Meillä oli kaksi villikissaa. Tulivat pikkuisina pentuina, kun niiden emo ammuttiin. Viisi tervettä vuotta takana (vasta), kunnes hyvin pienellä aikaa toiselle veljeksistä kehittyi paha kasvain. Se kehittyi niin äkkiä, että kun se huomattiin, mitään ei ollut enää tehtävissä. Tiesimme, että kissan lopettaminen oli pian edessä, mutta se sai elää vielä lopullisen diagnoosin jälkeen muutaman hyvän viikon kortisonipiikin avulla. Näiden muutamien viimeisten viikkojen aikana kissan veli alkoi käyttäytyä oudosti. Ennen täydellisen sisäsiisti kissa alkoi virtsata ympäri asuntoa ja jopa ulosti kerran pitkin sänkyä. Mourusi myös kauheasti.
Nyt, kun veli on lopetettu noin kaksi viikkoa sitten, kissa on aivan sekaisin. Alussa sen käytös normalisoitui, kunnes pari päivää lopettamisen jälkeen se kierteli pitkin asuntoa - ilmeisesti etsimässä veljeään. Nyt se ei juuri syö ja makaa vain paikassa, missä ne aina nukkuivat veljen kanssa yhdessä. Kun se tulee kulkemaan asunnossa, se on todella levoton ja maukuu koko ajan. Kerran koiramme oli kuivumassa tuulikaapissa märän kelin jälkeen ja kissa maukui oven takana niin kauan, kunnes koira tuli sen luo.
Nyt ollaan sitten syötetty kissalle lähinnä vain herkkuja, mitä ikinä se vaan suostuu syömään. Olen myös tuonut muutaman kerran tuttuja kissoja katsomaan sitä, että se saisi jotain erilaista arkeensa. Surettaa niin kovasti, kun aina pohdimme teoriassa, että mitä tapahtuisi jos toinen kissoista kuolisi yhtäkkiä ja nyt se on totta. Meillä on hirveästi kuvia näistä kissoista ja kaikissa ne ovat yhdessä; nukkuvat, leikkivät, syövät, pesevät toisiaan jne.
Onko muilla kokemusta vastaavista tilanteista, miten kissa on selvinnyt elinikäisen kumppanin menettämisestä? Meillä on ennenkin ollut kissoja ja kun kaveri on kuollut, ne ovat kyllä etsineet niitä, mutta tällaista veljesten välistä sidettä ei olla ennen koettu. Olisiko tällaisessa tilanteessa jossain vaiheessa hyvä ottaa kissalle uusi kaveri? Pelottaa, että tässä menee toisenkin kissan terveys, kun se ei kerran syö, eikä mitään.
Kissan suru kuolleesta toverista
33
13518
Vastaukset
- Lohtua
Voi toista reppanaa! Kokeilepa Bachin kukkaterapiaa esim.:
Star of Betlehem (Betlehemin tähti) - kärsii shokin tai surun vaikutuksista
Water violet (vesiorvokki) - suru, yksinäisyyden tunne
Kukkauutteet vaikuttavat yleensä hyvin eläimiin. Netistä löytyy paljon tarinaa, varsinkin englanniksi. Etsi kukkaterapeutin yhteystietoja netistä ellet keksi itse mitä kukkauutetta käyttää. Yksi tunnettu valmis rauhoittava rekoitus on Bachin Rescue Remedy ja siitä on eläimille oma versio, jota ei ole säilötty alkoholiin. Voi ostaa esim luontaistuotekaupoista ja netistäkin. Itsekin olen saanut tuosta apua paniikkitilanteessa. Yksi Rescue Remedyn sisältämä kukka on juuri tuo Star of Betlehem. Ainetta voi hieroa kissan korvanlehden päihin tai sipaista nenänpäähän, jos annostelu suuhun on vaikeaa. Kannattaa kokeilla!
Toivottavasti pieni toipuu pian!- Soolo
nm. lohtua
Ota toinen kissa edesmenneen tilalle.
- vieläkinsurullinen
Meillä oli myös kaksi kissaa. Olivat olleet yhdessä 11 vuotta, ja toinen piti lopettaa, kun tuli sokeritauti. Toinen kissamme on ollut levoton, mutta alkaa jo rauhoittua. Kissat tarvitsevat enemmän huomiota, kun toveri on poissa.
- terttu1
meillä tyttökissa menehtyi yllättäen.10v,kuten veljensä,joka diabetes,ihmispiikit..voi hyvin.miksi diabeetikko kissa piti lopettaa..lääkärin suositusko..meidän pojalla oli tosipahat arvot.30.,kuten ihmisillä.nyt lääkitys pienentynyt yli puoleen,voi hyvin.meillä ja poika edelleen levoton,etsii siskoaan,itkee kovin öisin..juostaan heti ja halitan..nyyh..virikkeitä keksitään ym..mutta ei ihan oma itsensä poika ole..ja kun sais syömään..nyyh
- Cattis
Feliway saattais auttaa. Ei ainakaan ota paljon jos kokeilee.
- terttu1
eläinkaupan ja eläinlääkärin ruoat ostettu..ja ns arkikaupankin herkut..joku aina onneksi menee edes pikkasen..loput tutun kissoille..
- sirkis
Koira kissojen kaveri pakko nukuttaa, kissat hoitivat loppuun asti, nyt kissat on ihan sekaisin ja surevat on nyt viikko kulunut.
- Kisun emäntä
Minun kokemus on koirista.
Vanhempi koirista oli jo todella vanha ja sairas. Kun se oli viety viimeiselle matkalleen, niin nuorempi ei kertaakaan etsinyt sitä, tai tuntunut ihmettelevän mihin kaveri joutui. Se tiesi.
Sitten alkoi sureminen. Nuorempi koira oli apaattinen ja ruokahaluton, mikään ei oikein innostanut aiemmin helposti yli-innokastakin koiraa. Oikeasti pelkäsin, että se ei selviydy vanhemman kuolemasta, vaan kuolee itsekin suruun, vaikka oli koira parhaassa iässään.
Syvää surua kesti noin 3 kk. Sitten suru rupesi hiljalleen hellittämään ja noin 6 kk:n kuluttua koira oli palannut normaaliksi innokkaaksi itsekseen.
Kissat ovat tietysti erilaisia, mutta katso nyt kuitenkin josko noin 3 kk:n kuluttua näkyisi jo valoa tunnelissa. - terttu 1
meillä sama tilanne..nyyh
- Kyynel
Osaanottoni ;(
Meillä myös toinen kissoistamme muutti eilen taivaan kotiin ;(
Suru ja ikävä on kova.
Tilanne on perheessämme vielä niin tuore, etten todellakaan tiedä, miten toinen kissoistamme tulee tulevaisuudessa tilanteeseen suhtautumaan. Eilen oli ihan normaali, söi ja nukkui. Tai sitten on niin fiksu kissa, että antaa perheemme itkeä itkumme rauhassa ja aloittaa oman surutyönsä sitten kun olemme päässeet pahimman yli. - JumalanPieru
uusi kissa vanhalle kaveriksi
- kisunikävä
Vanha aloitus, mutta asia aina valitettavasti jollekin ajankohtainen. Olen muutaman kerran joutunut seuraamaan kaverin ikävää, kun vanha kissa poistuu. Selvästi jäljelle jäänyt kaipaa ja ihmettelee, minne toinen hävisi. Etsii viikon verran sisällä ja ulkona, katselee tavallista enemmän ikkunasta, kuin odottaen. Surullista!!
- Katit.konttiin
Kissa on itsekäs tunteeton tappaja. Se ei osaa surra ja kaivata mitään.
- Anonyymi
Sinä taidat olla sellainen joka tappaisi kissan tuntematta mitään. Hah
- Anonyymi
Haista paska.
- Anonyymi
Oletpa tietämätön kissanvihaaja- möllykkä!! Itse olet tunteeton.
- Kissaontunteeton
Kissa on niin yksinkertainen olio, ettei se ymmärrä surusta mitään. Näitä typeriä ihmisiä ihmettelen, jotka tälläkin palstalla jaksavat valittaa surustaan. Häpeäisivät edes. Luokatonta käytöstä.
- Anonyymi
Juu. Oot kyllä lapsellinen tai vain psykopaatti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Oot kyllä lapsellinen tai vain psykopaatti.
Vastasin vanhaan, koska tämäkin narsistinen käytös on valitettavasti aina ajankohtainen asia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Oot kyllä lapsellinen tai vain psykopaatti.
Ilmiselvä psykopaatti ja kylmä olio.
- Anonyymi
Häpeä itse! Hittoako kyttäsit palstalla kerran asia ei koskettanut sinua ?
- Anonyymi
Kissa on niin fiksu,viimeisillä voimillaan pieni meni vielä hiekkalaatikolle,ei tehny vahinkoa,kun oli emokissa hänelle pienenä opettanut.
Sinä julma psykopaatti,toivon karman lain tulevan eteesi.
Kissa on parempi ystävä,kuin monet ihmiset.
Ymmärtää kaiken puheen,ja yhdessä olemme surreet.
Hoidin vielä kovassa kuumeessa pientä,itkin ja hoidin.
Ilman toista kissaa oisin varmaan itsekkin menehtynyt suruun...
Sinä varmaan ajattelet ooispa menehtynyt tuokin ihminen,koska jos joku kissalle pahaa tekee tai koiralle,tai ylipäätään eläimelle,ni pystyy sen tekemään myös ihmiselle. Se miten kohtelet eläintä,kohtelet myös ihmistä.
Olet psykopaatti.ja hirviö.sinunlaisiasi ei pitäisi maan päällä olla.
Mutta uskon myös karman lakiin,ja toivon sen tulevan sinulle vastaan. - Anonyymi
Vitun idiootti olet sinä
- Anonyymi
Päivitä tietosi. Ei kaikki ole henkisesti yhtä köyhiä kuin sinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Oot kyllä lapsellinen tai vain psykopaatti.
Minäkin ajattelin liekö psykopaatti tai narsisti kissavihaaja joka täysin ontto, tunteita tuntematon haitallinen olio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiselvä psykopaatti ja kylmä olio.
Totta. Jotakin outoa siinä jankuttajassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Häpeä itse! Hittoako kyttäsit palstalla kerran asia ei koskettanut sinua ?
Just. Miksi pilata hyvä keskustelu? Noin hölmön ajatukset ei kiinnosta.
- kirstiaulikki1
Hei ,meillä oli kaksi karjalankarhukoiraa ,uros ja naaras ,Rolle ja Nelli . Muutamia vuosia sitten Rolle sairastui , laihtui ja yski ja eläinlääkäri sanoi että se täytyy lopettaa, ja niin Rolle kuoli .Lapsiperheenä meillä pidettiin Rollelle hautajaiset ,ne olivat surulliset itkettiin ,kaivattiin ja jokainen kertoi vuorollaan Rollelle jäähyväisiä .
Meni monta vuotta perheeseen tuli kahden kissan Viivin ja Oskarin lisäksi kaksi pentukissaa tyttö ja poika Sisu ja Monni sisarukset vauhtipari sisäkissoja . Vanhemmat kissat Viivi ja Oskari kulkevat ulkona vapaasti, (ovat leikattuja) ja pyytävät sisälle kotiin ,syövät ruokaa kissannappulita ja valmislihakastikkeita lajitelmista ,juovat laktoositonta maitoa , vettä ja raakaa lohta tai sikanautajauhelihaa viimeksi mainittuja harvemmin .Sisu syö vain kissannappuloita ja vettä. Monni syö kissannapppuloita vettä ja raakaa lohta ja sikanautajauhelihaa. Meillä on vieras poikakissa joka on tullut taloon ,mutta on vain ulkona ja pyytää ruokaa . Ennen se meni meidän kompostille kaivaan jotain syötävää . Nykyään jo monta vuotta olen ruokkinut sen Kenopään ulkona ja se tuntee meidän muut ulkonakulkevat kissat ja kaveeraa Oskarin kanssa ja tervehtivät toisiaan tavatessaan. Viivi ei tykkää Kenopäästä vaan väistelee ja menee pakoon sitä.
Nelli karjalankarhukoiramme sai sydänystävän Kenopää-kissasta. Viimevuonna Kenopää alkoi hengaileen Nellin kanssa ,se puski Nelliä ja kulki sen vieressä pihassa oli Nellin lähellä . Nelli oli hieman hämmentynyt ,mutta hyväksyi Kenopään seurakseen . Sitten Kenopää muutti Nellin koppiin yöksi ja päivällä päiväunille . Kenopää halusi syödä yhdessä Nellin kanssa samalta ruokakupiltakin samaa ruokaa samaan aikaan kuin Nellikin söi koirannappuloita ja kaupan kotiruokajalosteita . Nelli suhtautui hyvin Kenopään ystävyyteen ja olivat kuin paita ja peppu . Kenopää nuoli Nellin turkkia ja korvia ja mahanalustaa .Nellikin taisi nuolaista Kenopäätä ystävyyden merkiksi.Joivat samasta kupista yhdessä myös vettä .
Kesä 2017 ja talvi ja tämän vuoden kevättalvi ja kesä meni yhdessä .Kenopää oli yhtenään Nellin seurassa .
Nyt syksyllä Nelli sairastui , vein sen lääkäriin jakoitettiin jos Nellin olisi voinut vielä leikata , mutta kun Nelli nukutettiin niin siinä Nellin sydän pysähtyi ja Nelli nukkui sitten ja muutti Rollen luokse .
Ja mitä sitten tapahtui ....Kemopää etsii Nelliä ja on nyt yksin ulkona .Se ei suostu tuleen sisälle muuta kuin juonimallani ja haluaa heti päästä ulos .
Kenopää huutaa ulkona niin että se kuuluu taloon sisälle asti .Se huutaa niin tua ulkona että se muuttuu , voimistuu karjumiseksi ja aivan kuin se huuto muuttuisi että sillä on hengen hätä .Ja kun minä olen ulkona se tulee minun luokseni kun haen haketta pannunpesään hakehallista , Kenopää kulkee vierelläni na naukuu . Minä puhun sille että kohta mennään ja kyllä minä tulen kohta ja kyllä minä annan sulle ruokaa . Jos se joutuu odottaan mielestään liian kauan ,niin sen naukuminen muuttuu se kovenee ja pian se onhuutoa ja karjumista niin että minulle tulee hätä ,että mennään nyt sitten heti .Sen huuto on käskevää ja nousee ja komentaa minua .
Sitten se rauhoittuu kun huomaa että nyt tulen sen mukaan ja se naukuusanoo vain mau mau ja kunmuuta kieltä ei ole niin minun täytyy sanoa sille samoin kurnau , miau erilaisia naukaisuja jatavallista ihmisen puhetta . Se suree äärettömästi Nelliä eikä voi ymmärtää miksi sen koiraystävä on kadonnut .Kenopää syö kyllä ruokaa ja juo vettä se ymmärtää ,että pienintäkään ruoan murua ei saa mennä hukkaan ,se haistaa
sivuun pudonneen nappula ja noukkii sen suuhunsa .
Se Kenopää katsoo minua silmiin ja seuraa minua heti kun olen ulkona .
Se pitää minua kissaäitinä .Samoin kuin sisäkissamme Sisu tyttö varsinkin ja Monni.
Oskari tulee syötyään istuun lattialle tuolini viereen ,kun istun siinä ja haluaa ,että silitän sitä päästä , kun lopetan niin se nousee ylös minua vasten ja pyytää että silitä sielä lisää ja se pyyntö toistuu . Ja sitten se menee nukkumaan lattialle jalkojeni viereen ,jos tuolini on tyhjä se nousee tuolilleni nukkumaan.
Tässä tuli monta riviä perhe-elämäämme ,vaikkakin se on pieni osa sitä ,mutta jokapäiväistä ,ja minullekin tärkeää , hetkiä .
Sitä en tiedä kuinka kauan Kenopää suree Nelliä ja onko siihen mitään muuta apua kuin kulkea sen kanssa ja puhua sille . Haluaisin ,että se voisi tuntea kodin lämmön ja saada sitä hellyyttä mitä meidän muutkin kissat saavat. Se tulee haikeana Oskarin perässä alakerran ulko-ovelle ja on kummastuksissaan kun toinen menee sisälle ja se itse sitten jää ulos .
Olenko minä kissaäiti ? Pitävätkö kissamme minua kissaäitinä ?Omat lapseni ovat jo aikuisia . Kiintymystä ja rakkautta.- takanvieruskattijakoira
KissÄiti, ottais lemmikit sisälle turvaan vaaroilta,ja kylmältä.
Mene siis ulos,ja ole siellä seurana,näät millaista on olla luonnonarmoilla.
Meil on lemmikit siel mis ihmiset,ei jätetä ulos vaaroihin yksin.Koska,se on vaarallista,ja lakikin sen kieltää.
Talvipakkasilla ulkoillaan yhdessä,ja makoillaan yhdessä perheen kanssa takan lämmöstä nauttien.
Meillä syödään lihapitoista ruokaa,ei viljoja yms höttöä. - Anonyymi
Ihana yhteisö.
- kirstiaulikki1
Kissasi on varmasti ikävöinyt velikaveriaan .Ja uuden kaverin hankkiminen voi olla hyväkin asia toteuttaa.Kaksin aina parempi on leikkikaveri ,meillä Sisu kissa ja Monni kissa juokse vat välillä peräkanaa ympäri huushollia .Seura on tärkeää . Suru vie aikansa .Hellyys ,hoiva ja kaikki se hyvä ruoka mitä suostuu syömään on hoitoa sekin . Toivottavasti kissanne sai seuraa ja selvisi surun yli ja voi nyt hyvin .
- kissistäparhain
kyl kaverin tarvii.ota kaveri.meil sattu niin eläinlääkäri totesi.lyöty hännän lähelle.halvaantui.pakko lopettaa.veljensä istui päivät kivellä jonka juureen hautasimme .oli sydäntä riipasevaa katsoa.en mennyt en kutsunut.surutyö on tehtävä.vieläkin ihmettelen kissani surua.otin aina syliin.siinä me itkimme kumpikin lohtua toisistamme hakien.nyt hääki jo veljensä vieres,mut nyt lohduttaa hän.kissani.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802809Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2951626Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461527- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2999Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832