Olen eronnut kahden pojan äiti. Meillä on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus. Joka ei kyllä ole kuin minun vastuulla. Isä ei ole katkeruudessaan muistanut kertaakaan muuttomme jälkeen kysyä lasten mistään asioista, äiti käyttää neuvolassa, lääkärissä, hammaslääkärissä, Isä ei hoida sairaita lapsia, äiti hoitaa kaikki lasten, hoitaa lapsia muutenkin viikot, tekee kaikki lasten asiat. Nyt isä ei vastaa äidin yhteydenottoihin: ei viesteihin, ei puhu puhelimessa. Kun lapsi on käynyt 2,5 kk jumpassa, isä kerrran kysyy että voisiko hän viedä lapsen sinne? Ihan silloin kuin hänelle sattui käymään..ja tuli vain mieleen kun uudelta suhteelta olikin jäänyt aikaa..Muistui oma LAPSI yht*äkkiä mieleen..Käytös on muutenkin ollut muuttomme jälkeen aika ala-arvoista, äidin kanssa ei ole mikään asia juurikaan onnistunut, kun on niin suuri tarve näyttää että miten huonosti hän minua voi kohdella?! Aika moni asia on selvittämättä. Mitä tämmöisille ISILLE TEHDÄÄN? On kokeiltu aikoinaan parisuhdeterapia (ei onnistunut), nyt perheneuvolan sovittelu (ei onnistu) ja lastensuojelu ei auta kun lapsille ei ole mitään sattunut isän luona! Mitähän tekisin. mistä saan apu huonokäytöksisille isälle jonka kanssa ei mikään onnistu?
Yhteishuoltajuus ei toimi käytännössä
48
3309
Vastaukset
- uusi suhde syyllinen
Jos mies on ollut aikanaan hyvä isä, niin syy on täysin sielvä.
Uusi suhde estää ja hankaloittaa koska haluaa että mies hylkää lapsensa täysin, silloin uudelle suhteelle jää enempi rahaa kaljotteluun kun mies ei kuluta rahaa omiin lapsiin.
AIna se miehen tapaaminen loppuu kun uusi suhde tulee ja määrittelee mitä mies saa tehdä ja mitä ei.- Täh?
Eli syy on määräilevissä naisissa aina?
- 18+11
Kaljoittelu mainittu.
- Romulusdata
Jos lapset asuvat luonasi viikot, niin on luonnollista, että hoidat viikolla tapahtuvat hammaslääkärit ja vastaavat. Neuvolakutsut tipahtelevat sinun postiluukustasi ja asia jää sinun vastuullesi. Pitäisikö exäsi tulla pyörittämään teille arkea, vaikka ei ole enää arkeen osallisena? Vaihtakaa huoltosuhdetta, jos homma tökkii sinusta liian pahasti. Luultavasti isästä tulisi hyvä lähihuoltaja lapsille.
Lisäksi kaipailet parisuhdeterapiaan nyt kun exälläsi on jo uusi ja erosta on aikaa? Vaikuttaa, että sinun kannattaisi käydä terapiassa yksin.- ...
Siis, käsitin, että parisuhdeterapiaa kokeiltu liiton aikana?
- täysin tuttua
Aivan selvästi miehen uusi nainen on syyllinen. Tuollaista se on kun joku hankaloittaa miehen tapaamisia ja normaalia elämää eron jälkeen. Miehet on usein pelkureita, eivät uskalla vastustaa sitä uutta naista, kun pelkäävät että siivooja lähtee. Yksin ei miehet pärjää, ja pakko ottaa kuka tahansa siihen vierlle riekkumaan.
Kolams yleensä estää miestä hänelle tärkeitä asioita ja omat lapset kuuluu siihen, ettei mies saa enää nähdä heitä.
Niin ja se vielä, kohta alkaa mies syyllistää sinua että estät lapsia näemästähäntä. Sekin on uuden naisen juoni.
Sitten loppuu elareiden maksu, mutta kela maksaa ja perii mieheltä takasin suoraan palkasta.
Uuden naisen jälkeen kaikki eroasiat alkavat olla huonosti. Mikään ei toimi.- Huomenta lissu
"Isä ei ole
Isä ei hoida
isä ei vastaa
isä kerrran kysyy
hän minua voi kohdella?!
ISILLE TEHDÄÄN
lapsille ei ole mitään sattunut isän luona!
huonokäytöksisille isälle"
Aloittajakaan ei syytä uutta vaimoketta mistään, niin miksi sinä, joka et edes tiedä tai tunne tätä perhettä? - Äiti 72
Näin se menee..sinäpä osuit asian ytimeen. On jo syyllistänyt minua että estän isää tapaamasta lapsiaan, kun ole noin 20 viestiä laittanut että mitä tekisivät lapsiensa kanssa, niin mikää ei käy?! Ylläri, ylläri! Elarit on myös maksamatta jo nyt että sekin oli täysi kymppi.Mikää ei siis toimi!
- Isä
Mua saa noin seksistiset kommentit välillä näkemään punaista. Et miehestä ei ole sun meilestäri mihinkään, vaan mies on vain pillunperässä juokseva panokone joka ei pysty yksin mihinkään.
Anna mun kaikki kestää, mut sunlaisia en halua ees sietää.
Onneksi maailmassa on paljon älykkäitäkin naisia. - 5+4
Äiti 72 kirjoitti:
Näin se menee..sinäpä osuit asian ytimeen. On jo syyllistänyt minua että estän isää tapaamasta lapsiaan, kun ole noin 20 viestiä laittanut että mitä tekisivät lapsiensa kanssa, niin mikää ei käy?! Ylläri, ylläri! Elarit on myös maksamatta jo nyt että sekin oli täysi kymppi.Mikää ei siis toimi!
Ei kai se nyt sinun asiasi ole määrätä, mitä he lapsiesi kanssa tekevät? Elareihin en ota kantaa.
- sovi..
Äiti 72 kirjoitti:
Näin se menee..sinäpä osuit asian ytimeen. On jo syyllistänyt minua että estän isää tapaamasta lapsiaan, kun ole noin 20 viestiä laittanut että mitä tekisivät lapsiensa kanssa, niin mikää ei käy?! Ylläri, ylläri! Elarit on myös maksamatta jo nyt että sekin oli täysi kymppi.Mikää ei siis toimi!
yhteishuollosta, lasten vuoroasumisesta, ei elatusapua ja kasva aikuiseksi:)
- lukutaito
sovi.. kirjoitti:
yhteishuollosta, lasten vuoroasumisesta, ei elatusapua ja kasva aikuiseksi:)
"mikään ei käy"
"elarit on myös maksamatta" - vie lapset isälle
lukutaito kirjoitti:
"mikään ei käy"
"elarit on myös maksamatta"ja unohda...
- lue uudestaan
vie lapset isälle kirjoitti:
ja unohda...
Sehän ei käynyt isälle.
- laastarin syy
Usein ne lapset jää äidille kokonaan, hodot, vastuut, ym asiat, ja ne maksut, kun mies löytää laastarin.
Ei silloin ole aikaa eikä rahaa lapsille, kun laastarille pitää kuskaa kaljaa.
Olen monesti ihmetellyt, miten mies, isä voi unohtaa omat lapset, ja maksaa uuden suhteen kaljat ja kapakka menot.
Ei onnistuisi äideiltä, he ajattelevat aina ensin lapsia.- Äly hoi älä mee
Monestikko lässy meinaat vastata tähän samaan ketjuun? Nyt olet jo kolmesti...
- Anonyymi
vanha ketju mutta tuo jää aina äidille kommentti kyllä kaskahtaa korviin kun itse olen isänä istunut tyttärni kaikissa tanssiesityksissä ja uimakilpailussa ja exäni ei kerkeä paikalle kun on futsal turnaus samalla paikkakunnalla. Että kyllä sitä löytyy naisten puolelta kanssa välinpitämättömyyttä
- tyytyväinen
Minä olen ainakin ihan tyytyväinen ettei tartte olla ex:än kanssa missään tekemisissä.Elaritkin tulee Kelan kautta.
- tääkans..
Täällä sama juttu :)
- 19+13
Jos vaikka hakisit yksinhuoltajuutta? Sovitte vain lastenvalvojalla elareiden maksusta. Pääset eroon koko ukosta.
- ihanat äidit
No isät hylkää lapsensa usein ihan itse tai uuden naisen painostuksesta.
Olet vaan katkera kun taas ilkeään sävyyn alat syyllistää.. jos se äiti tekee....huh huh, on se kumma ettei mieheissä koskaan nähdä vikoja.
MEILLÄ MIES JÄTTI OMAT LAPSET KUN PERHEENRIKKOJA ISKI! Näin se vaan joillakin mnenee, lapseton naakka on aina prempi kuin lapset jotka tarvii huolennpitoa ja heihin menee rahaa, no meneehän niin naakkohinkin kun kaljaa puitää heille ostaa ja tupakkaa, mutta se on kai tärkeempä sekin. - 19+14
ihanat äidit kirjoitti:
No isät hylkää lapsensa usein ihan itse tai uuden naisen painostuksesta.
Olet vaan katkera kun taas ilkeään sävyyn alat syyllistää.. jos se äiti tekee....huh huh, on se kumma ettei mieheissä koskaan nähdä vikoja.
MEILLÄ MIES JÄTTI OMAT LAPSET KUN PERHEENRIKKOJA ISKI! Näin se vaan joillakin mnenee, lapseton naakka on aina prempi kuin lapset jotka tarvii huolennpitoa ja heihin menee rahaa, no meneehän niin naakkohinkin kun kaljaa puitää heille ostaa ja tupakkaa, mutta se on kai tärkeempä sekin."Näin se vaan joillakin mnenee..."
No kappas kun yhdessä lauseessa ollaan samaa mieltä. Tarkoitus on siinä parinmuodostusvaiheessa katsoa kenen kanssa menee yhteen = seurustelu on tutustumista varten. Ei kannata valita elostelijaa.
"Olet vaan katkera kun taas ilkeään sävyyn alat syyllistää.. "
Miten niin taas? - Täältä luettua
ihanat äidit kirjoitti:
No isät hylkää lapsensa usein ihan itse tai uuden naisen painostuksesta.
Olet vaan katkera kun taas ilkeään sävyyn alat syyllistää.. jos se äiti tekee....huh huh, on se kumma ettei mieheissä koskaan nähdä vikoja.
MEILLÄ MIES JÄTTI OMAT LAPSET KUN PERHEENRIKKOJA ISKI! Näin se vaan joillakin mnenee, lapseton naakka on aina prempi kuin lapset jotka tarvii huolennpitoa ja heihin menee rahaa, no meneehän niin naakkohinkin kun kaljaa puitää heille ostaa ja tupakkaa, mutta se on kai tärkeempä sekin.Useimmiten ne jotka "hylkäävät" aivan oikeasti lapsensa, tekevät sen IHAN ITSE. Tarkoitan nyt näitä oikeasti hylättyjä, joiden isät eivät pidä mitään yhteyttä. Ei siihen ketään voidä pakottaa. Isä joka välittää ja rakastaa lapsiaan, ei heistä luovu kenenkään painostuksesta. Kyllä siinä painostaja jää toiseksi.
Teillä mies jätti vai jättikö? Isä olisi ilmeisesti halunnut pitää ytheyttä lapsiinne, mutta sinä loit aivan käsittämättömät ehdot sille. Joten isä ei ole jättänyt, sinä olet vieroittaja-äiti. - Lissu on förbi
19+14 kirjoitti:
"Näin se vaan joillakin mnenee..."
No kappas kun yhdessä lauseessa ollaan samaa mieltä. Tarkoitus on siinä parinmuodostusvaiheessa katsoa kenen kanssa menee yhteen = seurustelu on tutustumista varten. Ei kannata valita elostelijaa.
"Olet vaan katkera kun taas ilkeään sävyyn alat syyllistää.. "
Miten niin taas?Lissu on Lissu.
- yksinhuoltaja
Jos ex-säsi EI halua olla teidän kanssa tekemisissä, niin anna olla.
Mutta, älä rupea muksuille isää mustaamaan, vaan keskustele, että jospa sinä ottaisit yksinhuoltajuuden, niin homma alkaisi toimimaan.
Katso sitten miten kaikki menee. On paljon helpompaa itse huolehtia kaikista asioista, kuin pohtia kuinkahan ex-tämänkin haluaisi.
Kyllä sinne ex-n uuteen perheeseen se arkikin koittaa ja ehkä silloin muistaa myöskin, että sitä jälkikasvua on siellä toisessakin osoitteessa.- 19+14
Oikeasti, näinkö äidit uskovat homman menevän? Toinen vastaaja kehotti hakemaan yksinhuoltajuutta, nyt sen voi näemmä jopa ottaa.
Jos AP:n ex ei ole moista ehdottanut, niin tuskin suostuu. Yritä vaan hakea tai ottaa huoltajuutta täysipäiseltä ihmiseltä. - onkohan...
19+14 kirjoitti:
Oikeasti, näinkö äidit uskovat homman menevän? Toinen vastaaja kehotti hakemaan yksinhuoltajuutta, nyt sen voi näemmä jopa ottaa.
Jos AP:n ex ei ole moista ehdottanut, niin tuskin suostuu. Yritä vaan hakea tai ottaa huoltajuutta täysipäiseltä ihmiseltä.Sitä täysipäistä ihmistä ei omat lapset kiinnosta...
- jakke67
Olen itse yksinhuoltaja ja mua on ottanut tämä elatusapuasia kuuppaan kun neiti x ei ole mitenkään osallistunut lapsen elatukseen ei sossusta ja kelastakaan ollut mitään apua.Se vaan ei pidä paikkaansa että molemmat vanhemmat ovat elatusvelvollisia.
- mies joku
Hei, onko entinen puolisosi etävanhempi ja maksaa elatusmaksuja. Jos asia näin, et voi automaattisesti olettaa, että entinen puoliso olisi aina valmiina. Ehkä hän ei ole tietoinen lastensa asioista? Voisitko itse tehdä asialle jotain, esim jakamalla huoltajuuden 50/50 hänen kanssa? Tuskin voit, sillä menetät elatusmaksun.. elatusmaksullahan entinen miehesi kompensoi lasten elatustyön, jota teet. Se on rahallinen korvaus.
Mitä voisit sitten tehdä? Sinulla kaksi vaihtoehtoa. Joko otat isän aktiivisemmin mukaan elatustyöhön tai sitten ajattele olevasi superäiti ja tee se lasten kustannuksella - ajattele, että kaikki paha johtuu entisestä puolisostasi. Tunteethan siellä toimintaa ohjaa, mutta monesti vain kannattaa pysähtyä miettimään, mikä ratkaisu olisi lasten kannalta se parhain ja miten oitse voisi olla aikuinen ja vastuullinen.
Niin ne kaksi vaihtoehtoa, olet joko aikuinen tai sitten et ole aikuinen.- ...
Eli, jos hoitaa yksin kaiken ei ole aikuinen... Entä mies milloin hän on aikuinen.. silloinko kun sattumalta muistaa lapsensa?
- jokoi
Siis oletko nyt ihan tosissasi?
Ensinnäkin elatusmaksut eivät ole mikään korvaus tehdystä työstä, vaan etävanhemman osuus lapsen rahallisesta elatuksesta. Elarit siis kuluvat lapsen ruokaan, tarhamaksuun, vakuutuksiin, harrastuksiin yms.
Ja vaikka lapsi olisi 50/50 lähivanhemmalla ja etävanhemmalla, niin se ei tarkoita sitä, etteikö etä joskus silti olisi velvollinen maksamaan elareita. Se riippuu vanhempien elatuskyvyn suhteesta sekä lapsen menoista kummassakin osoitteessa.
Sinulla menee nyt puurot ja vellit pahasti sekaisin. - tarkennus
jokoi kirjoitti:
Siis oletko nyt ihan tosissasi?
Ensinnäkin elatusmaksut eivät ole mikään korvaus tehdystä työstä, vaan etävanhemman osuus lapsen rahallisesta elatuksesta. Elarit siis kuluvat lapsen ruokaan, tarhamaksuun, vakuutuksiin, harrastuksiin yms.
Ja vaikka lapsi olisi 50/50 lähivanhemmalla ja etävanhemmalla, niin se ei tarkoita sitä, etteikö etä joskus silti olisi velvollinen maksamaan elareita. Se riippuu vanhempien elatuskyvyn suhteesta sekä lapsen menoista kummassakin osoitteessa.
Sinulla menee nyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.jooooh.. elarit voivat hyvinkin kulua äidin ryyppäämiseen ja tupakkiin sekä yleiseen huonoon taloudenpitoon. Äidillä voipi olla myös tupakoiva poika aikaisemmasta suhteesta joka tarvii tupakka yms. rahaa...
- vielä tarkempaa
tarkennus kirjoitti:
jooooh.. elarit voivat hyvinkin kulua äidin ryyppäämiseen ja tupakkiin sekä yleiseen huonoon taloudenpitoon. Äidillä voipi olla myös tupakoiva poika aikaisemmasta suhteesta joka tarvii tupakka yms. rahaa...
Entäs isällä? Isällä voi olla tapana tuhlata rahansa kaljaan ja naisystävän lapsiin sillä voi myös olla tupakoiva poika edellisestä suhteesta...
- titiina83
jokoi kirjoitti:
Siis oletko nyt ihan tosissasi?
Ensinnäkin elatusmaksut eivät ole mikään korvaus tehdystä työstä, vaan etävanhemman osuus lapsen rahallisesta elatuksesta. Elarit siis kuluvat lapsen ruokaan, tarhamaksuun, vakuutuksiin, harrastuksiin yms.
Ja vaikka lapsi olisi 50/50 lähivanhemmalla ja etävanhemmalla, niin se ei tarkoita sitä, etteikö etä joskus silti olisi velvollinen maksamaan elareita. Se riippuu vanhempien elatuskyvyn suhteesta sekä lapsen menoista kummassakin osoitteessa.
Sinulla menee nyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.kyllä minullelarit on korvaus kaikesta siitä tryöstä, jonka joudun tekemään lastemni hyväksi. Nyt ex sitten keksinyt, että saa vä'hentää vit tu matrkakulut ja ei pysty maksamaan.
- taas yksi marttyyri
titiina83 kirjoitti:
kyllä minullelarit on korvaus kaikesta siitä tryöstä, jonka joudun tekemään lastemni hyväksi. Nyt ex sitten keksinyt, että saa vä'hentää vit tu matrkakulut ja ei pysty maksamaan.
" joudun tekemään"? Anna lapsesi pois, jos niitten hoitaminen nyt niin työlästä ja vastenmielistä on.
- että semmottii
taas yksi marttyyri kirjoitti:
" joudun tekemään"? Anna lapsesi pois, jos niitten hoitaminen nyt niin työlästä ja vastenmielistä on.
Ja mitähän se isä sanoisi? Ai niin eihän sitä kiinnostanut...
- 10+6
Minulla on yksin huoltajuus. Olen tapellut exäni kanssa tapaamisista ja siitä mitä minun kuuluu kustantaa heidän ollessa siellä. Eli pelkät vaatteet mukaan ja vienti tai vaihtoehtoisesti haku isän luontainen. Elatuksen sisältävät kaiken esim. Harrastukset, satunnaiset lääkäri kulut, tarhamaksut yms....
- Isä.
Yhteishuoltajuus ei tosiaan toimi, sillä vaikka isällä olisi nimellinen huoltajuus, se ei anna (etä)isälle käytännössä katsoen mitään oikeutta päätöksentekoon.
Ja erossa isästä tulee aina etä, ellei lapsen äiti toisin halua.
Tämä on käytäntö Suomessa. - Yks äippä
Onko teillä tapaamissopimusta? Jos ei ole, nii HETI varaatte ajan lastenvalvojalle ja teette sopimuksen. On ihan normaalia, että kukaan eronnut ei halua viestejä kaikista pikku jutuista (käyttäisitkö hammaslääkärillä, lapsella on masu pipi hoidatko, hakisitko lapset puistoon...) Niin ei yhteishuoltajuutta hoideta. Kun lapset ovat sinun luonasi, sinä huolehdit arjesta. Ja teette sopimuksen, jossa on määrätty isän tapaamiset. Ne voivat olla miten laajat tahansa etävanhemmalla. Joko 50% lasten ajasta, esimerkiksi vuuoro viikot, tai vaikka sitten joka toinen viikonloppu. Sen sopimuksen teette te, lasten etua ajatellen.
Sitten sillä ajalla kun lapset ovat isällä, isä huolehtii lasten asioista. Jos isän päiville sattuu hammaslääkäri, hän huolehtii siitä. Jos isän päivinä lapsi sairastaa, isä huolehtii.
Siitä ei tule mitään, että sinä pyytelet exää apulaiseksesi kun satut apua tarvitsemaan.
Mitään vanhoja parisuhteeseen liittyviä asioita te ette enää edes yritä selvitää. Anna olla, jatka elämääsi. Jos sinulla itselläsi on niistä asioista tuskaisen paha olo, niin hae itsellesi apua. Se apu voi olla kuunteleva ystävä tai vaikka terapeutti. Exälle älä enää koskaan puhu mistään entisistä parisuhdejutuista. On ne sitten hyvä tai huonoja. Tämän teet siksi, että arvostat itseäsi ja haluat päästä elämässä eteenpäin.
Ja jos isä ei sitten haluakaan laajoja tapaamisoikeuksia, niin et mahda asialle mitään. Sitten tiedät elämän rytmin, ja kannat vastuun lapsista yksin, tai lähes yksin. Siitäkin selviät. Helpottaa kuitenkin kummasti, kun tiedät mitkä ne päivät ovat, jolloin isä huolehtii asioista.
Älä vaivaa päätäsi sillä, että miten saat isän käyttäytymään paremmin. Et tietenkään mitenkään. Tappelet tuulimyllyjä vastaan. Ainoa ihminen, jonka toimintaan voit vaikuttaa, olet sinä itse. Vaikka tarkoituksesi ei ole ollut saada isää käyttäytymään huonosti, olet saattanut asioita pahentaa. ota etäisyyttää, ja sopikaa asiat asiallisesti paperille!
Lastensuojelua et tietenkään tarvitse, koska lapsilla on huolehtiva äiti ja kaikesta huolimatta turvallinen isä. Älä siis paisuttele asioita mielessäsi.
Veikkaan että erostanne ei ole vielä kovin pitkä aika, ja tunteesi ovat siksi pinnassa. Yritä miettiä asioita järjellä, ilman draamaa. - milläs varaat
aikoja lastenvalvojalle, kun aikaa ei suostuta antamaan avin päätöksistä huolimatta; valehdellaan lapsen toiveet ja lausunnot lapsen asumisesta
isällä/ lapsen olosuhteista tuomioistuimessa, mistä lastenvalvojalla
yhdessä sovittu viranomaisten ja äidin yhdessä vieraannuttaessa lapsia
isää vastaan..- joopa joo
Sinunhan pitäisi olla helppo todistaa valehtelu, joten miksi et tehnyt asioita selväksi oikeudessa.
- milläs teet..
joopa joo kirjoitti:
Sinunhan pitäisi olla helppo todistaa valehtelu, joten miksi et tehnyt asioita selväksi oikeudessa.
kun kopioidaan perätön olosuhdeselvitys, valehtelu tuomioistuimen päätökseksi perusteetta.. Todisteltu on..minkäs teet kun sossu on heti jumalasta seuraava ja
ei uskota:) - ...
milläs teet.. kirjoitti:
kun kopioidaan perätön olosuhdeselvitys, valehtelu tuomioistuimen päätökseksi perusteetta.. Todisteltu on..minkäs teet kun sossu on heti jumalasta seuraava ja
ei uskota:)Miksi laitoit tuohon hymiön. Onko se tappelu sinusta mukava asia?
- ...
... kirjoitti:
Miksi laitoit tuohon hymiön. Onko se tappelu sinusta mukava asia?
kysy sossulta--
- just joo
... kirjoitti:
kysy sossulta--
Sinä niitä hymiöitä laittelet eikä sossut, joten sinusta kai se on mukava asia, että saat tapella jonkun kanssa.
- Anonyymi
just joo kirjoitti:
Sinä niitä hymiöitä laittelet eikä sossut, joten sinusta kai se on mukava asia, että saat tapella jonkun kanssa.
Sossu se tässä tappelee narsistiina perättömällä lausumaallaan lasten olosuhteista
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631423Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491215Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241179Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111100- 1261061
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315981- 42929
- 72895
- 73889