mulla on nyt ollu hengenahdistusta tässä jonkun aikaa. tulee vaan sellaisia päiviä, ettei yksinkertaisesti saa vedettyä henkeen kunnolla vaikka kuinka yrittäis. ja se on ihan kauheeta kun alkaa välillä sillain huohottaan kun yrittää niin kovasti vetää syvään henkeä. tätä tapahtuu myös ihan yksin kotonakin, ettei välttämättä johdu jännityksestä.muilla samanlaisia kokemuksia?
ja sitten pari kysymystä tästä eft -menetelmästä. printtasin sen itselleni, mutten oikeen saanu selkoa kaikista ohjeista. eli siis: kuinka nopeeta noi taputukset ym. pitää tehdä? ja pitääkö tehdä esim. vaan toiseen silmäkulmaan vaan molemmilla käsillä molempiin? ja mitä tarkoittaa "taputa peukalon ulkosyrjän kynsivallista"? mikä kohta se semmonen on? ja missä on karatepiste? niin ja kuinka kovaa nuo kaikki taputukset pitää tehdä??
kiitoksia vastauksista!!!
hengenahdistus
4
1629
Vastaukset
- psykologi
Taputukset tehdään pari taputusta/sekunti. Kämmenselän taputukset kaksi kertaa nopeammin. Taputusten määrä noin kymmenen per kohta. Kämmenselän taputusta tehdään koko ajan kun siihen liitettyjä manöövereitä tehdään. Tehdään vain toiselle puolelle. Sillä ei ole väliä kummalle (vasen/oikea). Taputtaessa käytetään kahta sormea (eu- ja keskisormi). Vo taputtaa myös niin, että esim. oikea kulmakarva,poskipää ja sitten vasen kainalo, jos tekee oikealla kädellä. Puolella ei väliä, koska meridiaanit kulkevat molemmilla puolilla kehoa samalla tavoin.
Kynsivallit laita oikea kätesi eteesi kämmmen alaspäin. peukalon kynnessä vasenalla reunalla kynnen keskikohdan tasalla on sen sormen oikea piste kynsivallissa. kaikki sormien pisteet ovat samalla puolella (eli vasemmalla puolella kynnessä jos teet oikeaan käteen). Onpa tämä hankalaa neuvoa kun ei voi näyttää. Karatepiste on paikka jolla löisit karatelyönnin. Eli Käden ulkosyrjän keskikohta (pikkusormen juuren ja ranteen alun puolivälissä). Taputa niin kovaa, että tuntuu, mutta ei vielä satu.
Katso vastaukseni myös toiseen EFT:tä koskeneeseen kysymykseen. Gary Graigin sivustoilta voi ladata ilmaisen oppaan hoidosta, (jossa on paljon myös amerikkalaista kuorrutusta mukana, siis vähän ärsyttävääkin, mutta) josta löytyy asiaa hoidosta myös. - psykologi
Niin, oletko käynyt lääkärissä tuon vaivan takia, ettei olisi allergista tai astmaan viittaavaa. Ne kantsis tsekata. Joskus kyllä jännitykseen liittyvä hyperventilaatio tekee samat oireet. Siinä helppo keino on hengittää jonkin aikaa paperipussiin (ja ottaa sisään tuleva ilma myös siitä pussista). Näin veren happi ja hiilidioksiditasapaino palaa normaaliksi. Jos tuo auttaa niin kyseessä olisi sitten juuri hyperventilaatio eli ylihengitys.
- Jeelp!
Minullakin samanlaista.. Tuntuu et pitää haukkoa ilmaa ja yrittää monta kertaa henkästä syvään et kerran sit onnistuu saada koko keuhkot täyteen ilmaa. Kamala tunne välilä ku tuntuu et tukehtuu, varsinki jos on sellases paikas jossa ei viitti "haukkoa" happea.. Mun vaivaan lekuri ei reagoinu mitenkään kun siitä muussa yhteydes olen maininnut. Kunpa täst ja ehkä jännityksestä pääsis eroon, ja ILMAN MITÄÄN LÄÄKITYSTÄ. Vai onko mahdollista, keinoja?
- Thereza
Olen 22-vuotias nuori nainen ja kärsin samoista ongelmista. Tämäkin yö on mennyt tässä happea haukkoessa. Joskus on hyviä päiviä ja joskus taas ei. Olen käynyt kolmella eri lääkärillä ja monen moisissa testeissä, mutta ns fyysistä vikaa ei löydy. Pef-arvot ovat hieman heikentyneet, muuta ei paljon. Fyysinen rasitus ei sinänsä pahenna olotilaa, joskus siitä on apuakin. Esim. jumpasta ja venettelystä.
Hengenahdistukseni vaivaa yleensä iltaisin, mutta levon jälkeen on aina parempi. Jos vain saan unta. Usein ehdin vaipua uneen ja herään samantien tunteeseen, että tukehdun.
Uskon, että syy hengenahdistukseeni on jäykkä rintarankani ja erilaiset jännitystilat, kuten stressi sekä lievä panikoiminen. Joskus ahdistaessa kipua heijastuu myös rintalastan läpi etupuolelle ja selkä voi puutua. Olenkin käynyt ihan lääkärini kehoituksesta fysioterapeutilla ja niksauttajalla. Aluksi hoitokertojen jälkeen ahdistukseni vain paheni, mutta pian jo vähän helpotti. Käyn myös 2-3 kertaa viikossa kuntosalilla ja pyrin pitämään ryhtini ja selkäni hyvässä kunnossa.
Tsemppiä vaan kaikille samoista ongelmista kärsiville. Kiva huomata, etten ole ainoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743