Tiedoksi kaikille: Sts: n nykyinen yhteishuojauskumppani Kaliforniassa on Ciee, joka kohtelee nuoria juuri kuten Sts. Eli syytetään nuorta valehtelusta ja sopeutumattomuudesta vaikka itse Ciee, aluevalvojat ja perheet rikkovat omia sääntöjään...
Varoitus Sts/Ciee
56
702
Vastaukset
- Huijattu 2014
Ja luultavasti monessa muussakin osavaltiossa ja mahdollisesti myös muiden järjestöjen kanssa. Ciee mainostaa olevansa voittoa tavoittelematon järjestö, mutta jostakinhan ne rahat heidän lukemattomille johtajille ja vice presidenteille täytyy repiä.
Glassdoor-sivustolla Ciee:n työntekijä juuri kertoo kuinka ainoastaan markkinointiosastoon satsataan, muista ei niin väliä. Ja ne hyvät perheet, joihin Ciee sijoittaa opiskelijat: Kaikki, joissa nuorellamme oli kunnia vierailla olivat rahapulassa. Ja nyt on käynyt ilmi, että yhden perheen isällä olikin rikosrekisteri. Eli se siitä taustatutkimuksesta. Ja tämä siis nyt vuonna 2013-2014 eli peli jatkuu ja pahenee ja nuorten ja heidän perheidensä kustannuksella.- Huijattu 2014
Mielenkiinnolla odotan kuinka järjestö kääntää tuon host isän rikosrekisterinkin nuoren syyksi!!!!!!!
- Heittopussiksi
Sts:n yhteistyökumppani Ciee:n vaihtareista noin puolet joutuu vaihtamaan perhettä ja noin 10% lähetetään kotiin kesken vuoden.
- Money talks
Heittopussiksi kirjoitti:
Sts:n yhteistyökumppani Ciee:n vaihtareista noin puolet joutuu vaihtamaan perhettä ja noin 10% lähetetään kotiin kesken vuoden.
No niin, siinä taas mairittelevia lukuja STS:n tilastoista...!! Kyllä nämä luvut kertovat aivan jostain muusta kuin luotettavsta ja vastuuntuntoisesta järjestöstä.
Kannattaa muistaa myös se, että suurin osa ITSE keskeytyspäätöksen tehneistä ja kesken vuoden kotiin palanneista vaihto-oppilaista vuosittain, on nimenomaan STS:n kautta vaihtoon lähteneitä!!!
STS perustelee lukemattomia vaihto-oppilasohjelmiensa keskeytyksiä sillä, että aina on nuoria, joilla on sopeutumisongelmia. Mistähän johtuu, että kaikista Suomesta lähtevistä vaihtareista hakeutuu vuodesta toiseen juuri STS:n kautta vaihtoon nämä "sopeutumisongelmaiset"...? Olisiko aihetta pohtia järjestön sisällä myös muita syitä...? Aivan, ei taida kiinnostaa... - Onneksi pääsin pois
Money talks kirjoitti:
No niin, siinä taas mairittelevia lukuja STS:n tilastoista...!! Kyllä nämä luvut kertovat aivan jostain muusta kuin luotettavsta ja vastuuntuntoisesta järjestöstä.
Kannattaa muistaa myös se, että suurin osa ITSE keskeytyspäätöksen tehneistä ja kesken vuoden kotiin palanneista vaihto-oppilaista vuosittain, on nimenomaan STS:n kautta vaihtoon lähteneitä!!!
STS perustelee lukemattomia vaihto-oppilasohjelmiensa keskeytyksiä sillä, että aina on nuoria, joilla on sopeutumisongelmia. Mistähän johtuu, että kaikista Suomesta lähtevistä vaihtareista hakeutuu vuodesta toiseen juuri STS:n kautta vaihtoon nämä "sopeutumisongelmaiset"...? Olisiko aihetta pohtia järjestön sisällä myös muita syitä...? Aivan, ei taida kiinnostaa...Niin, varsinkin kun tuo "sopeutumattomuus" on täysin sts:n määriteltävissä! Kotiin lähtö tai ainakin varoitukset seuraavat mitä kummallisimmista syistä. Jos olet hiukan hiljainen, et sopeudu. Jos puhut liikaa, et sopeudu, Jos yrität selittää miksi olet hiljainen tai puhelias, olet ylimielinen...eli et sopeudu. Vaikka hoitaisit koulutyösi hyvin, et biletä etkä ole epäystävällinen, voit silti olla tuo sopeutumaton nuori joka sietää lähettää kotiin. Tämä on uskomatonta, mutta totta! Ja vielä jos kehtaat sanoa, että tuollainen outo syyttely ahdistaa...niin sitten vasta et sopeudukaan!
- Rikollisten bisnest
Onneksi pääsin pois kirjoitti:
Niin, varsinkin kun tuo "sopeutumattomuus" on täysin sts:n määriteltävissä! Kotiin lähtö tai ainakin varoitukset seuraavat mitä kummallisimmista syistä. Jos olet hiukan hiljainen, et sopeudu. Jos puhut liikaa, et sopeudu, Jos yrität selittää miksi olet hiljainen tai puhelias, olet ylimielinen...eli et sopeudu. Vaikka hoitaisit koulutyösi hyvin, et biletä etkä ole epäystävällinen, voit silti olla tuo sopeutumaton nuori joka sietää lähettää kotiin. Tämä on uskomatonta, mutta totta! Ja vielä jos kehtaat sanoa, että tuollainen outo syyttely ahdistaa...niin sitten vasta et sopeudukaan!
Loistava kuvaus..!! Olet mita ilmeisemmin yksi naista STS:n uhreista.
STS toimii kertakaikkiaan jarkyttavalla mielivaltaisuudella ja royhkeydella. Heidan sanansa on laki ja vaikka koko maailma todistaisi toisin, silla ei ole mitaan merkitysta!
STS saattaa esim. paattaa, etta sinulla on jokin sairaus, etteka ole ilmoittaneet siita.. Haa, SOPIMUSRIKKOMUS!! ja nain STS on saanut syyn erottamiseen. Vaihtari vaan pikahaadolla ja ennalta varoittamatta kotiin. Viis siita, vaikka kyseista sairautta ei olekaan ja sinulla itsellasi on siita todisteet. Jarjesto luottaa siihen, etta uhkailut jatkossakin puree, eivatka ihmiset lahde oikeuteen riitelemaan. Nain paatteli Mira Silvonen ex maajohtaja meidankin kohdalla -ja erehtyi. - elossa takasin
Onneksi pääsin pois kirjoitti:
Niin, varsinkin kun tuo "sopeutumattomuus" on täysin sts:n määriteltävissä! Kotiin lähtö tai ainakin varoitukset seuraavat mitä kummallisimmista syistä. Jos olet hiukan hiljainen, et sopeudu. Jos puhut liikaa, et sopeudu, Jos yrität selittää miksi olet hiljainen tai puhelias, olet ylimielinen...eli et sopeudu. Vaikka hoitaisit koulutyösi hyvin, et biletä etkä ole epäystävällinen, voit silti olla tuo sopeutumaton nuori joka sietää lähettää kotiin. Tämä on uskomatonta, mutta totta! Ja vielä jos kehtaat sanoa, että tuollainen outo syyttely ahdistaa...niin sitten vasta et sopeudukaan!
Aivan näin. Aina joku "vika " löytyy vaihtarista. Jos et tykkää hostmaman ruuista niin on kuulemma kohteliasta valehdella! Näin minua opasti Ciee:n support director Laragh Kavanaugh! Koska jos et tykkää hostmaman ruuista ja sanot sen niin se on "very rude and unconsiderate". Mutta sehän kääntyisi ajan myötä myös vaihtarin valheeksi kun ethän voi halua esittää koko vaihtariaikaa, etttä tykkäät mielestäsi pahoista ruuista! Mut jos et tykkää ruuista niin sekin voi olla vaihtarin sopeutumattomuutta ja kypsymättömyyttä.
Jos olet liikaa huoneessasi, siitä valitetaan. Jos olet liikaa poissa, siitä valitetaan. Jos et vietä perheen mielestä tarpeeksi aikaa heidän kanssaan, siitä valitetaan ja perhe voi jopa haluta sinut pois jos et muutukaan heidän mieleisekseen perheenjäseneksi. Perheet ei tunnu tajuavan, että kyse ei ole mistään adoptiosta kuitenkaan!
Ja kaikki pskapuheet siitä, että jos on liikaa yhteyksissä kotiin tai kavereihinsa kotimaassa vaikeuttaisi sopeutumista! Jos nuori viihtyy niin eipä ne paljon äitiä ikävöi!!!! Mutta on ehdottoman tärkeää, että tarvittaessa saat heti yhteyden luotettaviin ihmisiin. Juuri tuollainen yhteydenpidon rajoittaminen on osaltaan mahdolistanut kaikenlaisen väärän kohtelun!
Ja muistakaa uudet " lottoajat" kiittää koko ajan ja osoittaa kiitollisuutta jatkuvasti, ettei teitä sen takia myöskään pidetä töykeinä ja sopeutumattomina. Thank you, please, excuse me ihan koko ajan! - Vaihtarissa vika
Huijattu 2014 kirjoitti:
Mielenkiinnolla odotan kuinka järjestö kääntää tuon host isän rikosrekisterinkin nuoren syyksi!!!!!!!
STS:llä on riittävästi röyhkeyttä kääntää kaikki omat virheensä ja laiminlyöntinsä vaihtarin aiheuttamiksi.
Nuoremme haki STS:n kautta pitkän ranskan lukijana vaihtoon Kanadan ranskankieliseen ohjelmaan, jossa perheen tulee olla ranskankielinen. Toisena vaihtoehtona oli Ranska. Hän päätyi Kanadaan jamaikalaisen siirtolaisen hoteisiin. Kyseinen host mamma ei puhunut lainkaan ranskaa ja englantikin oli jamaikan kreolia. Valittaessamme asiasta STS totesi, ettei nuoremme halua puhua ranskaa, joten ei sillä ole merkitystä. Näin oli siis STS mielivaltaisuudessaan TÄMÄNKIN asian päättänyt.
Em. perustuen, en ihmettelisi vaikka nuorenne olisikin STS:n mielestä aiheuttanut tavalla tai toiselle host isällensä rikosrekisterin! Niin pöyristittyvää on STS:n touhu, että mitä tahansa voi odottaa!! - Infotothepeople
Tässä lisää tietoa Sts:n yhteistyökumppanin Ciee:n johtajasta ja työntekijöistä. Älkää päästäkö nuorianne näiden rahanahneiden "järjestöjen" armoille.
Ciee News and Happenings.
Get new comments by email
Comments (4)
Host
What do you think - will Ciee grow fast? Are they expanding their staff? How does Ciee stack up against the competition?
Reply - Report abuse
S Wheeler in Portland, Maine
12 months ago
Mass exodus at CIEE
Since the arrival of the new CIEE, Pellow, there has been high turnover, employee dissatisfaction on the rise and the general atmosphere of the company has become miserable. In the past few days more than half of the finance department has walked out - no doubt because of the insufferable environment being created by Pellow. When will it end? These people, our colleagues, will be missed and the we are wondering how we will hold together with no financial team. As an employee who loves the work we do at CIEE I am deeply concerned about the future of this organization under Pellow's leadership. After so many years with such a strong CEO, we are suffering under this administration. I am worried that there are more departures to come.
- Was this comment helpful? Yes (5) / No Reply - Report abuse
DG
12 months ago
Horrible environment! The entire team of accountants walking out is not a surprise. Not sure how they survived this long given the deteriorating culture of the place. Rumors are going around that more people will leave. Worried about the future of this organization under current leadership.
- Was this comment helpful? Yes (4) / No Reply - Report abuse
Halie D in Chicago, Illinois
12 months ago
the comments by DG are accurate. as one of a long list of people forced out, fired or who left in disgust since the the new president took power, i think it is a shame that one of portland's best places to work is quickly becoming one of portland's worst. so many high quality committed people have left or are planning to leave and the collective response has been good riddance. rumors about people leaving aren't the only ones. questions about the new ceo abound and the staff have the feeling no one cares that the environment is worsening. fear of retribution from the top is palpable. don't dare disagree, you will be punished. if you are thinking about joining ciee, think again. ask around. do your homework. and then don't. - Indeed indeed
Indeed-sivustolle on myös juuri tänä syksynä ilmestynyt uusia arvioita Ciee:stä. Eikä mitään mairittelevia sellaisia...
- Tuolta
Infotothepeople kirjoitti:
Tässä lisää tietoa Sts:n yhteistyökumppanin Ciee:n johtajasta ja työntekijöistä. Älkää päästäkö nuorianne näiden rahanahneiden "järjestöjen" armoille.
Ciee News and Happenings.
Get new comments by email
Comments (4)
Host
What do you think - will Ciee grow fast? Are they expanding their staff? How does Ciee stack up against the competition?
Reply - Report abuse
S Wheeler in Portland, Maine
12 months ago
Mass exodus at CIEE
Since the arrival of the new CIEE, Pellow, there has been high turnover, employee dissatisfaction on the rise and the general atmosphere of the company has become miserable. In the past few days more than half of the finance department has walked out - no doubt because of the insufferable environment being created by Pellow. When will it end? These people, our colleagues, will be missed and the we are wondering how we will hold together with no financial team. As an employee who loves the work we do at CIEE I am deeply concerned about the future of this organization under Pellow's leadership. After so many years with such a strong CEO, we are suffering under this administration. I am worried that there are more departures to come.
- Was this comment helpful? Yes (5) / No Reply - Report abuse
DG
12 months ago
Horrible environment! The entire team of accountants walking out is not a surprise. Not sure how they survived this long given the deteriorating culture of the place. Rumors are going around that more people will leave. Worried about the future of this organization under current leadership.
- Was this comment helpful? Yes (4) / No Reply - Report abuse
Halie D in Chicago, Illinois
12 months ago
the comments by DG are accurate. as one of a long list of people forced out, fired or who left in disgust since the the new president took power, i think it is a shame that one of portland's best places to work is quickly becoming one of portland's worst. so many high quality committed people have left or are planning to leave and the collective response has been good riddance. rumors about people leaving aren't the only ones. questions about the new ceo abound and the staff have the feeling no one cares that the environment is worsening. fear of retribution from the top is palpable. don't dare disagree, you will be punished. if you are thinking about joining ciee, think again. ask around. do your homework. and then don't.http://www.indeed.com/forum/cmp/Ciee/Ciee-News-Happenings/t476359
- Vaarat uhkaavat
Totta, markkinointiin satsataan ja sen avulla myydään vaihtarimatkoja ja jymäytetään ihmisiä. Liioittelematta voidaan todeta, että värikkäät esitteet luovat täysin valheellisen kuvan todellisuudesta.
STS:n maajohtaja Eija Sinisalo selvitti MOT-ohjelmassa, kuinka perheet tutkitaan, haastatellaan, kuvataan, pitää olla "kolmelta luotettavalta taholta referenssit", tehdään rikostaustatutkimukset jne. Hyvin oli Sinisalo läksynsä opetellut ja lorunsa luki ulkoa kameroiden edessä. Toimittajan esittäessä kuvia järkyttävän näköisestä läävästä, mihin STS oli sijoittanut suomalaisen vaihto-oppilaansa, ei Sinisalo sitten enää halunnutkaan kommentoida asiaa.
Kuten Danielle Grijalva toteaa samassa ohjelmassa ovat järjestöjen mainostamat rikostaustatutkimukset ja "referenssit" ihan hölynpölyä. Järjestöt kelpuuttavat isäntäperheiksi ihan mitä tahansa: pedofiileja, rikollisia, henkisesti sairaita jne.
Jokaisen, joka harkitsee lapsensa kohdalla vaihto-oppilasvuotta, on syytä harkita onko valmis ottamaan sen riskin, että lähettää alaikäisen lapsensa olosuhteisiin, joissa on kenties alttiina tällaisille vaaratekijöille! - Huijattu 2012
Järjestöt korostavat kovasti, kuinka ovat voittoa tavoittelemattomia ja kuinka motivoituneet isäntäperheet eivät saa korvausta, vaan ottavat vaihto-oppilaan asumaan kotiinsa hyväntahtoisuuttaan ja halukkuudestaan kulttuurinvaihtoon... Yes! Kuulostaa hienolta ja pyyteettömältä...
Totuus on kuitenkin se, että rahaa taotaan huijattujen nuorten ja heidän perheidensä kustannuksella, välittämättä lainkaan itse nuorista. Esim. STS tekee vuosittain miljoonatilejä omistajilleen, jotka ovat keinotelleet itsensä verovapaiksi säätiötoiminnalla kikkaillen.
Laskelmoidusti jätetään myös kertomatta, että aluevalvojille maksetaan jokaisesta heidän löytämästään isäntäperheestä useita satoja dollareita (400-600) matkabonuksia. Tämä on johtanut siihen, että aluevalvojat suostuttelevat ja puhuvat ympäri ihmisiä, jotka eivät ole olleet edes halukkaita ottamaan vaihtaria. Näin kävi meidänkin nuoren kohdalla. Hostäiti kertoi, että oli lopulta suostunut ottamaan nuoremme kokeeksi, kun STS:n aluevalvoja oli puhunut hänet ympäri.
Tosi vakuuttavaa toimintaa STS!- Äänestäkääjaloillann
Likaista bisnestä. Laitetaan tämmöselle stoppi. Ei meidän nuoria saa tuhota.
- mainostoimistotäti
Kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä Demi-lehteen tai A-lehtiin yleensä. Heillä on joku STS-stipendi ja nuorten lehdet täynnä STS:n mainoksia. Demissä on myös keskustelupalsta.
- Kiitoss
Kiitos vinkistä!
- Ikäviä kokemuksia
Keskustelupalstalla myös lisää nuorten kertomia ikäviä STS kokemuksia.
Täysin vastaavia kokemuksia, mistä tälläkin foorumilla kirjoitetaan.
- Kyllästynyt
STS järjestää infotilaisuuksia myös netissä. Menkää sinne itkemään.
- käräjillä puidaan
STS järjestää todellakin infotilaisuuksia (lue propagandatilaisuuksia....)
Näiden mainostilaisuuksien ainoa tarkoitus on saada houkuteltua vaihtareiksi uusia huijattavia, luomalla valheellisia mielikuvia vaihto-oppilasvuodesta.
Tilaisuudet eivät mahdollista palautekeskustelua, eikä STS anna vastauksia tai selvityksiä epäonnistuneista kielimatkoistaan. STS ei myöskään neuvottele riitatapauksissa. Ainoa paikka, missä asioita voidaan puida jälkeenpäin, on Suomen oikeuslaitos. Sinne on päätymässä meidänkin tapaus.
terv. STSn toimintaan myös kyllästynyt. - Itkijä
käräjillä puidaan kirjoitti:
STS järjestää todellakin infotilaisuuksia (lue propagandatilaisuuksia....)
Näiden mainostilaisuuksien ainoa tarkoitus on saada houkuteltua vaihtareiksi uusia huijattavia, luomalla valheellisia mielikuvia vaihto-oppilasvuodesta.
Tilaisuudet eivät mahdollista palautekeskustelua, eikä STS anna vastauksia tai selvityksiä epäonnistuneista kielimatkoistaan. STS ei myöskään neuvottele riitatapauksissa. Ainoa paikka, missä asioita voidaan puida jälkeenpäin, on Suomen oikeuslaitos. Sinne on päätymässä meidänkin tapaus.
terv. STSn toimintaan myös kyllästynyt.Ketä enää Sts:n infotilaisuudet kiinnostaa? Eiksiel enää ole ketään? Tällä palstalla saa enemmän ja totuudenmukaista tietoa!! Tämä on mitä mainioin keino informoida ihmisiä! Täällä on parempi "itkeä"!:D
- Itkijä myös
Tiedätkös, mitä "Kyllästynyt"...??
Siitä hyvä, ettei ole pakko lukea ja roikkua tälläkään foorumilla, jos kyllästyttää!
Vai kiinnostavatko kirjoitukset niin kovasti siellä Fredalla ja Espoon keskustassa..? - Infossako totuus
Infossa varmasti kerrotaan, kuinkaSts on luotettava 55 vuoden kokemuksella toimiva perheyritys, jota suomalaiset suosittelevat ja kuinka saa koko elämän kestävät muistot jne. Toivottavasti muistavat myös kertoa, että valitettavan monen kohdalla nämä muistot ovat painajaismaisia, joita eivät olisi halunneet ikinä kokea!!!!
- pelastakaa nuoret
Infossako totuus kirjoitti:
Infossa varmasti kerrotaan, kuinkaSts on luotettava 55 vuoden kokemuksella toimiva perheyritys, jota suomalaiset suosittelevat ja kuinka saa koko elämän kestävät muistot jne. Toivottavasti muistavat myös kertoa, että valitettavan monen kohdalla nämä muistot ovat painajaismaisia, joita eivät olisi halunneet ikinä kokea!!!!
Nyt kun olen joutunut perehtymään asioihin, niin totean vain ,että samat toimintatavat ovat vallallaan kaikissa opiskelijavaihtojörjestöissä. Englannin kielisiltä sivustoilta löytyy myös paljon tarinoita kuten myös tanskan ja norja ja saksan kielisiltä sivustoilta. Ja ihan joka maassa. Ja vaikka Danielle Grijalva on vuodesta 2004 saakka ajanut asiaa, ja paljon on saanut aikaankin esim.että pitää olla host family ja koulupaikka varmistettuja, ennen kuin vaihtarin saa "maahantuoda", mikä tietenkin olisi kaikkien mielestä ihan itsestään selvä asia, mutta siis parakeissa ja motelleissa ja aluevalvojien kellareissahan niitä oli aikaisemmin kun ei perheitä löytynyt, mutta rahat piti silti ottaa perheiltä pois...eli sellaisia ihmisiä on kuitenkin vieläkin tässä "bisneksessä" mukana, jotka ovat noin toimineet...
Itse pyysin juuri nuoreltani anteeksi, että en ollut ottanut selvää asioista ennen kuin päästin hänet lähtemään... Ja kun hän oli lähtenyt, näin Daniellen ohjelman ja ajattelin,että kun siitä on nyt puhuttu niin ei ne enää toimi niin, mutta kyllä on ihan villiä ja vilpillistä toiminta edelleen. Varkaita ja valehtelijoita kaikki tyynni. Ja ainoastaan oikeudenkäynnin kautta voi odottaa saavansa mitään rahojaan takaisin eikä nuorelle koitunutta vahinkoa voi mitenkään korjata. Eivät edes pahoittele, koska eivät myönnä mitään, koska kaikki johtui vain ja ainoastaan nuoresta. Oksennan. - Nuoret kärsii
pelastakaa nuoret kirjoitti:
Nyt kun olen joutunut perehtymään asioihin, niin totean vain ,että samat toimintatavat ovat vallallaan kaikissa opiskelijavaihtojörjestöissä. Englannin kielisiltä sivustoilta löytyy myös paljon tarinoita kuten myös tanskan ja norja ja saksan kielisiltä sivustoilta. Ja ihan joka maassa. Ja vaikka Danielle Grijalva on vuodesta 2004 saakka ajanut asiaa, ja paljon on saanut aikaankin esim.että pitää olla host family ja koulupaikka varmistettuja, ennen kuin vaihtarin saa "maahantuoda", mikä tietenkin olisi kaikkien mielestä ihan itsestään selvä asia, mutta siis parakeissa ja motelleissa ja aluevalvojien kellareissahan niitä oli aikaisemmin kun ei perheitä löytynyt, mutta rahat piti silti ottaa perheiltä pois...eli sellaisia ihmisiä on kuitenkin vieläkin tässä "bisneksessä" mukana, jotka ovat noin toimineet...
Itse pyysin juuri nuoreltani anteeksi, että en ollut ottanut selvää asioista ennen kuin päästin hänet lähtemään... Ja kun hän oli lähtenyt, näin Daniellen ohjelman ja ajattelin,että kun siitä on nyt puhuttu niin ei ne enää toimi niin, mutta kyllä on ihan villiä ja vilpillistä toiminta edelleen. Varkaita ja valehtelijoita kaikki tyynni. Ja ainoastaan oikeudenkäynnin kautta voi odottaa saavansa mitään rahojaan takaisin eikä nuorelle koitunutta vahinkoa voi mitenkään korjata. Eivät edes pahoittele, koska eivät myönnä mitään, koska kaikki johtui vain ja ainoastaan nuoresta. Oksennan.Inhimillisillä tekijöillä ei ole sijaa näiden rahanahneiden huijareiden maailmassa.
Vaihto-oppilasbisneksessä on kylmäpäistä porukkaa, jolle ei nuorten pahoinvoinnilla ja hädällä ole mitään merkitystä. Puheet siitä, kuinka joka päivä tehdään kaikki nuorten hyvinvoinnin eteen (Sts Maajohtaja E. Sinisalo) on täyttä bullshitiä!!! Se on nähty ja koettu. - Hyvä ketju
Nuoret kärsii kirjoitti:
Inhimillisillä tekijöillä ei ole sijaa näiden rahanahneiden huijareiden maailmassa.
Vaihto-oppilasbisneksessä on kylmäpäistä porukkaa, jolle ei nuorten pahoinvoinnilla ja hädällä ole mitään merkitystä. Puheet siitä, kuinka joka päivä tehdään kaikki nuorten hyvinvoinnin eteen (Sts Maajohtaja E. Sinisalo) on täyttä bullshitiä!!! Se on nähty ja koettu.Tämä ketju on niin hyvä, että nostan sen!
- Ylösylös
Hyvä ketju kirjoitti:
Tämä ketju on niin hyvä, että nostan sen!
Ylös
- Loppu lähellä
STS:n vaihto-oppilasmatkat eivät enää tee kauppaansa... Matkoja on jäänyt runsaasti myymättä ja tuloskin romahtanut.
Tämä on ollut odotettavissa. Ihmiset alkavat olla tietoisia vilunkibisneksestä.- kiinnostunut5
Hyvä etteivät mene enää kaupaksi, ei tälläistä kohtelua halua kukaan sietää!!
- Vessapaperia
Säännöt ja määräykset ovat ainoastaan vaihto-oppilaita varten. STS voi myös muuttaa ja tulkita ehtojaan haluamallaan tavalla, täysin mielivaltaisesti.
Järjestö EI todellakaan piittaa tuon taivaallista sopimuksista -vessapaperia heille!!- Kuriton STS
STS on oppinut, ettei soppareita tarvitse noudattaa. Toimii vaan niin, että rahaa tulee kassaan. Miksipä noudattaisi, jos rikkomuksista ei mitään muuta seuraa kuin kirjoittelua nettifoorumeilla.. Sitten vaan maajohtaja toteaa mainostilaisuuksissa, kuinka "suolipalstalla" pari häiriintynyttä äitiä kirjoittelee..
Totuus on, että niin kauan kun mikään taho ei valvo eikä puutu tähän härskiin, nuoria hyväksi käyttävään bisnekseen, se mahdollistaa STS:n kaltaisen likaisen ja moraalittoman toiminnan.
Kaikkien vaihtarivuotta suunnittelevien on oman etunsa ja turvallisuutensa kannalta
aihetta ottaa vakavasti nämä varoitukset ja perehtyä myös amerikkalaisen Danielle Grijalvan sivuihin sekä MOT:in käsikirjoitukseen ohjelmasta "Vaihto-oppilas heitteillä."
- ???
STS mainostaa olevansa voittoa tavoittelematon. Kovasti myös korostetaan joka käänteessä, kuinka perheille ei makseta, mutta jätetään tyystin kertomatta, miten aluevalvojia palkitaan niin rahalla kuin erilaisilla bonuksilla ja ulkomaanmatkoilla.
Tämä voittoa tavoittelemattomana järjestönä itseään markkinoiva STS tekee myös vuosittain miljoonia omistajilleen.
Rehellistä toimintaa? Rehellistä mainontaa? - STS ALE:ssa
Kovasti on jos jonkinlaista porkkanaa tarjolla STS:llä vaihto-oppilas-värväyksen yhteydessä. Luvataan 600€:n alennusta ja Ilmaista valmennusleiriä New Yorkissa USA:an lähteville....
Hoitaisivat kielimatkansa vastuuntuntoisesti ja sopimusten mukaisesti, niin ei tarvitsisi turvautua ALE-myyntiin heti kauden alussa.- Ei tälleen
Eihän ne edes ilmoittaneet infonsa peruuntumisesta! Vissiin jotain riitoja entisten asiakkaiden kanssa.
- Up Up
Up
- Upponallexx
Up
- Häpeäisivät
Sts:n yhteistyöjärjestö Ciee:n työntekijät ovat kokemukseni perusteella omahyväisiä, kylmiä , itsekeskeisiä tyyppejä, joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä toimia nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Eivät tunne minkäänlaista vastuuta teoistaan eivätkä todellakaan välitä nuorista ja heidän perheistään. Kunhan pönkittävät omaa egoaan kun pääsevät pois lähetettyjen vaihtarien rahoilla matkustelemaan ja ovat niiiin kansainvälisiä ja töissä Portlandin "trendikkäimmässä" työpaikassa!
Varokaa erityisesti support director Laragh Kavanaugh:ia, support manager Aaron Schuit:ia ja vice president of support services Keith Stone:a. Hävetä saisivat jos osaisivat! Samoin koko Ciee:n johtaja J. Pellow sietäisi hävetä.
Varokaa tätä Sts:n kumppanijärjestöä! Mitä täältä olen ymmärtänyt niin samat otteet ja asenne on Sts:n Suomen pomolla Mira Silvosella. - Törkeää
Häpeäisivät kirjoitti:
Sts:n yhteistyöjärjestö Ciee:n työntekijät ovat kokemukseni perusteella omahyväisiä, kylmiä , itsekeskeisiä tyyppejä, joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä toimia nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Eivät tunne minkäänlaista vastuuta teoistaan eivätkä todellakaan välitä nuorista ja heidän perheistään. Kunhan pönkittävät omaa egoaan kun pääsevät pois lähetettyjen vaihtarien rahoilla matkustelemaan ja ovat niiiin kansainvälisiä ja töissä Portlandin "trendikkäimmässä" työpaikassa!
Varokaa erityisesti support director Laragh Kavanaugh:ia, support manager Aaron Schuit:ia ja vice president of support services Keith Stone:a. Hävetä saisivat jos osaisivat! Samoin koko Ciee:n johtaja J. Pellow sietäisi hävetä.
Varokaa tätä Sts:n kumppanijärjestöä! Mitä täältä olen ymmärtänyt niin samat otteet ja asenne on Sts:n Suomen pomolla Mira Silvosella.Sts:n yhteistyöjärjestön Ciee:n pomo on edellisessä työpaikassaan katolisessa oppilaitoksessa vastaanottanut suuria rahasummia ja korottomia lainoja jonkun papin myöntämänä. Myös kyseisessä koulussa oli iso skandaali kunasioita tutkittiin niin eräs teki itsemurhan, jonka jälkeen J.Pellow vaihtoi työpaikkaa...
- Samaa shittia
Häpeäisivät kirjoitti:
Sts:n yhteistyöjärjestö Ciee:n työntekijät ovat kokemukseni perusteella omahyväisiä, kylmiä , itsekeskeisiä tyyppejä, joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä toimia nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Eivät tunne minkäänlaista vastuuta teoistaan eivätkä todellakaan välitä nuorista ja heidän perheistään. Kunhan pönkittävät omaa egoaan kun pääsevät pois lähetettyjen vaihtarien rahoilla matkustelemaan ja ovat niiiin kansainvälisiä ja töissä Portlandin "trendikkäimmässä" työpaikassa!
Varokaa erityisesti support director Laragh Kavanaugh:ia, support manager Aaron Schuit:ia ja vice president of support services Keith Stone:a. Hävetä saisivat jos osaisivat! Samoin koko Ciee:n johtaja J. Pellow sietäisi hävetä.
Varokaa tätä Sts:n kumppanijärjestöä! Mitä täältä olen ymmärtänyt niin samat otteet ja asenne on Sts:n Suomen pomolla Mira Silvosella.Vaihto-oppilasjarjestojen tyontekijat ovat tunnekylmia ja ahneita huijareita. Pelkastaan USA:ssa annetut tuomiot sen vahvistavat. Toiminta on samanlaista kautta linjan jarjestosta riippumatta. Mira Silvonen STS Suomi ei tosiaan tee poikkeusta, minka monista kirjoituksistakin voi paatella.
- STS:n rikoksia
Törkeää kirjoitti:
Sts:n yhteistyöjärjestön Ciee:n pomo on edellisessä työpaikassaan katolisessa oppilaitoksessa vastaanottanut suuria rahasummia ja korottomia lainoja jonkun papin myöntämänä. Myös kyseisessä koulussa oli iso skandaali kunasioita tutkittiin niin eräs teki itsemurhan, jonka jälkeen J.Pellow vaihtoi työpaikkaa...
Ja joitain vuosia sitten STS:n koordinaattori hostasi kahta vaihto-oppilasta Nebraskassa ja varasti vaihto-oppilaiden luottokortteja käyttämällä yli kymmentuhatta dollaria rahaa.. Sai tuomion, mutta palasi myöhemmin takaisin vaihtaribisnekseen!!
- Mutkunisovelivalvoo
STS:n rikoksia kirjoitti:
Ja joitain vuosia sitten STS:n koordinaattori hostasi kahta vaihto-oppilasta Nebraskassa ja varasti vaihto-oppilaiden luottokortteja käyttämällä yli kymmentuhatta dollaria rahaa.. Sai tuomion, mutta palasi myöhemmin takaisin vaihtaribisnekseen!!
Kas toki palasi vaihtaribisnekseen kun varmasti oli ehtinyt varastella monilta muiltakin ennen kiinni jäämistään ja eihän niin hyvää " bisnestä" voi jättää kun järjestötkin hänet vielä huolivat! Niin hyvin se isoveli valvoo ja järjestöt tutkivat omien työntekijöidensäkin taustat joo uskoo kuka haluu.
- STS:n rötökset
Törkeää kirjoitti:
Sts:n yhteistyöjärjestön Ciee:n pomo on edellisessä työpaikassaan katolisessa oppilaitoksessa vastaanottanut suuria rahasummia ja korottomia lainoja jonkun papin myöntämänä. Myös kyseisessä koulussa oli iso skandaali kunasioita tutkittiin niin eräs teki itsemurhan, jonka jälkeen J.Pellow vaihtoi työpaikkaa...
Pitäisiköhän avata ihan oma ketju näille STS:n rötöksille, sekä linkit niistä kertoville sivuille? Taitaisi käydä niin kuin Exploriuksen pedofiilikirjoitusten kanssa, että pyydettäisiin ylläpitoa poistamaan ....
- LisääTietoa
STS:n rötökset kirjoitti:
Pitäisiköhän avata ihan oma ketju näille STS:n rötöksille, sekä linkit niistä kertoville sivuille? Taitaisi käydä niin kuin Exploriuksen pedofiilikirjoitusten kanssa, että pyydettäisiin ylläpitoa poistamaan ....
Kyllä ehdottomasti on aihetta informoida ja varoittaa ihmisiä näistä petollisista vaihto-oppilasyrityksistä!!! Tuskinpa informatiivisia kirjoituksia poistetaan.
- Ala-arvoistajatörkeä
Tässä myös erään äidin arvio Ciee:n ( sts:n yhteistyökumppani) toiminnasta!!
"My child participated in a CIEE high school exchange program to Ireland. In Ireland, *** is CIEE's local partner that helps to administer the exchange program. I would strongly encourage all prospective participants and parents to deeply investigate CIEE and *** before making a decision to enroll in one of their exchange programs. Numerous aspects of the program were not as described by CIEE. CIEE and *** took little accountability for issues, and were more concerned with their own risk management. The host family did their best, but the infrastructure and support that CIEE and *** were paid handsomely to deliver were not provided as described. Ultimately, my child decided to end the exchange program early. We had paid for a full year. CIEE and ***, as part of their policy, do not issue any refunds, nor is accountability taken for their mistakes. CIEE's marketing and Web presence are sophisticated and present a positive image. Our experience was different. It was absolutely not worth the expense, and I would recommend parents look elsewhere for a program with more integrity. Their might be components programs within CIEE that are better managed, however, my sense is that the organization looks out for itself over the interests of its customers, children and their parents." CIEE issues, CIEE problems, *** issues, *** problems, *** review, CIEE review, CIEE experiences, CIEE recommendations, *** recommendations, CIEE customer review, CIEE student review, CIEE parent review, CIEE exchange review, CIEE exchange issue, CIEE exchange problems, CIEE high school exchange, CIEE Ireland exchange problems, CIEE.org review
This customer had a NEGATIVE experience with this business.
This customer WOULD NOT recommend the business to a friend, family member, neighbor or colleague.
by Concerned parent on 31.1.2014 | Submit a Customer Review
Was this review helpful to you? YesNo- Truthtothepeople
Tuo edellinen BBB:n( Better Business Bureau) sivuilta. Ciee ei vastaa BBB:n selvityksiin eikä ole BBB:n hyväksymä. Ciee:n toimintatavat ovat kaukana hyvästä yritystoiminnasta. Törkeää huijausta!!! Ja STS on siis yhteistyössä tämän "järjestön "kanssa!
- Jahumppajatkuu
Siellä ne nytkin etsii Armandolle isäntäperhettä! Kun isäntäperheitä ei ole niin Armando on viettänyt kaksi kuukautta niin sanotussa "welcome family:ssä" eli tilapäisessä perheessä! Eivätkä siis vieläkään ole löytäneet perhettä!!!! Mutta Armandon perheeltä on rahastettu koko vuosi ja arvaattekos miten Armandoa aletaan pian syyttämään kaikesta ja suit sait sukkelaan, Armando laitetaan kotimatkalle.....
http://patch.com/new-jersey/wayne/ciee-seeks-host-family-depaul-catholic-foreign-exchange-student-0 - Alhaista toimintaa
Truthtothepeople kirjoitti:
Tuo edellinen BBB:n( Better Business Bureau) sivuilta. Ciee ei vastaa BBB:n selvityksiin eikä ole BBB:n hyväksymä. Ciee:n toimintatavat ovat kaukana hyvästä yritystoiminnasta. Törkeää huijausta!!! Ja STS on siis yhteistyössä tämän "järjestön "kanssa!
Voisi todeta, että "vakka on löytänyt kantensa"... Yhteistyö sujuu varmasti, kun molemmilla on yhtä alhaiset toimintatavat.
- Armandon rahat viety
Jahumppajatkuu kirjoitti:
Siellä ne nytkin etsii Armandolle isäntäperhettä! Kun isäntäperheitä ei ole niin Armando on viettänyt kaksi kuukautta niin sanotussa "welcome family:ssä" eli tilapäisessä perheessä! Eivätkä siis vieläkään ole löytäneet perhettä!!!! Mutta Armandon perheeltä on rahastettu koko vuosi ja arvaattekos miten Armandoa aletaan pian syyttämään kaikesta ja suit sait sukkelaan, Armando laitetaan kotimatkalle.....
http://patch.com/new-jersey/wayne/ciee-seeks-host-family-depaul-catholic-foreign-exchange-student-0Ja vaihto-oppilasjärjestö pitää tiukasti saamansa rahat tilillään...
- Kannattaalukeajavaroa
Varoitus todellakin enemmän kuin paikallaan Sts/Ciee: n toiminnasta!!
- VaarallistaVaihtareille
STS ja CIEE = kaksi pahaa ja yhdistelmänä suorastaan vaarallinen!
http://www.pressherald.com/2014/04/22/suspect_had_a_common_exchange_visa_/ - VaaraVaanii
STS ja CIEE... Lisää näyttöä vaarallisesta yhdistelmästä:
http://www.abcfoxmontana.com/story/25436654/foreign-exchange-student-advocate-group-speaks-on-diren-dedes-death#.U2qPd01oJzE.twitter - LaraghOnHirviö
No niih. Nyt on neiti Laragh Kavanaugh saanut uuden johtajapestin, kun normi-ihmiset karkaa ovista ja ikkunoista. Juuri silloinhan nämä epäpätevät pyrkyrit pääsevöt ylenemään.
Ja juuri tällaisia moraalittomia, epäpäteviä ihmishirviöitä Ciee:n (sts:n yhteistyökumppani) pomo Pellow sinne haluaakin. Tällä Laragh-naikkosellakin taitaa olla kokemusta vain cieestä, joogasta ja afrikan maissa oleskelusta. Kokemukseni hänestä oli sanoinkuvaamattoman hirvittävä. Varmaan sukua Silvoskalle.- Ihmishirviöidenbisnestä
Yhteistyökumppaneitahan nämä kauhutädit ainakin ovat! Siis Kavanaugh-Silvonen. Ihmishirviöitä riittää vahtaribisneksessä... Edna Burgette, Rose Hawkins, Mary Lou Dunekacke, Anu Husu-Peltonen jne. Ei ole terveiden ihmisten bisnes!!!
- KannattaaVaroa
CIEE:n SURKEA toiminta sen kun jatkuu!!!
Nuorten törkeää kohtelua, siivottomia isäntäperheitä, varoituskirjeitä, uhkailua... Useat nuoret lähtevät omasta tahdostaan kotiin kesken vaihdon.
CIEE toimii yhteistyökumppanina mm. STS:lle. Ottakaa selvää, kuka kohdemaassa hoitaa hommia!
https://csfesdatabase.wordpress.com/2016/12/21/1579/- VaroituksiaRiittää
Varoituksia sataa myös muista maista:
https://it.yelp.ch/not_recommended_reviews/ciee-portland
- Hommathoitoon
Sekä vanhoja että uusia kertomuksia ja varoituksia riittää. Valitettavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818