Isänsä kanssa asuneelle lapselleni tehtiin kiireellinen huostaanotto. Olivat kyllä saaneet avohuollon tukitoimenpitein apua, joka oli riittämätöntä. Itse en pysty lasta ottamaan luokseni sairauteni vuoksi. Olimme viikko ennen huostaanottoa lastensuojelun palaverissa ja he lupasivat selvittää sijoitusvaihtoehtoja. Seuraavassa tapaamisessa meille esitettiin 3 vaihtoehtoa, mutta sijoituspaikka piti päättää tapaamisen aikana. Meille ei annettu todellisuudessa mitään vaihtoehtoa. Kun emme suostuneet tekemään päätöstä heti teki sostyöntekijät kiireellisen huostaanoton. Kun seuraavana päivänä valitin asiasta työntekijöille, he olivat sitä mieltä että yhteistyömme ei onnistu ja päättivät työntekijöiden vaihdosta. Päätös oli hyvä, mutta väärässä kohtaan tehty. Mielestäni he tuolla tavalla luistivat omasta vastuustaan ja riistivät meiltä mahdollisuuden saada selityksiä heidän toimintaansa.Samalla he jättivät meidät selviytymään huostaanoton nostattamista tunteista yksin. Emme ole saaneet minkäänlaista ohjausta mistä voisimme hankkia apua. Onneksi perhekodin työntekijät ovat ammattitaitoisia ja hoitavat lapsen reaktiot. Mutta mistä apua aikuisille? Ja muulle perheelle? Kenen kanssa me voimme jakaa ajatuksia? Mistä voimme hakea apua
huostaanotto
apua11
37318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ap. kirjoittaja taisi löytää yhden tärkeimmistä syistä, miksi täällä niin moni kirjoittaa epäonnistuneista huostaanotoista eli tuon: "Samalla he jättivät meidät selviytymään huostaanoton nostattamista tunteista yksin. Emme ole saaneet minkäänlaista ohjausta mistä voisimme hankkia apua." Lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle on erittäin suuri traumaattinen kokemus, jolloin myös vanhempien pitäisi saada paljon tukea ja opastusta, kuinka käsitellä traumaattisia kokemuksia. Mutta kokemukseni mukaan vanhemmille ei ls-työntekijöiltä tipu mitään apua eikä se kai liene järjestelmän rakentajien tarkoituskaan. Hehän turvaavat lasten suojelulain mukaan lapsen oikeuden turvalliseen elämään. Aikuiset jäävät siinä tapahtumaketjussa yksin ja usein neuvottomiksi, kuten ap. kirjoittajakin tuntee olevansa. Tämä saa sitten traumaattiset vanhemmat kirjoittamaan traumaperäisten kokemustensa värittäminä joskus aivan uskomatonta tekstiä.
Olisi kai aika korjata tätäkin ongelmaa lainsäädännön kautta, koska muuten siihen ei tule muutosta ikinä. Vanhemmille pitää taata siinä vaiheessa terapeuttista konsultaatiota automaattisena oikeutena, jolloin voisivat purkaa omia tuntemuksiaan ja saisivat tukea ja voisivat ehkä oppia hyväksymään sen tosiasian, että nyt lapsi asuu muualla ja tästä pitää mennä eteenpäin, vaikkakin läpi "pienen kuoleman".
Tämä on todella kauheaa. Lapsi kirjoittaa viestejä perhekodista, purkaa pahaa oloaan ja ikäväänsä. Mitä voin äitinä tehdä, minunhan pitäisi olla paikalla lohduttamassa ja auttamassa selviytymään uudesta tilanteesta. Nyt itkemme molemmat pahaa oloamme yksin. Lasta tavatessani yritän näytellä urheaa ja todistella että kaikki menee ihan hyvin. Kuinka tällainen menettelytapa voi olla lapsen edun mukaista? Kuinka ja millaista apua saamme itsellemme, jotta lapsi voi jonain päivänä palata kotiin?
Voitte laittaa asianne kuntoon ja korjata ongelmat jotka johtivat huostaanottoon.
Olet aivan oikeassa, se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Itseäni olen hoitanut kuntoon jo monta vuotta todella intensiivisesti ja paljon edistymistä on jo tapahtunutkin. Asun eri paikkakunnalla kuin huostaanotettu lapseni isänsä kanssa. Kanssani asuu nuorempi lapsistamme. Minä saan riittävästi tarpeen mukaista tukea lastensuojelusta ja hätääni vastataan nopeasti. Itsensä kuntouttaminen vain on piiiiitkä prosessi. Toisinaan tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta. Vielä viikko sitten ajattelin että suurimnat ongelmat alkavat olemaan takana, kunnes tapahtuu jotain totaalisesti elämää mullistavaa.
Voisiko "ammattikasvattaja" ampua kirjallisesti taas jotain masentavaa? Syyllistää perheen ja vanhemmat? Odotan mielenkiinnoolla millä tavalla tulet aloittajaa teurastamaan!
Syyllistäminen on vihoviimeinen asia jota tarvitsen, sitä osaan ihan itsekin. Olisi tarve kuulla muiden kokemuksia selviytymisestä. Kuinka pääsee eteenpäin näiden musertavien, kauheiden tunteiden kanssa? Meillä exn kanssa on ollut ihan toimivat välit, mutta nyt en voi olla hänen kanssa tekemisissä, olen niin täynnä vihaa häntä kohtaan. Jätin yhden kalleimmista aarteistani hänen hoitoonsa. Hän päästi tilanteen tulehtumaan siihen pisteeseen, että huostaanotto oli ainoa vaihtoehto. Itseäni syytän siitä että en huomannut, kuullut... varomerkkejä. Pohdin paljon tapahtumaa, olisinko voinut toimia toisin, syyllisyyteni kanssa kamppailen
Kerrot hyvistä toimivista väleistäsi lastensuojeluun. Miksi siis täältä, vaikka mitä parhainta yksilöllisesti räätälöityä ja ammatillista tukea olisi kuitenkin saatavissasi omalta lastensuojelultasi.
Mitä tukea saa huostaanoton jälkeen lastensuojelulta?
Olet oikeassa, saan hyvää lastensuojelua omalta paikkakunnaltani. Nyt kuitenkin on kyse toisella paikkakunnalla isältään huostaanotetusta lapsestani. Heidän kanssa yhteistyö ei vain suju, apua on vaikea saada ja yleensä sitä on tarjolla ollut liian myöhään.
Lastensuojelu auttaa ensisijaisesti lasta. Aikuisia varten löytyy mielenterveyspuolen apua. Samoin, keskusteluapua voit etsiä perhetyön ihmisistä, seurakunnasta ja ennen kaikkea ystävistäsi ja sukulaisistasi.
Mikä huostaanoton muuten aiheutti?
"Lastensuojelu auttaa ensisijaisesti lasta" Millä tavalla tässä on autettu lasta kun ovat lakaisseet pngelmat ja vastuun maton alle, kuulematta perhettä. Åerhe on perhe vaikka asutaankin eri osoitteissa.
Ja miksi tähän sotket mielenterveyttä, voihan ap olla vaikka fyysisesti huonokuntoinen, voisi olla vaikka...vuoteenomana!
Avaaja kertoo tarvitsevansa tukea. Hän kertoo avauksessa tarvitsevansa ihmistä jakamaan ajatuksia. Lääketieteellisestä avusta hän ei puhu mitään.
Jos ap on psyykkisesti terve, kuten voi olettaa (hänellä asuvaa lasta ei ole huostattu) mielenterveyspalvelut eivät ole oikea osoite.
Isän väsymys, jaksoi käydä töissä mutta jätti lapsen huolehtimaan itsestään ja lapsen reagointi
Niin, mutta uudessa v. 2007 voimaan tulleessa Lastensuojelulaissa on kirjattuna myös lastensuojelun asiakkaana olevien lasten vanhempien auttaminen ja tukeminen.
Lapsen vanhemmille on myös tarvittaessa tehtävä lain mukainen lastensuojelun asiakassuunnitelma.
"Huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan tarvittaessa yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kuten päihde- ja mielenterveyshuollon kanssa." em. lähde Lastensuojelulaki
p.s alkuperäiselle kirjoittajalle: jokaisella Suomen kunnalla pitäisi olla laadittuna lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jossa on kirjattuna mm. lapsille ja nuorille suunnatut ennaltaehkäisevät palvelut jne
Eli se kunta missä lapsesi on ollut isänsä kanssa asuessaan kirjoilla, heiltä pitäisi myös löytyä kyseinen suunnitelma. Suunnitelma mistä vanhemmat voivat esimerkiksi tarvitessaan lapselleen tai nuorelleen apua ja tukea, palveluita,
tarkistaa kuka viranomainen mitäkin lakisääteisiä palveluita tarjoaa ja järjestää.
Ja aina kannattaa pyytää lakisääteisiä lapsen tai nuoren tarvitsemia palveluita
palveluista vastuussa olevalta viranomaiselta kirjallisena
ja vaatia myös vastausta palveluiden antamiseen tai antamatta jättämiseen kirjallinen valituskelpoinen päätös (vastaus).
Tsemppiä teidän perheella ja Hyvää Pääsiäistä.
Lastensuojelun pitäisi kyllä todella jatkaa myös niiden vanhempien auttamista, huostaanoton tapahduttuakin. Liikaa näkee tätä, että kun avohuollon tukitoimet eivät ole riittäneet, lapsi sijoitetaan, ja biologiset vanhemmat jätetään oman onnensa - tai asianajajiensa ahneuden - varaan. Seurauksena voi olla pahimmillaan vuosikausia kestävät riidat, oikeusjutut ja vihamieliset välit niiden kesken joiden tehtävä olisi turvata lapsen kasvu ja kehitys: biologiset vanhemmat, sijaisvanhemmat ja lastensuojelu. Lapsihan siinä sitten on ristiriitojen välikappaleena, kun hän raukka yrittää olla lojaali kaikille.
Sitten huudetaan apuun meitä lastenpsykiatreja että korjatkaa se lapsi. Mutta kuka korjaisi ne aikuiset? Ja auttaisi vanhempaa vaikeassa tilanteessa? Sijaisperhe tietysti parhaansa mukaan auttaa lasta, mutta aika paljon on heiltäkin vaadittu, että pitäisi niitä huonovointisia vanhempiakin auttaa? Silti vanhemmat ovat ikuisesti lapsen elämässä. Heidänkin tukemisensa on lastensuojelua, sekin.
Olen hakenut apua, mutta kun minua viisaammat ihmiset tietävät mikä minulle on parasta tai mikä lapselleni on parasta on apua vaikea saada. Turhauttaa ja suututtaa kun ei tule kuulluksi omassa asiassaan. Mikä ammattiauttajia vaivaa kun eivät kuule mitä heille sanotaan. Luulisin lastenpsykiatrin ymmärtävän, "ongelmalapsen" korjaamiseksi tulisi tehdä työtä myös vanhempien kanssa. Väitän, että syy lapsen pahoinvointiin on pääasiassa vääränlainen vuorovaikutus vanhempien ja lasten välillä. Syitä siihen on monia.
Ammattikasvattaja siellä taas valehtelee.
Sinua nyt ei lain kirjain kiinnosta pätkääkään, koko maaiman (tämä palsta mukaan lukien) vain pitäisi tanssia sinun pillisi mukaisesti.
LASTENSUOJELULAISSA vain nyt sattuu olemaan vaatimus, että ls:n on tarjottava huostaanoton jälkeen KAIKKI MAHDOLLINEN APU vanhemmille, että huostan syyt poistuvat.
Videoketjussa teeskentelit valheellista "huolta" perheen muista lapsista. Heidät sivuutat täysin tässäkin asiassa.
Jos pääsisit eroon sairaasta vihastasi tämän palstan kirjoittajia kohtaan, niin tälläkin palstalla voisi olla tarjota vertaistukea, jollaiseksi tämä on tarkoitettukin.
Ihan sama kiellätkö vihan vai et, tervettä käytöksesi ei ole missään tapauksessa.
"Nyt itkemme molemmat pahaa oloamme yksin. Lasta tavatessani yritän näytellä urheaa ja todistella että kaikki menee ihan hyvin. Kuinka tällainen menettelytapa voi olla lapsen edun mukaista?"
Ei se olekaan, se ei ole lapsen edun mukaista missään mielessä.
Huostahullujen mielestä lapsi tajuaa huostan edun vasta myöhempinä vuosina kun on ensin kitunut ja ollut aivopestävänä riittävän kauan. Mistähän ne lapset sitten tulevat, jotka huostan etua eivät tajua vielä aikuisenakaan.
Ei tuon kestämiseen mitään tukea ja apua ole mistään, korkeintaan toinen lapsensa kanssa saman kokenut voi tarjota ymmärrystään, siihen se sitten jääkin.
En ihmettele sitä etteivät kaikki ihmiset aikuisinakaan tajua huostaanottoaan. Moni on laitokseen joutuessaan jo niin ongelmainen, että kyky hahmottaa omia toimia ja niiden seirauksia on puutteellinen. Eivät ongelmat itsekseen katoa aikuisiälläkään.
Suomessa ei löydy ihmisryhmää nimeltä huostahullut. On erittäin ikävää, että ylipäätään ottaen ketään joudutaan huostaanottamaan.
Kun kerran tiedetään, että huostaanotto jättää jälkensä lapsiin, kai heille järjestetään jonkinlaista terapia apua? Olen täysin tietämätön mitä nyt tapahtuu. Huostaanotosta on nyt kulunut kohta viikko, eikä lastensuojelusta olla oltu millään tavalla yhteydessä. Ei vanhempiin eikä lapseenkaan. Tämä epätietoisuus on kauheaa. Onneksi saamme tavata lasta milloin haluamme, melkein ainakin - perhekoti määrää säännöt. Onneksi siellä upea henkilökunta jonka kanssa voidaan lapsen asioista puhua. Mutta ei heidän tehtävä ole meitä "terapoida". Ei kai huostaanoton syyllä ole mitään merkitystä, luulen sen olevan aina yhtä kauhea kokemus. Mutta mitä nyt pitäisi tapahtua? Voiko adiasta valittaa mihinkään? Mielenterveystoimistoon on melko pitkä jono
Voit valittaa hallinto-oikeuteen, jos mielestäsi huostaanotto on laiton.
Niillä on varmaan joku palveleva lakimiespuhelin.
Kauheaa, jos lapsi itkee ikävissään kotiin, miksi toinen lapsi asuu kotona vai jaioitteko lapset erossa, kysyttiinkö lapsilta haluja kumman luona haluaa olla.
Ammattitaidottomat sossut ovat kaikkein kammottavinta maan päällä.
Miten voin valittaa kun en ole saanut vieläkään päätöstä huostaanotosta. Lapset asuivat erillään, heillä monen vuoden ikäero. Siinä sijoituksessa kysyttiin ladten mielipide ja me vanhemmat teimme päätöksen, siihen ei sossua tarvittu. Huoltajuus on sujunut meidän välillä ihan hyvin, ei lapsista tai heidän asioista olla riidelty. Tänään minulla kuuleminen sossussa, mutta itäköhän se tarkoittaa?
Olen selvästi todella sekaisin, kuuleminen onkin vasta ensi viikolla. Viimeyönä sain sentäs nukuttua kokonaisen yön ilman heräämisiä.
Kuuleminen tarkoittaa, että selvitetään mahdollisuuksia lapsen sijoittumiseen toisen vanhemman (eli sinun) luo, mikäli isänsä ei pysty hänestä vastaamaan.
Täällä herkästi saa vastaukseksi tuon lakimiehen puoleen kääntymisen. No, moni sen todella tekeekin. Valitettavasti lakimiehet eivät ymmärrä eivätkä välitä lapsen kasvusta, kehityksestä ja hyvinvoinnista senkään vertaa kuin sossut, he välittävät vain omasta rahapussistaan, korvauksistaan ja maineestaan. Rakentaminen, yhteistyö ja lasta tukevien ratkaisujen etsiminen on aina lapselle parempi vaihtoehto kuin raastuvassa riitely.
Ottamatta kantaa, kerron vaan esimerkin, jossa apua sai:
Äidillä 2 lasta, eri isät. Lapset otettu huostaan, perhekotiin. Äiti asui eri paikkakunnalla, lapset eri paikkakunnalla, molemmat isät eri paikkakunnilla. Perhekodilla oli kuitenkin koulutettu erityisperhetyöntekijä, jonka luona myös perheen aikuiset saivat käydä keskustelemassa ja purkamassa tuntojaan.
Tätä suorastaan tarjottiin.
Parhaan avun olen todellakin saanut perhekodilta, eli olen saanut asiallista tietoa mitä tulee tapahtumaan ja ennenkaikkea varmuuden siitä, että huolehtivat lapsestani hyvin. Omien tuntojen ja ajatusten purku on tapahtunut ainoastaan ystävien kanssa sekä tällä palstalla. Ystäviltä en saa vertaistukea, mutta saanpa länkyttää, joka ei välttämättä vie asiaa paljoa paremmaksi, jättää vain paljon kysymyksiä joihin pitäisi saada vastauksia. Lastensuojelun hiljaisuus ihmetyttää, ei minkäänlaista yhteydenottoa. Heidän vastuunsa perheen/lapsen tukemiseen ilmeisesti päättyy huostaanottoon? Onko kenelläkään tietoa tai kokemusta millaista palvelua voin edes kysyä?
Mulla ainakin ois kauhea ikävä mun lasta vaikka kuinka sanoisivat, että pidetään hyvää huolta, äidin/isän rakkaus on niin ainutlaatuista ettei sitä pysty korvaamaan kukaan sijaisvanhempi tai joku työntekijä jossain laitoksessa.
Varo niitä sossuja vaikka kuink avuliailta yrittäisivät vaikuttaa-he iskevät selkään sillä verukkeella, että lapsen parasta, tiedätkö kuinka paljon luonnehäiriöisiä sossuja on lastensuojelussa ym sossupaikoissa, laitoksissa joiden tarkoitus on päteä ja nöyryyttää heikompaa. Älä ikinä pyydä sieltä apua sillä heidän apunsa ei ole vilpitöntä vaan he koettavat etisä virheitä vanhemmista sen sijaan ,että tukisivat arjessa.
Ei Se ole Se huostaanotto mikä niitä traumoja lapsille aiheuttaa vaan lapsuus huonoissa olosuhteissa, jossa ei välitetä lapsesta. Kyllä monet voisivat katsoa ihan peiliin sen sijaan, että haukkuvat lastensuojelua. En kyllä muutenkaan ymmärrä sisarusten toisistaan erottamista. Mikä sairaus estää hoitamasta toista?
Ei kai se sairaus estä, vaan noin on varmaan sovittu erotessa.
Yksikään sosiaalityöntekijä ei ole luodinkestävä.!!!
taasko ne sossut valehtelevat kun
väittävät sivuillaan näin:
"Äkillinen eroon joutuminen perheestä on lapselle aina vaurioittavaa ja siksi onkin erityisen vaativa tehtävä arvioida, tuleeko lapsi ottaa pois kotoa ja sijoittaa kiireellisesti kodin ulkopuolelle."
No ap. Kertoo, että ei pysty sairautensa takia ottamaan lasta ja ei ole kai kyennyt aikaisemmin sen takia jako. Onhan Se toki vaurioittavaa, mutta huonoissa olosuhteissa kasvaminen myös erittäin haitallista lapsen kehitykselle. Jos kotiolosuhteet ovat semmoiset ettei auta muu niin kai sen nyt ymmärtää. Työtänsä nämä "huostahullut" vaan tekee.
Ap:n kodissa ei olleet ne huonot olosuhteet..Häneltä tässä ei ole huostaanotettu ketään.
Huostaanoton syy ei mielestäni ole se olennainen asia vaan se tapa kuinka se tehtiin. Olimme jo pitkään tehneet yhteistyötä sossun kanssa ja saaneetkin apua. Olin sitä jopa pyytänyt. Sossulla vain oli se luulo, että he tietävät perheen asioista paremmin kuin me itse. Mitään syytä kiireelliseen huostaanottoon/sijoitukseen ei ollut. Saimme noin 10 min aikaa päättää mihin lapsi sijoitetaan. Vaikka yritin selittää, että tarvitsemme sopeutumisaikaa, se ei sossuille käynyt. Saimme kyllä valita tapahtuuko sijoitus yhteistyössä, kaikkien suostumuksella vai kiireellisenä. Eli valinnan vapautta ei todellisuudessa ollut. Perhekotiin oli mentävä heti. Lopuksi vielä sosiaalityöntekijät päättivät, että yhteistyö kanssani on niin hankalaa, että on parempi vaihtaa työntekijöitä. Eli jos olet työntekijän kanssa eri mieltä, olet hankala. Uskomatonta mutta totta.
Olen kanssasi tuosta uskomatonta mutta totta -toteamuksesta aivan samaa mieltä.
Kun itse en noin 15 vuotta sitten tiennys lastensuojelusta sen enempää kuin mitä nyt normikansalaiset tietävät eli lähinnä uutisoinnit joistain raflaavista lasten kaltoinkohtelutapauksista, niin se tilanne, mihin itse aikanaan jouduimme, sai meidätkin haukkomaan henkeä, jossa tunnetilan voi tiivistää juuri tuohon lauseeseen.
Soitin ls-järjestöihin, missään ei osattu neuvoa, soitin jopa oikeusasiainministeriön juristipuhelimeen ja sielläkin ensimmäinen reaktio oli tämä: "En kyllä 25-vuotta kestäneen juristin urani aikana ole kuullut vastaavasta."
En mene oman tapauksemme yksityiskohtiin tässä, mutta sen tavallisen käsityksen valossa, mitä kansalaisilla yleensä ls-asiakasperheistä on, niin sitä taustaa vasten on todella uskomatonta, millaisiin tilanteisiin ihmiset voivat sen puitteissa joutua, koska niistä ei kerrota sanaakaan julkisuudessa.
Tulee mieleen muistuttaa siitä klisee-faktasta, että koska joka asialla tuppaa olemaan kaksi puolta eli hyvät ja huonot, niin tilanteessasi on ainakin yksi mahtavan suuri hyvä puoli ja se on se, että lastasi kohdellaan hyvin perhekodissa. Näin ainakin ymmärsin ajatuksesi olevan siitä asiasta. Tilanne voisi olla paljon huonompikin kuten minä esimerkiksi jouduin kestämään vielä senkin, että lasta kohdeltiin todella huonosti laitoksessa. Kun varmistui, että asia todella on siten, niin tuska oli niin valtava, että minä en pystynyt nukkumaan paria tuntia enempää yössä, ennen kuin lapsi kotiutui.
Osoita kiitollisuutesi myös sille hoitajalle/hoitajalle, joiden seurassa lapsesi on hyvä olla, on tärkeää laittaa näissäkin asioissa hyvä kiertämään niin sanotusti. Eivät ne hyvätkään hoitajat ehkä aina vanhemmilta tunnusta saa, vaikka sen ansaitsisivat, koska vanhemmat eivät aina kykene oman ahdistuksensa keskellä näkemään tilannetta hoitajien kannalta. Voit mainita asioiden tästä hyvästä puolesta myös sosiaalityöntekijöille, osoittaa se heille ainakin jos ei muuta, niin kykysi tilanteen monipuoliseen tarkasteluun ja sen, että lapsesi on ykkösenä hyvinvointineen tässäkin tilanteessa.
Tuo on tutta tutumpaa, että sosiaalityöntekijän kanssa eri mieltä oleva vanhempi, vaikka myöhemmin osoittautuisi että vanhempi oli täysin oikeassa, niin sossun silmissä hän on hankala tapaus. Mutta tuossakin on hyvää se, että saatte toisen työntekijän, ei vaihto ole helppoa aina sekään kaikille.
Sossu-asiakas -suhde on sekin ihmissuhde kuin mikä tahansa muukin. Jonkun kanssa synkkaa ja toisen ei, jos tulee heti yhteentörmäyksiä, on todella hienoa kun työntekijän vaihto on mahdollista.
On hyvä, että sinulla on ystäviä ympärillä, joille voit länkyttää kuten asian ilmaisit. Jotkut kokevat saaneensa tukea myös kuntansa sosiaaliasiamieheltä, kun taas jotkut ovat kokeneet välinpitämättömyyttä hänenkin taholtaan. Minulle sosiaaliasiamies oli hyvä, tukea antavat kontakti, hän oli ottanut yhteyttä myös sosiaalityöntekijään ja huomasin sossun hieman... pahastuneen lienee oikea sana hänen yhteydenotostaan. Sossu koki sen ihan kuin epäluottamuksena häntä kohtaan, mutta toisaalta se osoitti hänelle myös sen, että olin aktiivinen lapsen asiassa ja valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen, että lapsen asia tulisi hoidettua mahdollisimman oikein.
Toivotaan onnea uuden työntekijän suhteen!
Asioilla on kumma taipumus, että ne vaan tuppaavat järjestymään tavalla tai toisella.
Ole sitkeä, rehellinen ja avoin mainitsemaan sossuillekin vaikkapa pahanolon tunteistasi, niitä ei tietysti pidä korostaa ettei leimata mielenterveysongelmaiseksi. Eivät he puuta ole, vaan tuntevia ihmisiä itsekin. Tämä tietysti edellyttää suht toimivaa suhdetta sosiaalityöntekijään.
Jaksamista, sitkeyttä ja voimahalit!
Kiitos. Asiat kyllä järjestyy, olet oikeassa. Minulle tyäntekijöiden vaihto antoi tunteen, että olen hankala ihminen ja minun kanssani ei voi työskennellä (minä olen se, kuka kyseenalaistaa ja vaatii selityksiä). Olen jo pari vuotta sitten yrittänyt että selvittäisimme väärinymmärryksiä väliltämme. Valitettavasti työntekijä ei siihen kyennyt, lupasi palata asiaan, kuitenkaan sitä tekemättä. Tapasin uudet työntekijät, valitettavasti saivat minut tuntemaan syyllisyyttä tapahtuneista, en jaksanut enään selittää mitään. On tunne, että mitä minä puhun kun en kuitenkaan tule kuulluksi. Toivottavasti tunne muuttuu ajan myötä.
Kuten sanoit, tärkeintä kuitenkin on että lapseni on hyvässä hoidossa. Ja olen antanut hyvää palautetta. Lapsikin alkaa vähitellen sopeutumaan tilanteeseen. Tiedän että hänen asiat järjestyvät, asia kerrallaan.
Eilen kävin asianajajan puheilla. Sain häneltä selvennystä kuinka asiaa on hyvä viedä eteenpäin. Eli ho lähtee valitus/kantelu vai mikä nyt lieneekään kiireellisestä huostaanotosta. Perusteluja sille ei ollut, eli työntekijä on tehnyt virkavirheen. Toinen kantelu lähtee oikeuskanslerille työntekijän epäammatillisesta käyttäytymisestä. Ne eivät muuta tilannetta mitenkään, mutta antavat oikeutuksen, minua ja perhettäni ei voida kohdella mielivaltaisesti. Toivon työntekijän joutuvan tätä kautta miettimään toimintaansa. Minä yritin selvittää asiat, mutta hän/he eivät siihenkyenneet.
Tälle palstalle kirjoittaminen ja teiltä kaikilta saamani palautteet ovat auttaneet minua jaksamaan, auttaneet selvittämään ajatuksia. Kiitos kaikille. Toki vieläkin otan sitä vastaan ja osallistun keskusteluihin, tosin toisella nimimerkillä - ja vain yhdellä sellaisella. Vielä kerra kitos ja voimia meille kaikille.