Sydänkö vaivaa?

Olen 5-kymppinen nainen, äiti kuollut 1:een infarktiin ja isoäiti 4:teen infarktiin alle 60 vuotiaana. Itselläni on nyt ilm. myös vaihdevuosiongelmaa (hikoilua jne.) Olin pyöräilemässä, ihan rauhallisesti nauttien, mutta ylämäessä hengästyin. Kotiin palatessa ja syötyäni muutaman voileivän alkoi muljahtelut rinnassa sekä kaulalla tuntui epämielyttävä tunne: kuin olisin lapsena juossut läkähdykseen saakka ja kurkussa tuntui pahalta. Kurja olo kesti vajaan tunnin, mutta istuin rauhallisena lepotuolissa ja reilun tunnin kuluttua on ollut jo paljon parempi olla ilman ikävää tunnetta rinnassa. Kuntoni on huono, painoa kertynyt kolmen vuoden aikana n. 15 kg eli saan syyttää itseäni omasta tilastani mutta masennus on ollut syynä oman tilani heikentymiseen. Nyt alkoi huolettaa onko mahdollista että minulla alkaisi jo suvultamme periytyvät vaivat. Muutenkin olen ollut n. puolen vuoden ajan väsynyt, haluton jne., mutta olen laittanut vaivat vaihdevuosien, osaksi masennuksen syyksi. Onko minulla aihetta käydä lääkärissä?
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vahva sukuamneesia. Mene ihmeessä lekuriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seiko kirjoitti:

Olen 5-kymppinen nainen, äiti kuollut 1:een infarktiin ja isoäiti 4:teen infarktiin alle 60 vuotiaana. Itselläni on nyt ilm. myös vaihdevuosiongelmaa (hikoilua jne.) Olin pyöräilemässä, ihan rauhallisesti nauttien, mutta ylämäessä hengästyin. Kotiin palatessa ja syötyäni muutaman voileivän alkoi muljahtelut rinnassa sekä kaulalla tuntui epämielyttävä tunne: kuin olisin lapsena juossut läkähdykseen saakka ja kurkussa tuntui pahalta. Kurja olo kesti vajaan tunnin, mutta istuin rauhallisena lepotuolissa ja reilun tunnin kuluttua on ollut jo paljon parempi olla ilman ikävää tunnetta rinnassa. Kuntoni on huono, painoa kertynyt kolmen vuoden aikana n. 15 kg eli saan syyttää itseäni omasta tilastani mutta masennus on ollut syynä oman tilani heikentymiseen. Nyt alkoi huolettaa onko mahdollista että minulla alkaisi jo suvultamme periytyvät vaivat. Muutenkin olen ollut n. puolen vuoden ajan väsynyt, haluton jne., mutta olen laittanut vaivat vaihdevuosien, osaksi masennuksen syyksi. Onko minulla aihetta käydä lääkärissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu