Härskiä meininkiä täyspotin henkilökunnalta

hämmästys

Tulinpa tässä todistaneeksi todella surullisen tapahtuman seinäjoen täyspotissa toissapäivänä, viimeisen tunnin /puolitoista ennen sulkemisaikaa asiakkaita oli lisäkseni vain 2 muuta pelaajaa, toinen heistä on tosi tuttu näky siellä, pelaa yleensä pöytärulettia tonnilla/parilla, tällä kertaa tämä pelaaja takoi n. Tunnin kahta automaattirulettia käyden lähes kokoajan vaihtamassa vaihtoautomaatista 50euron seteleillä kolikoita, sitten siirtyi pelaamaan pöytärulettia, varttia ennen sulkeutumisaikaa ihmettelin outoa läiskeääntä mikä kuului välillä ruletin luota, katsoin peli koneiden välistä ja näin kuinka kyseinen pelaaja mumisi itsekseen ja läiski itseään avokämmenillä voimakkaasti pään alueelle hävityn kierroksen jälkeen, peli jatkui ja aina vaan lisää hävittyään hän alkoi hakata päätään seinään ja heitti lompakkonsa täysiä päin automaattiriviä, peli vaan jatkui ahneen henkilökunnan toimesta, viimeisen kierroksen mentyä pelaaja keräsi lompakkonsa maasta ja alkoi heitellä tuoleja lattialle kumoon ja taas lompakon toiseen suuntaan taka seinään samalla huutaen itkunsekaisesti. Henkilökunta ei puuttunut tilanteeseen millään lailla, ei sanallisesti / muuten, jäi kyllä todella paha maku suuhun tuosta, mielestäni kyseinen kaveri tarvitsi apua, ei täyspotin ahneuksissaan rahastamista viimeiseen euroon, ko. Kaveri on yrittäjä ja kantaa paljon rahaa tuonne raylle, siinä varmaan selitys miksi antavat riehua. Itse en kanna tuonne mestaan enään koskaan senttiäkään. Ei tunnu hyvän tahdon peleiltä enään

13

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tappiolla huono olla

      Niinpä. Kun on moraali ja etiikka vastaan rahan ahneus, kumpi yleensä voittaa? Rayhan tekee niin monelle hyvää, että siinä yksittäisten ihmisten epätoivo jää toiseksi. Mistäpä ne avustukset enemmän ja vähemmän tärkeisiin kohteisiin riittäisivät ellei me itkusilmin niitä vähiä rahojamme paremman toivossa sinne automaattiin tungettaisi.

      • ilkka.

        tämä mies on voittanut eräässä onnenpelissä isohkon summan.. mutta ilmeisesti luisui voiton jälkeen pahaan pelikierteeseen.. :(


    • peluri4

      Surullinen tarina. Miestä korpesi äärettömästi menetettyään rahat ja himoissaan tunki vain lisää rulettiin häviten yhä lisää ja lisää.

      Kenenkään talous ei kestä kovaa pelaamista, oli minkälainen yrittäjä tahansa. Toivottavasti kertomasi mies pääsee eroon peleistä. Kirjoituksestasi paistoi surullisella tavalla rajan yli astunut pelaaja, jolla on kontrolli jo täysin mennyt. Ja se vit_utus ja itsesyytökset....

    • rieskha55

      mä voin viedä tytöt tänään kotiin, ei teijen poikien tarvi vaivautua. täh

    • surullistamuttatotta

      Jos tämä tarina oli totta, niin oli aika surullista :( jos olisit kuvannut tuon ja ladannut youtubeen olisit todistanut RAY:n ahneuden

    • näin

      No kyllä ne pelaajat saa höyryjä pihalle päästellä. Se on aika vaikee lähtee toista kieltää pelaamasta ilman että pelaaja itse on sanonut että ei haluu enää pelata. Varsinkin jos pelaaja oli yksin pelipöydässä niin siinä ei haitattu muiden pelaajien viihtyvyyttä.

      Eikä ne ruletin pyörittäjät mitään provisiota saa. Tietysti jos jotain tuottoennätystä haetaan niin asia erikseen, mutta ei niistäkään mitenkään kauheesti taloudellisesti hyödy että pitäis riskeerata oma työpaikka paskalla asiakaspalvelulla.

      • 7.62

        Samaa mieltä. Ei mikään laki estä tarjoamasta pelaajalle mahdollisuutta hävitä rahansa vaikka olisi kuinka ilmeistä että menevät omat siinä missä varastetutkin.


    • Näin se on

      Ei tuo ole työntekijöiden ongelma. Itsehän se ukko on riippuvuutensa aiheuttanut.

    • eienäänsinne

      Siellä ne läskiperseiset akat on valmiina ottamaan rahat pois käyvät oikein kyselemässä automaattipelejä pelaavilta asiakkailta että eikö pelattais rulettia pöydäs kun se on niin hyvä peli. Vit tu mitä touhua. Hymyillään vaan kivasti ja jutustellaan jotain vammaista peliylistystä.

      • HaiHeikkiii

        Nämä ovat mielenkiintoisia tarjouksia. Sinulta voisin harkita ostavani käytetyn auton. Tämä lause vastaa räkäistä nauruani.


      • Reiska Rahakas
        HaiHeikkiii kirjoitti:

        Nämä ovat mielenkiintoisia tarjouksia. Sinulta voisin harkita ostavani käytetyn auton. Tämä lause vastaa räkäistä nauruani.

        pistäyväppäz Hesan kazinolla niin suat uutheen authoon rahhoo heti.


      • Kerjälääne

        Onpa muuten nykyään komia paikka tua pelaamo.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3305
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2935
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2819
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2169
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe