä sirkuttaa juuri samoin.
Poikani on sitä nyt aidossa meressä käytellyt pari tuntia ja kaikki tuntuu toimivan. Eikä se savutakkaan! Emme ole oikein varmoja onko tuo 2 prosenttinen riittävä. Käskin sekoitella vaikka viiteen prossaan, kun ei muuta voitelua kerran ole. Siihen kelpaa muuten halvempi biolitkukin bensaksi!
11197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

joo mä tiedän. pitää siirtää perämoottoripalstaan!

Äänestä

Tosi säälittävä vedätysyritys.

Äänestä
  • Ootko jo hitsannu kaikki näkemäsi männäntapit sylintereihin? Haaa haa heee heeee hhoooo höööhööö

    Äänestä

  • >> Mitattiin heittokellolla kammioiden mitat. Huomattiin lähes identtisiksi. Lopulta tuumattiin, kun katseltiin kiertomännäntiivisteetkin, että sillä ei montaa kymmentä tuntia ollut käyttötunteja historiassaan

    Äänestä

Nämä ja wankel -mootoripyörät olivat siksi susia, että niistä otettiin 11 000 - 13 000 kieppiä minuutissa? Silloiset 1970 -luvun öljyt eivät ehtineet ja pystyneet voitelemaan kammioita kunnolla. Siksi ne simahtelivat.
Matzda teki painevoitelun, mutta ei kehittänyt materiaaleja. Siksi laittoi miljoonia ja miljoonia pelkän voitelun kehittämiseen parikymmentä vuotta.
Venäläinen Vaz on pysynyt polttoaineen mukana annettavassa voitelussa ja saa lentokonemoottoriset wankkelinsa kestämään. Samoja moottoreita oli Ladan ns "miliisi ja KGB" autoissa. Niillä kuulemani mukaan ajettiin 150 000 kilsaa ja uusi moottori paikalleen. Oli siten halvempaa ja nopeampaa korjaamista. Viipurista olisi saanut niitä ostaa 1999 - 2007 muutamana tonniin, mutta Suomeen tuonti olisi laittanut ne pakokaasumääräyksissä talliin.

Äänestä
  • Kylläpä on taas "moottorimiehellä" vauhti päällä

    Äänestä

Vaikka tämä koko ketju onkin aloitettu mitä ilmeisimmin vedätysmielessä, niin olisihan wankel-perämoottori jotenkin teknisesti mielenkiintoinen kapistus. En tarkoita, että se olisi hyvä mutta ei sellaista ihan kaikilla ole. Luotettavuudesta tai taloudellisuudesta viis, ajaahan jotkut vanhoilla jenkkikaseillakin vaikka ei niissäkään mitään järkeä ole venekäytössä, vähän bensaa liekkeihin ;)

Äänestä
  • Milläperusteella vedätystä?

    Äänestä

  • Kyllä sinä voit männäntapeilla leikkiä vaikka wankkeli olisi prutkuna. Hitsaa niitä kiinni kiertokankiin kaikkiin suuntiin!

    Äänestä

  • joo tiedetään.
    7.4.2014 10:57
    0
    Sulje
    Tosi säälittävä vedätysyritys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se moottorimies kirjoitti:

Saksan reissultani tammikuussa toin tuliaisena wankel -perämoottorin. Itsellänihän sille ei ole käyttöä, mutta poikani oli puhunut uistelukoneeksi omaan veneeseensä jotakin. Kauhisteli vaan niiden 6-8 tonnin hintoja.
Laite on vuodelta 1969 -funtsikaa 45 vuotta vanha! Sachsin yksiroottorinen, ilmajäähdytteinen siritäjä. Se lojui Flensburgin kaupungin (siinä Tanskan rajalla) käytettyjen moottorien vaihtarilla. Näki, että siinä oli 15 vuoden pöly ja paska päällä. Kysymykseeni ” Was ist ein Wunder, kosten?“ Myyjä huuteli tietoa viisammaltaan. Sieltä huudettiin, että satasen ja parin väliin. Ostin sen 110 euroa ja kannoin pakuuni, vaikka se painoi varmaan 90 kiloa.
Kotona avasin mokoman pöydälle korjaamollani. Mitattiin heittokellolla kammioiden mitat. Huomattiin lähes identtisiksi. Lopulta tuumattiin, kun katseltiin kiertomännäntiivisteetkin, että sillä ei montaa kymmentä tuntia ollut käyttötunteja historiassaan. Laakeritkin näyttivät ehjiltä moottorissa ja vaihteessa! Siinä on muuten paksu ja erikoinen jalka, joka osaksi toiminee jäähdytyksessä ja pakoäänien vaimennuksessa.
Kammion ja päätyjen seinämät kevyesti hoonattiin. Kasattiin tiivisteaineella, kun ei tehty paperista. Bochin magneetto tarvitsi hieman uutta käämiä ja katkojakärkiä. Se hylkäämisen syy lienee ollut käämipalamiset.
Ruuvattiin Sachs Mac-10 ja tarkemmin vielä (KM-48) lankkuun kiinni ja kiskottiin käyntiin. Bensaksi tehtiin öljyllä noin pariprosenttista 95 litkua. Olikin mennyt aikaa kun edellisen kerran olin Trhiumpin moottoripyörässä kuunnellut wankelin sirinää! Tämä sirkuttaa juuri samoin.
Poikani on sitä nyt aidossa meressä käytellyt pari tuntia ja kaikki tuntuu toimivan. Eikä se savutakkaan! Emme ole oikein varmoja onko tuo 2 prosenttinen riittävä. Käskin sekoitella vaikka viiteen prossaan, kun ei muuta voitelua kerran ole. Siihen kelpaa muuten halvempi biolitkukin bensaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu