Miten käsitellä ihmistä, jolle itselleen käytöksen sopivuuden rajat ovat hävinneet?
Mikään rauhoittelu ei auta, ei vaikka pysyy poissa tieltä, ei keskusteluyritys. Ei mikään.
Asun exäni kanssa vähän aikaa pakosta. Hänen käytöksensä on muuttunut kokoajan vain pahemmaksi. Hän huutaa aivan täysillä minulle joka päivä monta kertaa, haukkuu, solvaa, syyttää, tönii, läpsii, sylkee päälleni.
Minulla ei ole muuta paikkaa minne mennä, omaan asuntooni pääsen vasta vähän ajan kuluttua.
Oma ahdistus alkaa olla jo sellaista luokkaa että tuntuu etten kestä. Ei oikeastaan ole sellaista ystävää joka kuuntelisi, suurimmalle osalle en edes ilkeäisi kertoa kaikkea.
Olen aivan loppu. Erosimme jokin aika sitten, pettämistä ei siihen liittynyt. Tottakai on molemmilla katkeruutta, pettymystä, ja hitunen rakkauttakin jäljellä. Ystävinä olemme parhaimmillamme, mutta sekään ei enää onnistu koska en usko voivani koskaan antaa anteeksi saamaani viimeaikaista kohtelua, eikä minulta yleensä ole anteeksi pyydettykään, ja jos on ei sillä ole merkitystä koska sama meno jatkuu kuitenkin.
Tein suhteemme aikana paljon mokia mutta en sellaista mikä selittäisi exäni vihan määrän. Hän todella antaa tulla säälimättä, täydeltä laidalta.
Ellen rakastaisi elämää niin kovin olisin varmaan jo päättänyt päiväni. Niin ahdistunut oloni on.
Ei tunnu olevan mitään keinoja saada toista tajuamaan että jotain rajaa pitäisi olla siinä miten toista kohtelee. Olen neuvoton. Onneksi pian pääsen pois, mutta siihen asti jokainen tunti on helvettiä.
Mikään rauhoittelu ei auta, ei vaikka pysyy poissa tieltä, ei keskusteluyritys. Ei mikään.
Asun exäni kanssa vähän aikaa pakosta. Hänen käytöksensä on muuttunut kokoajan vain pahemmaksi. Hän huutaa aivan täysillä minulle joka päivä monta kertaa, haukkuu, solvaa, syyttää, tönii, läpsii, sylkee päälleni.
Minulla ei ole muuta paikkaa minne mennä, omaan asuntooni pääsen vasta vähän ajan kuluttua.
Oma ahdistus alkaa olla jo sellaista luokkaa että tuntuu etten kestä. Ei oikeastaan ole sellaista ystävää joka kuuntelisi, suurimmalle osalle en edes ilkeäisi kertoa kaikkea.
Olen aivan loppu. Erosimme jokin aika sitten, pettämistä ei siihen liittynyt. Tottakai on molemmilla katkeruutta, pettymystä, ja hitunen rakkauttakin jäljellä. Ystävinä olemme parhaimmillamme, mutta sekään ei enää onnistu koska en usko voivani koskaan antaa anteeksi saamaani viimeaikaista kohtelua, eikä minulta yleensä ole anteeksi pyydettykään, ja jos on ei sillä ole merkitystä koska sama meno jatkuu kuitenkin.
Tein suhteemme aikana paljon mokia mutta en sellaista mikä selittäisi exäni vihan määrän. Hän todella antaa tulla säälimättä, täydeltä laidalta.
Ellen rakastaisi elämää niin kovin olisin varmaan jo päättänyt päiväni. Niin ahdistunut oloni on.
Ei tunnu olevan mitään keinoja saada toista tajuamaan että jotain rajaa pitäisi olla siinä miten toista kohtelee. Olen neuvoton. Onneksi pian pääsen pois, mutta siihen asti jokainen tunti on helvettiä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikähän tässä syksyä "riivaa" kun tuntuu, että kaikilla on jos jonkilaista kriisiä menossa.
Tuo on kyllä inhottavaa, että toinen tönii ja läpsii ja räkii, se on vähän kuin tällaista koulukiusaamista, joka on julmaa, mutta sellaista inhottavan v-maista, että kiusatulle ei tule näkyviä fyysisiä pahoinpitelyn jälkiä, mutta pahoinpitelyä se silti on.
Exäsi käyttä Sinua kohtaa nyt sellaista väärää valtaa, kun olet ahdingossa ja Sinun on pakko asua hänen luonaan.
Ihnottava tilanne, mutta yritä jaksaa sen ajatuksen voimalla, että se on kuitenkin pian ohi. Uskon että exäsi tulee vielä katkerasti katumaan sitä miten hän nyt Sinua kohtaan käyttäytyy.
..ottaa kantaa, koska ei yhtään tiedä, mitä on tapahtunut, mutta yritän tässä kertoa, miltä tuo kirjoittamasi minusta kuulostaa.
Yritän olla tasapuolinen.
Kun kyse on ollut parisuhteesta/rakkaussuhteesta, tilanne on aina pulmallinen erotilanteessa.
Onneksi erotilanne ei ole jatkuva, vaan tilapäinen, joten ystävyys on saavutettavissa, kun aikaa menee vähäsen ja ajalla on taipumusta muistojen kultaamiseen..:)
Kirjoitat, että olet tehnyt mokia, mutta et niin paljon, että toisen suuttumus olisi kohtuullista. Niinpä niin. Me usein yritämme muokata toisen suuttumista itsellemme siedettäväksi. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että toinen suuttuu niin kuin suuttuu. Emme voi sanella ehtoja suuttumisen määrästä, laadusta. Mitä suuttuneempi kumppani on, sitä pettyneempi hän on ja hänellä on ollut mitä ilmeisemmin paljon tunteita sinua kohtaan. Näin ymmärrän asian.
Tottakai jos tilanne äityy mahdottomaksi on syytä muuttaa väliaikaisesti ystävien luo. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.
Mutta muuttamaan et pysty kumppanisi suuttumusta. Mitä enemmän häntä siitä syyllistät, en tiedä syyllistätkö, mutta sen vaikeammaksi tilanne käy.
No joo. Tämä tästä saa riittää.
Otin nyt tällaisen kannan tähän, koska taustat ovat täysin hämärän peitossa, mutta osaltani yritin parhaani.
Muista kuitenkin, että hän on ollut juuri sinun rakkaasi.
... joudun olemaan Jenniferin kanssa eri mieltä.
Oli tilanne mikä hyvänsä, ei ole KOSKAAN hyväksyttyä käyttäytyä noin, sylkeä, käyttää henkistä ja fyysistä väkivaltaa!!!
..esiintyä hyväksyvänä, vaan ymmärtävänä.
Tämä kannanottoni ymmärretään usein väärin. Minä ymmärrän ihmisen käytöstä erittäin pitkälle..erittäin pitkälle..
Mutta kirjoitin myös, että JOS tilanne äityy mahdottomaksi, niin pitää lähteä vähäksi aikaa pois. Ei voi asua saman katon alla.
Se mikä toisen raivoon vaikuttaa, sitähän me emme täällä tiedä. Emme tiedä kokonaisuutta. Me kaikki vastaamme jollain mutu-tuntumalla.
Mutta en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, henkisessäkään ja kuitenkin joudun jatkuvasti sitä sietämään, sillä elämä nyt on sellaista. Aina ja kaikkea ei pääse pakoon. Mutta silloin kun pako on mahdollista, se on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto.
Taidan kirjoittaa niin epäselvästi, että se voidaan ymmärtää ihan väärin. No hyvä että aina voi oikoa jos väärinkäsityksiä syntyy.
Jotkut ihmiset saattaisivat tuossa tilanteessa hakeutua jopa turvakotiin. Ei se varmaan kaikille sovi, mutta onko sinulla vaihtoehtoja, jos et tosiaankaan jaksa?