Luuranko

Näin unta että olin muuttamassa ja asuin kaksikerroksisessa talossa. Menin yläkertaan kasaamaan tavaroita. Siellä oli vessa jossa oli ovessa pieni ja iso ikkuna. Ensin näin liekkejä pienessä ikkunassa ja heti perään isossa. Luuranko avasi vessan oven ja sieltä tulvi liekkejä. Jouduin myöhemmin radiotoimittajalle selittämään näkyäni. Samassa unessa löysin myös kaapista ison pellen jolla oli käsi nyrkissä ja nyrkin sisältä änkesi hiiri ulos.
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaksikerroksinen talo on nykyinen sinä. Sinulla on jonkinlainen kriisi menossa tai alkamassa elämässäsi: muutto kuvaa sitä - kriisi tuo mukanaan aina muutoksen minuudessa.

Talon yläkerta on sinun tiedostamattomasi, jonka sisältöä on kriisin aikana muuttumassa tietoiseksi. Luuranko, joka avaa sisältäpäin tulipalon vallassa olevan wc:n oven on jokin häpeällinen asia elämässäsi (joko nykyisyydessä tai menneisyydessäsi), jonka olet halunnut piilottaa muilta ihmisiltä: "luuranko kaapissa", mutta sinun on kriisin myötä pakko paljastaa häpeälliseksi kokemasi asia itsestäsi, tunnustaa, myöntää: tulipalo pakottaa luurangon itse avaamaan "kaapin" eli wc:n oven ja paljastamaan itsensä.

Se, että luuranko on unessasi wc:ssä eikä kaapissa, voi viitata siihen, että piilottamasi asia on luonteeltaan jotenkin ruumiillisuuteen, sotkuisuuteen tai jopa seksuaalisuuteen liittyvä asia (vrt. Freudin anaalivaihe, jossa ihminen haluaa neuroottisesti "puhdistaa" epämääräisiä asioita ja kaaosta elämästään).

Jouduit myöhemmin selittämään radiotoimittajalle, mitä olit nähnyt. Tämä voi viitata siihen, että joudut tunnustamaan häpeälliseksi kokemasi ja piilottamasi asian / asiat suurelle joukolle ihmisiä, sellaisillekin, joille se ei edes kuuluisi. Tai ainakin pelkäät sellaista paljastumista, julkista nöyryytystä, vaikkei niin oikeasti olisi vaarassa käydäkään. Ihminen on sosiaalisesti kehittynyt siten, että hän herkästi pelkää julkista nöyryytystä ja sen aiheuttamaa häpeää.

Pelle, jonka löysit kaapista nyrkissään hiiri voi merkitä sitä, että olet esittänyt muille ihmisille, ehkä läheisillesikin, iloista ja huoletonta ("kaikki on ihan jees"), vaikka olet oikeasti kokenut ahdinkoa. Aina iloisesti hymyilevä pelle puristaa nyrkissään pakoon pyrkivää hiirtä: hiiri kuvaa salaa kokemaasi ahdinkoa. Pellen kasvoille hymynaama on maalattu ja se peittää kaikki tunteet tämän teennäisen, irvistystä muistuttavan hymynaaman alle.

Tällaisia ajatuksia minulle tuli hyvin symbolisesta unestasi :)

Äänestä
  • Kiitos ! :) mutta tuohon luurankoon, unessa ennemminkin pelkäsin sitä ja lähdin kauhuissani pakoon. Ei niin että se olisi pakokauhun vallassa tullut liekkien ajamana ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luurankojapelle kirjoitti:

Näin unta että olin muuttamassa ja asuin kaksikerroksisessa talossa. Menin yläkertaan kasaamaan tavaroita. Siellä oli vessa jossa oli ovessa pieni ja iso ikkuna. Ensin näin liekkejä pienessä ikkunassa ja heti perään isossa. Luuranko avasi vessan oven ja sieltä tulvi liekkejä. Jouduin myöhemmin radiotoimittajalle selittämään näkyäni. Samassa unessa löysin myös kaapista ison pellen jolla oli käsi nyrkissä ja nyrkin sisältä änkesi hiiri ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu