Moi, oon 00 tyttö ja mun elämä paskoo täl hetkel ihan vitusti... Oon harkinnu vakavasti itsemurhaa parikin kertaa, mut ajattelin et Tää anonyyminä avautuminen vois ehkä vähän helppii.
nonni, saarna alkakoon: mun vanhemmat ja isovanhemmat vaatii multa ihan pirusti liikaa mun koulunkäynnistä, oon ollu aina "kaveri"-piireissä pelkkä ylimääräinen syylä jota ilman kaikki olis paremmin, mulla ei juurikaan oo kavereita (ei hajua miks), mulle tuntuu voivan huutaa ja aukoo päätään määrättömästi, kukaan täs maailmassa ei todellakaan jäis kaipaamaan mua jos tekisin sen itsarin, vanhemmat huutaa, kiinnittää huomionsa ja energiansa mun pikkuveljeen, eikä välitä musta tippaakaan, mun pikkuveli saa aina kaiken kivan ja se saa harrastaa ja tehdä vapaa-ajalla mitä tykkää, mut mä oon se meidän talon siivooja jolla ei oo vittu omaa elämää eikä oikeuksia, mua masentaa vieläki se kun kesällä olin kaksissa hautajaisissa, molemmat olivat tosi tärkeitä ihmisiä mulle, mut se toinen oli mulle se ainoo jonka mä tiesin et oikeesti välitti musta. Oon saanu monia adoptio uhkauksia, joskus Se on tuntunu hyvältäki vaihtoehdolta, koska pääsis johonki perheeseen, joka oikeesti vois rakastaa ja välittää musta. Tällä hetkellä mä antaisin mitä vaan että voisin olla jossain ihan muualla, olla kaikkee muuta ku sitä mitä mä oon ja alottaa tän elämän alusta, tai lopettaa tän kidutuksen
tosa tuli nyt jotain, hyvää pvän jatkoa!
nonni, saarna alkakoon: mun vanhemmat ja isovanhemmat vaatii multa ihan pirusti liikaa mun koulunkäynnistä, oon ollu aina "kaveri"-piireissä pelkkä ylimääräinen syylä jota ilman kaikki olis paremmin, mulla ei juurikaan oo kavereita (ei hajua miks), mulle tuntuu voivan huutaa ja aukoo päätään määrättömästi, kukaan täs maailmassa ei todellakaan jäis kaipaamaan mua jos tekisin sen itsarin, vanhemmat huutaa, kiinnittää huomionsa ja energiansa mun pikkuveljeen, eikä välitä musta tippaakaan, mun pikkuveli saa aina kaiken kivan ja se saa harrastaa ja tehdä vapaa-ajalla mitä tykkää, mut mä oon se meidän talon siivooja jolla ei oo vittu omaa elämää eikä oikeuksia, mua masentaa vieläki se kun kesällä olin kaksissa hautajaisissa, molemmat olivat tosi tärkeitä ihmisiä mulle, mut se toinen oli mulle se ainoo jonka mä tiesin et oikeesti välitti musta. Oon saanu monia adoptio uhkauksia, joskus Se on tuntunu hyvältäki vaihtoehdolta, koska pääsis johonki perheeseen, joka oikeesti vois rakastaa ja välittää musta. Tällä hetkellä mä antaisin mitä vaan että voisin olla jossain ihan muualla, olla kaikkee muuta ku sitä mitä mä oon ja alottaa tän elämän alusta, tai lopettaa tän kidutuksen
tosa tuli nyt jotain, hyvää pvän jatkoa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moikka brokenrose00!
Sinusta varmasti tuntuu tosi kurjalta ja yksinäiseltä, kun sinulle tärkeä henkilö on kuollut.Oletko jutellut jonkun aikuisen ihmisen kanssa kirjoittamistasi asioista? Esimerkiksi koulun terveydenhoitajan, kuraattorin tai vaikka nuorisotyönohjaajan kanssa. He ovat ihmisiä, joiden kanssa voit luottamuksellisesti keskustella ongelmistasi. Kuitenkin sinulla ilmeisesti on jonkin verran ystäviä? Ystävät ovat tärkeä voimavara, ja he varmasti jäisivät kaipaamaan sinua. Vaikka välillä vanhempasi laittavat sinulle rajoja ja määräävät tehtäviä, niin sekin on heidän tapansa osoittaa rakkauttaan sinua kohtaan. Sinulla tuntuu olevan helppo kirjoittaa omista tunteistasi ynnä muusta. Ehkä voisit kirjoittaa vanhemmillesi ja isovanhemmillesi kirjeen, jossa kerrot miltä sinusta tuntuu ja miten haluaisit muutosta teidän välillenne. Olisiko silloin helpompi keskustella huutamatta asioista? Elämä on niin kallisarvoinen aarre, johon kuuluu ylämäkiä ja alamäkiä. Sitä ei kannata heittää hukkaan, vaikka välillä tuntuisikin todella pahalta. Olet todella rohkeasti uskaltanut kertoa täällä tuntemuksistasi ja hakenut apua, se on merkki siitä että sinulla on elämänhalua. Ole rohkea äläkä jää ahdistuksesi kanssa yksin, sillä et varmasti ole yksin.
Hyvää kevättä sinulle!
Terveisin Netti_saapas2