sellaisesta uhraantumisesta, että säästääkseen toista ei kerro tälle tunteistaan. Lähtökohta olisi se, että yhteinen elämä olisi melko mahdoton.
Mitä mieltä olette
mietin nyt vain
15233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitäs jos otat lusikan kauniiseen kämmeneesi ja alat kauhoa, elämä on rakkautta varten.
Kaikki tarinat eivät johda vihkipallille ja lapsia laittamaan.
Eikös kaikki ole järjestettävissä, jos oikeasti haluaa? Mikä estää?
Millä tavalla mahdotonta?
Kyllä tunteista olisi hyvä kertoa, jää muuten kalvamaan sinun mieltäsi.
En kirjoittanut itsestäni, vaan yleisesti mietin. Haluan kuulla mielipiteitä asiasta.
tarpeeksi. En muuta syytä keksi.
Vaikea ajatella yleisellä tasolla tuota. Kun mielestäni joissakin tilanteissa jotka tuntuvat mahdottomilta juuri se tietoisuus molemmin puolisista tunteista voi olla ratkaisu. Niin tai sitten taakka. Ajatellen nyt sitten vaikka tilannetta jossa toinen tai molemmat ovat varattuja tahoillaan. Mikäli kyse on kahden vapaan ihmisen välisistä tunteista ja yhteinen tulevaisuus on jostain muusta syystä johtuen kuitenkin mahdoton, niin mielestäni tunteiden kertominen olisi ratkaisu, niin tai sitten taakka. Vaikea sanoa. No joka tapauksessa haluaisin itse tietää/kertoa, oli tilanne mikä hyvänsä.
Melko hanurista, mikäli ei ole varattu varsinkaan. Kertoo, ettei osaa heittäytyä vaan on liian analyyttinen, eikä anna toiselle ja elämälle mahdollisuutta.
Tuosta joka uhraa eli menettää toisen vain siks et en voi kertoo tunteistain. Ehkä se on parempi niin, jos on muutenkin vaikee elämäntilanne, niin turhaa toista kuormittais kaiken maailman vaikeuksil. On parempi et hän suree vähän aikaa ja löytää oikean onnen. Kuin se että hän kärsii vierellä pitkään ja hitaasti...
Aliarvioit toista tuolloin. Anna toisen päättää mikä on hänelle liian raskasta. Et rakasta tai uskalla rakastaa tarpeeksi.
Et voi sanoa rakastanko toista tarpeeksi vaiko en. Rakastan häntä niin paljon että päästin hänet menemään. Hän sai tehdä lopullisen päätöksen itse, vaikka hän ei tiennytkään aivan kaikkea. Itsekäs olisin jos olisin vetänyt hänet mukaan helvettiin. Rakastan häntä vuodesta toiseen ja hänellä on aina paikka sydämmessäni, oli hän sitten kanssani tai ei. Ja tunteeni pysyvät halusin sitä tai en.
Ymmärrän aloittajaa. Joskus elämäntilanteet tms on niin vaikeita ettei halua tuottaa niillä tuskaa toiselle.
Jos ei toiselle kerro tunteitaan niin ei tarkoita sitä etteikö voisi silti välittää.. Itse en ainakaan saa sanotuksi tunteitani hänelle. Mutta ei siksi etten uskoisi meidän juttuun.
No aika hirvee täytyy elämän olla jos ei siihen toista ottaa rinnalle kulkemaan.
Väärää uhraamista, ongelmat saattavat myös lähentää kun niistä tulee yhteisiä.
Minä ainakin rakkaintani tukisin henkisesti jos muuten en pystyisi.
Rikollisuus olisi varmaan ainoa jota kaihtaisin.
Entä jos harras uskova ihastuu ateistiin? Siinä on vähän puun ja kuoren välissä..
Jospa se toinenkin tajuaa, että yhteinen elämä on mahdoton. Ymmärtää ehkä ja jakaa tunteet, mutta tietää ettei suhde voi toimia. Niinkin voi olla.