Asumme omakotitalossa ja nyt kun lumet ovat sulaneet, huomasimme, että pihan reunamalle on ilmestynyt aika pitkänlainen painauma, näitä pienempiä painaumia on muuallakin piha-alueella. Lisäksi kiinnitin huomiota, että yhdessä kohtaa menee sellainen kuin "ratkeama". Mitä tälläisessa tilanteessa olisi viisainta tehdä?
Poistetaanko pintakerros ja uutta multaa vaan ja kylvämme uudet nurmikon siemenet? Onko noista painaumista muuta haittaa, kuin se, että ovat ikäviä nurmikolla astellessa? Tonttimme vieressä on vesikanava, tulvi nyt keväällä, mutta yleensä ei vettä ole siinä kuin muutama kymmenen senttiä, jos sitäkään. Tuo pitkä painauma on siinä tontin reunassa , joka rajoittuu vesikanavaan. Liekö vesikanavalla kuitenkaan mitään merkitystä näihin painaumiin. Millaisia neuvoja antaisitte? Nurmikkoa ei ole uusittu ja on asuttu tässä kohta 30 vuotta.
Pihan routavauriot
1
827
Vastaukset 1
Kyllä taitaa olla veden tekosia. Ensin ajattelin että tontti on uudistontti, missä savi on routinut mitä sattuu...
Vesi nousee myös maassa, jos kanavan vesi on pitkään korkealla, ja silloin maa voi elää ja lillua koko tontilla. Varsinkin kun viime talven jäljiltä ei ole ollut maa kunnolla roudassa Etelä-Suomessa.
Se pitkänomainen painauma viittaisi siihen että vesi on jotenkin "syönyt" maata kanavan puolelta, ja seuraavan kerran penger saattaisi valua pois kanavaan: tuolle laidalle istuttaisin pajuja tai muita reheväjuurisia pensaita sitomaan maata syvemmältä.
Jotkut nurmikkofanaatikot varmasti kuorisivat koko tontin ja tasaisivat ja lanaisivat.. Mitä suotta, jos nurmikko viehertää; Itse täyttäisin vain eniten haittaavat montut ja viskoisin ruohonsiementä perään paksuimpiin täyttöihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521004
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔52743- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24644- 47626
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137536Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10528Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok119526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast45525- 47515
- 25512