Hei, olen herännyt tähän päivään entistäkin rankemmin. Olen 19-vuotias ja riippuvainen vieläkin vanhemmistani sekä rajoittunut elintasostani, asun heidän vuokraamassa kämpässään ja teen töitä kyllä tulevaisuuteni eteen.
En kuitenkaan koe ansaitsevani tätä kaikkea mitä olen heiltä saanut, minulla ei ole enään mitään muuta mille elän. Miksi en siis samantein lopettaisi heidän tuskaansa ja tekisi lopullista päätöstä lähteä pois. Kaikkeni heille.
Elämä on rankka, sehän on asian laita. Kuitenkin, kuinka voisin tuntea itseni samanarvoiseksi muiden kanssa kun en sosialisoi kenenkään kanssa tai jos sosialisoin, harvoin.
Olen luullut olevani valmis muuttamaan pois sekä sen ratkaisevan kaikki ongelmani, mutta olenkin tajunnut sen olevan jotakin aivan muuta. Se ei ole enään tätä samaa p.askaa, en koe oikeudekseni kaikkea tätä mitä täällä saan.
En kuitenkaan uskaltaisi pyörittää taloutta yksinäni, sillä koen olevani psykoottisesti masentunut.
Olen katsonut, kuinka ne kaikki ovat muuttaneet omilleen, saanut lapsia sekä ovat tällä hetkellä kihloissa ja mitä minä olen? En ole halunnut itselleni miestä, en lasta, en ketään. Koska en luota keneenkään. Here I am.
En tiedä enään, kauanko tämä jatkuu saman kaavan mukaan sillä en tiedä mitä elämältäni haluan. Olen kuin odottanut aina seuraavaa päivää ja että jotakin vain tapahtuisi, sitä ei ole koskaan tullut, edes vaikka olisin yrittänyt.
Olen tyhmä, koska olen samassa levelissä kokoajan liikkumatta minnekään. Yritän kehittää itseäni fyysisesti sekä henkisesti, mutta miksi koska en elä omaa elämääni, en pääsisi käyttämään näitä kykyjä realistisemmin omassa elämässäni sekä tuntisi sitä tiettyä kontrollia elämässäni näiden tilanteiden välillä.
Kerran viilsin käteni liian syvälle, viilto ei melkein tyrehtynyt. En haluaisi yrittää uudelleen ainakaan tätä kautta. En ajattele lähtöäni ruumiillisesti, vain henkisesti energialeveleiden kannalta, ne kattavat kauas ja joskus vielä näen heidät kaikki. Heti kun pystyn olemaan ihminen.
En kuitenkaan koe ansaitsevani tätä kaikkea mitä olen heiltä saanut, minulla ei ole enään mitään muuta mille elän. Miksi en siis samantein lopettaisi heidän tuskaansa ja tekisi lopullista päätöstä lähteä pois. Kaikkeni heille.
Elämä on rankka, sehän on asian laita. Kuitenkin, kuinka voisin tuntea itseni samanarvoiseksi muiden kanssa kun en sosialisoi kenenkään kanssa tai jos sosialisoin, harvoin.
Olen luullut olevani valmis muuttamaan pois sekä sen ratkaisevan kaikki ongelmani, mutta olenkin tajunnut sen olevan jotakin aivan muuta. Se ei ole enään tätä samaa p.askaa, en koe oikeudekseni kaikkea tätä mitä täällä saan.
En kuitenkaan uskaltaisi pyörittää taloutta yksinäni, sillä koen olevani psykoottisesti masentunut.
Olen katsonut, kuinka ne kaikki ovat muuttaneet omilleen, saanut lapsia sekä ovat tällä hetkellä kihloissa ja mitä minä olen? En ole halunnut itselleni miestä, en lasta, en ketään. Koska en luota keneenkään. Here I am.
En tiedä enään, kauanko tämä jatkuu saman kaavan mukaan sillä en tiedä mitä elämältäni haluan. Olen kuin odottanut aina seuraavaa päivää ja että jotakin vain tapahtuisi, sitä ei ole koskaan tullut, edes vaikka olisin yrittänyt.
Olen tyhmä, koska olen samassa levelissä kokoajan liikkumatta minnekään. Yritän kehittää itseäni fyysisesti sekä henkisesti, mutta miksi koska en elä omaa elämääni, en pääsisi käyttämään näitä kykyjä realistisemmin omassa elämässäni sekä tuntisi sitä tiettyä kontrollia elämässäni näiden tilanteiden välillä.
Kerran viilsin käteni liian syvälle, viilto ei melkein tyrehtynyt. En haluaisi yrittää uudelleen ainakaan tätä kautta. En ajattele lähtöäni ruumiillisesti, vain henkisesti energialeveleiden kannalta, ne kattavat kauas ja joskus vielä näen heidät kaikki. Heti kun pystyn olemaan ihminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet vasta 19v. Mitä siitä jos olet riippuvainen vanhemmistasi. Vanhemmista itsenäistyminen on prosessi eikä tapahdu hetkessä. Mitä siitä jos muilla on jo lapsia tai ovat kihloissa. Lasten saamisen suhteen sinulla on peliaikaa vielä parikymmentä vuotta. Kihloihin ehtii myös.
En koe enään olevani ' Vasta 19-vuotias ' .. Jotenkin tunnen itseni liian vanhaksi tähän kun kaikki painostavat ympärillä.
Tunnen heikkoutta siitä, että en tee sitä mitä monen mielestä pitäisi.
Toisaalta tunnen vahvuutta siitä, että ymmärrän asioiden vakavuuden, toisaalta asioiden vakavuuden ymmärtäminen tässä tilanteessa nostattaa adrenaliinitasoa veressä eli suomeksi saa stressin sekä luonnollisen ratkaisuntekovaiheen jylläämään. Noidankehä.
Ketään ei pääse viettämään aikaa, kun ovat töissä ja tienaavat, itselläni opiskeluajat ovat säännölliset ja voisin vielä elää.
Olet kovin nuori vielä ehdit tehdä asioita ja muista älä vertaa itseäsi muihin. Opettele tekemään asioita, jotka ovat itsellesi tärkeitä se motivoi sinua enemmän kuin ulkopuolelta tulevat pakot. Onnistuaksesi ja viihtyäksesi myöhemminkin työssäsi ja opskeluissasi sen täytyy olla se sinun juttu, ei kavereiden tai vanhempien. Ja jos valiset väärin, aina voi korjata tai vaihtaa suuntaa.
Minulla tuli kirjoituksestasi ap mieleen itsenäistymisen kaipuu. Jokaisen nuoren tulee se riuhtaisu tehdä. Kirjoituksesi perusteella saatat tarvita juuri sitä, mutta tietysti se voi tuntua pelottavalta. Uskallusta sinulle ja jos tuo masennus on totta sinun täytyy hakea apua! Ja muista, että vanhemmat on vieläkin sinulla olemassa ihan samoin kuin ennen.
No helppoa. Menet kouluun ja alat juomaan sen tuskan pois kuten muutkin nuoret. Sinun pitää oppia hakemaan voimaa muista ihmisistä ja karttaa sitä imeviä. Lopeta itsesääli ja menet eteenpäin päivä kerrallaan omaa elämääsi rakentaen.