rauhoitutaanpas nyt.
tmä suomi on oikeusvaltio ja täällä on uskonvapaus, eikö niin???
antaa jokaisen kuulua mihin uskontoryhmään tahansa, ei tyrkytetä kukaan omaamme muille. löytäköön jokainen oman tiensä.
jos ihminen tekee rikoksen, antakoon oikeusvaltiomme se selvittää ja antaa tuomio. kuului henkilö mihin uskontoon tahansa. ja niille jotka eivät henk.koht. pidä ulkomaalaisista tai muslimeista niin tiedoksi vaan että suomen laki on heillekkin sama kun asuvat täällä. ne ulkomaalaiset jotka sortuvat pahoille teille niin heidän olonsa täällä vaikeutuu ja se heille suotakoon kun kerran väärin tekivät. virastot ei jatka oleskelulupia tai sit maksavat sakkonsa tai istuvat tuomionsa. MUTTA!!! muistakaa että on myös meitä muslimeja ja ulkomaalaisia jotka elävät omaa elämäänsä, tekevät omat työt, ovat oman perheen kanssa ja haluavat vain elää rauhassa, kun omassa maassa eivät pystyneet. en tiedä tarkkaa lukua paljonko suomessa on ulkomaalaisia, mutta vain peni prosentti heistä tekee väärin (sama meidän suomalaisten kohdalla). ÄLKÄÄ YLEISTÄKÖ. maailma tulee koko ajan kansainvälisemmäksi ja siihen on totuttava meidän jokasen. eu:ssakin ollaan.
ja muslimeista vielä sen verran, että moni ja uskallan sanoa suurin osa muslimeista tuomitsee terroristien teot ja yrittävät kertoa meille muille että ne terroristit jotka MUKA tekevät kaiken Allahin nimeen eivät osaa tulkita Koraania oikein. koraani ei salli itsemurhaiskuja tai muita terroritekoja.
koraanissa on myös naisille erittäin hyvät oikeudet ;) niitä jos haluatte tietää, etsikää islamilainen sivu jossa on naisille omat sivut.
olkaa ihan mitä haluatte ja tehkää jokainen mitä haluatte, mutta älkää syyttäkö muita tai yleistäkö. raamattu, koraani molemmat eivät ole kirjoja joita voi vain lukea. ne ei ole yksiselitteisiä ja koraaniakin kun lukee, joudumme monesti turvautumaan Imamin apuun tulkita meille tekstiä, koska se ei ole edes normaalille muslimille, joka on ikänsä ollut uskossa niin lukea.
miettikää siis sanojanne ja katsokaa uudestaan onko se raamattukaan niin helppo lukuinen? voiko joku sanoa minulle että pystyy selittää joka sanan ja asian raamatusta? jeesushan todella muutti veden viiniksi...?!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minun täytyy pyytää teille anteeksi, jos aiheutin kaunaa.
Kiitos sinullekin tosi paljon tuleva muslimi, kun tulit. Se oli rauhoittavasti ja hyvin sanottu :)
Pyydän muitakin käyttäjiä tästä lähin keskustelemaan rauhallisesti. Meidän tulisi ottaa mallia tulevan muslimin palstasta. Ei haukuta, solvata tai kiroilla...ei uhkailla, väännetä kättä...kysellään toisiltamme, jos on epäselvyyksiä, ja rauhallisesti.
Toivoo lämpimästi joojoo
toivon todella että niin kävisi, itse olen kristitty, mutta opiskelen islamia kääntymis mielessä, mutta ei minulla ole pahaa sanottavaa kristityistä. itse vaan löysin oman tieni islamista. missä ihminen itse tuntee rauhan oli se uskonnosta tai siitä ettei kuulu mihinkään uskontoon, niin se on tärkeä. jos kaikilla on oma rauha niin ei tule ongelmiakaan paljon. ollaan vaan suvaitsevaisia ja pyritään luottamaan sekä oikeusvaltioomme että myöskin siihen että INHIMILLISYYTTÄ löytyy tästä maailmasta. kaikki kristityt ja muslimit sekä ateistit nyt kimppaan ja laitetaan maailma kuntoon?! ;) pidetään omat vaalit tääl suomi24.fi ja valitaan meidän oma parlamaani, mutta siten että kaikilla sama valta ;)