Olen mahdollisesti ostamassa lähiaikoina 1999-2000 C180 farmaria automaatilla. Kyseessä olisi ensimmäinen Mersu ja kyselen josko joku voisi antaa hieman vinkkiä asioista, joihin ostossa kannattaa kiinnittää huomiota.
Mitä eroja on vuosimalleissa 1999-2000, siis farmarissa. Kone ilmeisesti muuttui 1.8:sta 2 litraan, entä muut erot esim vakiovarusteissa?
Olisin myös kiitollinen nettiosoitteista, joilta saisin tietoa e.m. malleista ja niiden eroista.
Onko kokemuksia tuollaisen farmarin tuonnista Saksasta? Päteekö nyrkkisääntönä, että ensikertalaista kusetetaan aina?
Tyytyväisten ja pettyneiden omistajien kommenteista etukäteen kiittäen
JarmoL
Neuvoja C180 farkun ostoon?
4
1148
Vastaukset
- MEESU
Tuos on ihan mopon kone, automaatti imee loputkin tehot voimattomasta koneesta.
Osta joku suurempi kone, muuten kadut valintaasi.- JarmoL
Olen kuullut muidenkin arvostelevan peruskonetta laiskaksi. Tosin kyseessä on makuasia ja tällaiselle rauhalliselle perheenisälle tuntuu pieninkin kone nippanappa riittävältä. Lisäksi tarjontaa tuntuu olevan isommilla koneilla aika niukasti. Mutta yleensähän ruokahalu kasvaa syödessä ja jos tehokkaampi vähän ajettu farkku sopivasti löytyy niin ilman muuta kiinnostaa.
- Reiska
Kyllä 1.8l koneella on uudempiakin tehty.Itse omistan 1999 mallin 2.0 koneella ja olen ollut erittäin tyytyväinen autoon ( Ollut uudesta saakka )245.000 ajettu ja on kuin uusi.Saksasta tuodessa pätee sama sääntö kuin suomesta ostettaessakin,ei kaikenmaailman nakkikojukaupoista kannata ostaa vaan merkkiliikkeestä saksasta tai jos on tutun kauppaa niin se on hyvä.Varustus eroaa mallista esim: elegance sport yms... koneteho riittää aivan hyvin 1,8 litraisessakin jollei hae mitään pussihousujen tuning autoa.Katsele www.nettiauto.com ja www.mersuforum.net siellä on malleja ja tarinaa paljon.
- Meitsi
Jep, auto on jämäkkä mersu ja kauniskin vielä.
Suomesta noita saa jo kohtuu hintaan, mutta niissä on yleensä perusvarustelu, eli itse lähtisin tai tuottaisin Saksasta varustellumman ja mieluummin 200 Kompressor koneella taikka ihan 240 V6 koneella.
Itse autosta on tärkeää löytyä aito huoltokirja, katsele huoltokirjan leimat ja päivämäärät ja katso myös itse kirjan painovuosi. Takaa muistaakseni pitäisi löytyä kantakortti liimattuna huoltokirjaan.
Kori on tuossa mallissa hiukan löysä, eli se saattaa elää kovissa töyssyissä ja siitä seuraa hieman natinaa yms. Ovista kannattaa katsoa ruosteet, niitä löytyy lähinnä ylä-karmin tiivisteiden alta. Käy läpi myös taka-puskurin sauma koria vasten, voi olla, että on hangannut maalit pois.
Sitten jos/kun olet auton ostanut, niin voit varovasti irroitella led-jarruvalon takaluukusta, sieltä saattaa löytyä ruostetta, kun se jarruvalo pääsee hankaamaan takaluukkua.
Kaiken kaikkiaan, jos alusta(iskarit, nivelet) on kunnossa, niin tuolla autolla ajelee mielellään, on mukava ja näyttävä. Eli siis ei saisi täristää eikä ravistaa ajossa, kunnollinen koeajo selvittää alustan kunnon, muut tarkastuskohteet ovat samat kuin missä tahansa muussa käytetyssä autossa.
Käy tuolla mersuforumilla ja kokeile hakua, sieltä saattaa jotakin mielenkiintoista löytyä.
Tsemppiä ostoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437907Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4512190Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2282092- 1431668
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511224Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251205Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule981075Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65829Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54724Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6715