Punahattu

viherpeukaloton

kylvin punahattua itse siemenistä, ja pieniä itäneitä punahattuja näkyy jo esikasvatuspoteissa. jos kasvatus onnistuu ja pääsen istuttamaan taimia mökille, niin minkälaiseen paikkaan ne kannattaisi istuttaa? onko kohopenkki paras vaihtoehto? voiko loput esikasvattamattomat siemenet ripotella istutettujen taimien sekaan suoraan maahan, eli onnistuuko kasvattaminen myös niin? Tiedän että eivät ainakaan tulevana kesänä tule kukkimaan, mutta alkaako siemenistä kasvaa suoraan maassa mitään, niin että ensikesänä olisi sitten siemenistä lisättyjä punahattuja penkissä myös? En ole mikään kovin hyvä viherpeukalo, kasvatan lähinnä yksivuotisia kukkia juurikin siksi, ettei monivuotiset koskaan onnistu. Punahatun siemeniä tuli ostettua heräteostona, ja kovasti haluaisin että saisin niitä kasvamaan mökkipihaan.

2

3314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hattutäti

      Mulla punahattu kasvaa eteläseinällä kuumassa porotuksessa. Tosin se kasvaa vähän siellä sun täällä toisten kukkien seassa, joten multa pysyy enimmäkseen varjossa.

      Kukkiessaan se kylväytyy jonkin verran ympäristöönsä ja joitakin taimiakin on ilmaantunut. Eräässä kukkakirjassa mainittiin, että punahattu olisi lyhytikäinen kasvi, joka häviää muutaman vuoden kuluessa pois. Liekö siementaimien ansiota, mutta mun kukkapenkissä on pysytellyt aina jossain kohtaa jo toistakymmentä vuotta, vaikka lukumäärä on kyllä vähentynyt.

      Punahattu on kyllä kiva kasvi. Pysyy yleensä itse tolpillaan ilman tukemista ja houkuttelee loppukesällä perhosia, esim. amiraaleja ja neitoperhosia.

    • Kärsivällisen puuhaa

      Perennojen taimet kehittyvät hitaammin kuin yksivuotisten kasvien.
      Siemenestä kasvatetut perennat kannattaa istuttaa maahan vasta syksyllä, kun niille on kehittynyt kunnon juuret. Jos istutat ihan pikkuiset taimet, ne jäävät muiden kasvien jalkoihin tai kuivuvat tai kellahtavat nurin kaatosateessa.

      Purkit voi kesäksi upottaa maahan kastelutarpeen vähentämiseksi, anna kastelulannoitetta suht säännöllisesti. Kovin paahteiseen paikkaan ei kannata laittaa, hajavalo riittää ihan hyvin.
      Hyvällä tuurilla juuret tunkevat ulos purkin pohjasta elokuussa istutusaikaan ja silloin onnistumisen mahdollisuus on jo aika hyvä:)

      Loput siemenet voi kylvää heti maan lämmettyä. Jos et ole mökillä kaiken aikaa, niin kastele aina lähtiessäsi ja peitä harsolla, kylvöksen pitäisi pysyä aina kosteana. Siemenet voi myös kylvää kesällä ulos purkkiin, jos nykyisille taimille käy jostain syystä kalpaten, ehtivät syksyksi istutuskuntoon silleenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe