Heippa,
Koitin katsoa, josko tästä asiasta olisi vielä keskustelua, mutta en löytänyt. Olen siis vaihdossa länsinaapurissamme ja päätä pahkaa ihastunut vaihtarikaveriini. Tiedän tunteen olevan molemminpuolinen ja se on alkanut vaivaamaan meitä kumpaakin lopun tullessa lähemmäksi joka päivä. Välillämme on sanoinkuvaamatonta kemiaa ja ymmärrämme kielimuureista huolimatta toisiamme hyvin. Tiesin hänen pitävän minusta ennen kuin hän sen minulle kertoikin, koska hän kohtelee minua niin kivasti.
Ennen kuin hän avautui minulle, en kokenut negatiivisia tunteita tätä juttuamme kohtaan. Emme luonnollisestikaan seurustele, koska lähdemme kahden kuukauden päästä takaisin kotiimme kumpainen ja emme nähneet suhdettamme pitkäaikaisena. Emme olleet aikaisemmin puhuneet tunteistamme, mutta nyt kun tiedän hänen pitävän minusta paljon, en halua menettää häntä. Minusta tuntuu kovin pahalta, kun joudun sanomaan hänelle hyvästit ja emme ehkä koskaan enää tapaa. Pahalta tuntuu myös ajatus hänen löytävän jonkun muun minun tilalle omassa maassaan. Olen ehkä sokea ihastuksesta, mutta en näe mahdottomana muuttoa hänen peräänsä hänen kotimaahansa tai jos muuttaisimme jonnekin Euroopassa. Voisinko koskaan edes ehdottaa mitään tällaista kuulostamatta ihan dorkalta?
Onko kellään muulla ollut suhdetta vaihdon aikana, jonka olisi toivonut kestävän sen jälkeenkin? Tai oletteko ryhtyneet kaukosuhteeseen? Miten pystyitte sanomaan hyvästit hänelle? "Kumppanini" ei ole eurooppalainen, joten se lisää haastetta jatkolle. Olisin kiitollinen kaikenlaisista kertomuksista, kiitos.
Vaihtariromanssi
4
203
Vastaukset
- no_problem
Juttelemalla se selviää. Muuttaminen on helppoa mihin tahansa ja myös tapailu silloin tällöin jos suhde sen etäjakson kestää.
Toivotan onnea. Jos löytää ihmisen josta todella välittää ei sitä kannata hukata siihen että on kotoisin eri paikasta.
Jokainen toki päättää itse mitä elämällään tekee mutta nauti nyt täysillä siitä ajasta mitä teillä on jäljellä.
Hullumistakin lähtökohdista on päädytty yhteen.
Tuo kertoo aika paljon että sinusta tuntuu pahalta jos ihastuksesi löytää toisen. Se kertoo sen että todella välität hänestä. Unohda kuitenkin se tunne. Keskity tähän hetkeen ja nauti siitä. Jos päädytte yhteen hienoa jos ette niin muista se hyvä mitä teidän välillä on ollut. Rakkaus ja ihastuminen on maailman paras asia. Älä huolehdi huomisesta vaan nauti nyt :)- mustasukkaisuutta
"Tuo kertoo aika paljon että sinusta tuntuu pahalta jos ihastuksesi löytää toisen. Se kertoo sen että todella välität hänestä."
Tuo ei vielä kerro mitään välittämisestä vaan itsekkyydestä ja halusta omistaa toinen. Se kertoo myös haluttomuudesta hyväksyä mahdollisuus, että joku muu voisi olla tuolle toiselle parempi. Kyseessä on mustasukkaisuus, ja se ei ole rakkautta eikä välittämistä. Se, joka välittää toisesta, yrittää tehdä ja toivoo toiselle hyvää.
- Ongelmavaihtari
Kiitos kommenteista. Haluan vain selkeyttää, että en ole mustasukkainen hänestä. Hän on voinut pahoin, koska omien sanojensa mukaan pitää minusta liian paljon ja olen kaikkeni tehnyt, että hän voisi paremmin. Totta kai tahdon pelkästään vain hyvää hänelle ja jos joku toinen on hänelle parempi totta kai olen hänen puolestaan onnellinen. Joka tapauksessa olen kiitollinen tästä ajasta ja tilaisuudesta tutustua häneen, ilman vaihto-opiskeluamme emme olisi koskaan tavanneet. Tämä vain on niin raastavaa, koska jo seitsemän kuukauden ajan olemme olleet ystäviä ja vasta muutaman kuukauden enemmän kuin ystäviä, kuitenkin tunsimme vetoa toisiimme jo aikaisemminkin. Olen työstänyt jo ajatusta hänen lähdöstään, koska hän on se joka kauemmas lähtee. Ongelma onkin siinä, etten pysty päästämään irti ei niinkään että olisin mustasukkainen. En kuvitellut löytäväni itseäni tällaisesta pulmasta kun tänne lähdin!
- Rakkaus kaukaa
Itse kaukosuhteessa jo 3 vuotta ( muutaman vuoden päivittäinen kirjeenvaihto ennen ekaa tapaamista), kumppanini opiskelee Kanadassa. Kaikki eivät kaukosuhteeseen pysty, näin jotkut väittävät, mutta itse olen sitä mieltä että kuka tahansa pystyy kaukosuhteeseen vain jos molemman todella luottavat toisiinsa 100%, ovat sekä rakastavaisia että parhaita ystäviä, ja hiukan yliromantikkojakin ;) Romantiikka nimittäin on erittäin kantava voima kaukosuhteessa.
Omalla kohdallani tilanne on seuraava; minä suorastaan jumaloin miestäni :) Se on ehkäpä yksi syy, minkä takia etäsuhteemme toimii; mitä enemmän toista rakastaa, sen enemmän kiintymystä se rakentaa kummassakin. Ennen seurustelumme alkamista juttelimme sähköpostien välityksellä muutaman vuoden ajan, lähinnä ystävämielessä, vaikka jo silloin tunsin tämän miehen olevan hyvin erityinen. Mies jollaista en Suomesta löytäisi, enkä enää hänet tavattuani haluaisikaan löytää.
Jos kaukosuhteeseen, vakavaan sellaiseen, ryhdyt rakkaasi kanssa, muista että suhde tulee olemaan koetuksella ja usein erilaisista syistä. Ensimmäisiä ajatuksia voivat olla se, että onko tämä henkilö näin suuren "uhrauksen" arvoinen? Voinko luottaa häneen tai eds itseeni kaukosuhteen aikana? Kuinka kauan tätä jatkuu? Miten pääsen hänen luokseen/miten hän pääsee luokseni sellaisella tavalla, miten sen tahdomme? Miten käy meidän opiskelujen/työurien?
Mikäli suhteen perusasiat ovat kunnossa (100% luottamus, 1000% varmuus siitä että minä HALUAN tämän miehen, ja 100% valmius tehdä omaan elämään muutoksia toisen vuoksi) niin eiköhän suhteenne kestä :) Ainiin ja se ihana romantiikkakin! Lisäksi tuli mieleen että kaukosuhteessa ei paljoa ole varaa riidellä, sillä niiden selvitteleminen etänä on todella tuskallista ja työlästä ja jopa toisinaan pelottavaa kun ei kumppaniin saa heti välittömästi yhteyttä. Itse olen maltillinen ja lempeä kuin lammas, ja rauhoitan kumppanini fiksusti jos kinastelun merkkejä on ilmassa. Siitä on oikeastaan tullut jo luonteenpiirre, en edes pidä riitelemisestä.
Onnea :) Todellinen rakkaus kannattaa, ja on kaiken uhrauksen ja koettelemuksen arvoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019