Ajatukset palaavat joskus tai usein lapsuuteen ja nuoruuteen. Etenkin vähävaraisten keskuudessa, joissa elettiin "kädestä suuhun" oli terveydellä ja kunnollisuudella tavaton merkitys.
Sairaus olisi lopettanut elintärkeät tulot ja vaikkapa lasten aiheuttamat tuhot, joista vanhempien oli vastattava, olisivat aiheuttaneet katastrofin.
Näin ei ole enää, vai onko?
Sairaus olisi lopettanut elintärkeät tulot ja vaikkapa lasten aiheuttamat tuhot, joista vanhempien oli vastattava, olisivat aiheuttaneet katastrofin.
Näin ei ole enää, vai onko?
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli kotonanikin kaikesta, isä sairasti ja äiti teki työtä kotona perheestä huolehtien.
Polttopuiksi kerättiin risuja ja oksia metsästä, mutta nälkää ei tarvinnut kärsiä.
Ainakaan minun lapsuustovereideni joukossa ei ollut yhtään pahantekijää.
Jos jotain meni hurjissa leikeissä ja peleissä rikki, se oli vahinko.
Joskus isot pojat kokivat vieraita rapumertoja, mutta sehän nyt kuuluu poikien tapoihin.
Kyllä nykyisinkin on perheitä joiden koko talouden joku pienikin korvattava pahanteko kaataa. Onneksi minun ei ole tarvinnut lasten ilkiteoista koskaan maksaa korvauksia.
Ovatko jotain rikkoneet... en ole kuullut.
Tiukkaahan se oli, kun oli "yksi mies lähtemässä", kuten sanonta kuului, umpihankea hiihtämällä halontekoon ja ansaitsemaan toimeentuloa suurelle perheelle.
"En päivääkään vaihtaisi pois", lauletaan. Kyllä vaihtaisin.