Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen yhdistäminen

Uskonnollisesti neutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan rinnakkaisesta antamisesta tulisi Puolustusvoimissa luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen valaan/vakuutukseen. Näin porukan jakaminen kahtia tärkeässä tilanteessa loppuisi.

Näin poistuisivat myös kahden rinnakkaisen tilaisuuden järjestämisen vaiva sekä ilmenneet valitukset siitä, että sotilasvakuutuksen antotilaisuus ei ole ollut yhdenvertaisuuden näkökulmasta asianmukaisen juhlavasti järjestetty tai että valinnasta ei ole tiedotettu asianmukaisen neutraalisti.

Koska vala voi terminä olla myös uskonnollisesti neutraali (esim. lääkärin vala), annettavan yhteisen vakuutuksen nimenä voisi olla sotilasvala, mutta siinä ei olisi enää uskonnollista viittausta ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, vaan tyydyttäisiin kunniaan ja omaantuntoon.

Näin armeija seuraisi Puolustusvoimain ylipäällikön, tasavallan presidentin sekä myös eduskunnan puhemiehen juhlallisten vakuutusten viitoittamaa tietä.

Oikeudessa annettavan valan/vakuutuksen rinnakkaisuuden poistamisesta on jo olemassa työryhmän esitys.
9354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yksi neutraali vala todellakin riittäisi. Halu tällaisiin (yksinkertaisiin) muutoksiin saattaa olla vain hieman kiven alla.

Äänestä

osoittaa todella suurta pas-kapäisyyttä ja oman pe-rseen nuolemista ja ajattelua, miettiä tollasia täysin tois arvoisia juttuja. olet tosi pas-ka pää.

ja turha alata selittää, ymmärrän täysin että olet pa-ska.

Äänestä

Niin, alokkaien ei tarvitsi pienessä päässään miettiä, riittääkö oma "kunnia ja omatunto", jos myös Intissä toteutettaisiin tämä NYT eduskunnassa toteutumassa oleva ratkaisu käräjäoikeudenn valaa/vakuutusta koskien:

"Ehdotuksen mukaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan tavoin luovuttaisiin todistajan ja asiantuntijan Jumalan kautta antamasta valasta (ks. OMSO 65/2012 s. 77—79). Kaikki antaisivat jatkossa vakuutuksen kunnian ja omantunnon kautta kuten Ruotsissa ja Norjassa. Kuultavien yhdenmukaisen kohtelun ja uskonnonvapauden kannalta voidaan pitää perusteltuna, että henkilöä kuullaan neutraalin vakuutuksen nojalla. Uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyy ajatus moniarvoisesta ja suvaitsevasta yhteiskunnasta.

Uskonnonvapauslain 5 §:n mukaan asianomainen henkilö saa valita valan ja vakuutuksen antamisen välillä riippumatta siitä, kuuluko hän uskontokuntaan. Pykälän mukaan vakuutus annetaan aina, jos se on säädetty velvoittautumisen ainoaksi muodoksi. Perustuslakivaliokunta on mainitun pykälän johdosta todennut seuraavaa (PeVM 10/2002 s. 6): ”Valaa ja vakuutusta käytetään erilaisiin julkisen vallan tarpeisiin tilanteissa, joissa on välttämätöntä esimerkiksi korostaa tietyn tehtävän hoitamiseen liittyviä periaatteita tai vakuuttua annetun tiedon oikeellisuudesta. Julkisen vallan suhtautumisen tällaiseen juhlamuotoiseen lupautumisen muotoon tulisi olla uskonnollisesti neutraalia.”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992; SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001).

Käytännössä johonkin muuhun kuin evankelis-luterilaiseen uskontokuntaan kuuluvalla henkilöllä voi olla vaikeuksia ymmärtää, mitä jumalaa valassa tarkoitetaan, varsinkin jos oikeussalissa on Raamattu. Henkilön voi olla vaikeata valita valan ja vakuutuksen välillä, jos vala ymmärretään painoarvoltaan vakuutusta merkityksellisemmäksi. Tästä voi seurata aiheetonta painetta antaa vala, vaikka tällaista etusijajärjestystä ei laissa ole tarkoitettu asettaa. Menettelyn joutuisuuden kannalta pelkän vakuutuksen käyttäminen on myös eduksi."

Äänestä
  • KYLLÄ......
    näin on. nyt kannattaa kaikkien vakuutusta haluavien hakea BESSARABIAN JA/TAI KREIKAN KANSALAISUUTTA..
    mutta itse suosittelen hakemaan usan kansalaisuutta, koska jos hakemuksen jätettyänne joudutte tekemään suomen armeijassa valan usa lähettää kaksi lento tukialusta suomen lahdelle ja antaa reklamaatiota suomelle.

    ehdottomasti toi humanisti on oikeassa.

    Äänestä

  • Kyllä kunnia ja omatunto saa riittää, eikä porukkaa ole syytä jakaa "uskonasioiden" vuoksi. Ne on yksityisasioita.

    Äänestä

"Valan" hyvänä vaihtoehtona on nyt sotilasvakuutus. Siinä ei ole uskonnollista julistusta mistään "kaikkivaltiaasta ja kaikkitietäävästä", vaan se annetaan "kunnian ja omantunnon kautta". En sano, että "vain" niiden kautta. Kunnia ja omatunto kunniaan!

Oikeusistuimissa siirrytään juuri todistajan valan/vakuutuksen kiusallisesta valintatilaneesta Raamatun ja Lakikirjan välillä yhteen ei-uskonnollisen vakuutukseen.

Saman muutoksen voisi tehdä armeijassakin. Ei--uskonnolllinen, kunnian ja omantunnon kautta annettavan vakuutuksen pitäisi riittää kaikille.

Äänestä

Älkää vannoko Jumalan ... eikä minkään muunkaan kautta. Niin sanoo Raamattu ja en halua vannoa siis ollenkaan. Mutta keisarille annetaan mikä keisarille (valtiolle) kuuluu ja Jumalalle se mikä hänelle kuuluu.

Äänestä
  • Siis sotilasvakuutus, olipa uskova tai uskonnoton.

    Äänestä

Sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan pakkovalintatilanne lähestyy...
Juhlatilaisuudet ovat helmikuun loppupuoliskolla.

Vakuutus on uskonnollisesti neutraali ("kunnian ja omantunnon kautta"),
vala julkistuksellisesti uskonnollinen ("kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä").

Kun armeijan koneisto sotilaspappeineen kuitenkin jauhaa valan suositusta (ja ehkä joidenkin sukulaistenkin vanhat käsitykset vaikuttavat myös), paine valita vala kohdistuu myös ei-uskonnollisiin alokkaisiin.

Olisi suotavaa antaa alokkaille myös "kotirintaman" tukea valita vapaasti hänen omaa ajatteluaan/katsomustaan paremmin vastaava vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humanisti-vapari kirjoitti:

Uskonnollisesti neutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan rinnakkaisesta antamisesta tulisi Puolustusvoimissa luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen valaan/vakuutukseen. Näin porukan jakaminen kahtia tärkeässä tilanteessa loppuisi.

Näin poistuisivat myös kahden rinnakkaisen tilaisuuden järjestämisen vaiva sekä ilmenneet valitukset siitä, että sotilasvakuutuksen antotilaisuus ei ole ollut yhdenvertaisuuden näkökulmasta asianmukaisen juhlavasti järjestetty tai että valinnasta ei ole tiedotettu asianmukaisen neutraalisti.

Koska vala voi terminä olla myös uskonnollisesti neutraali (esim. lääkärin vala), annettavan yhteisen vakuutuksen nimenä voisi olla sotilasvala, mutta siinä ei olisi enää uskonnollista viittausta ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, vaan tyydyttäisiin kunniaan ja omaantuntoon.

Näin armeija seuraisi Puolustusvoimain ylipäällikön, tasavallan presidentin sekä myös eduskunnan puhemiehen juhlallisten vakuutusten viitoittamaa tietä.

Oikeudessa annettavan valan/vakuutuksen rinnakkaisuuden poistamisesta on jo olemassa työryhmän esitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu