vatsavaivaaa

Vatsani turpoaa joka ruokailun jalkeen ja nayttaa etta olisin isosti raskaana. Vatsaan sattuu valilla pistavasti ja kertyy paljon ilmaa. Ruokahalua on mutta valilla syodessa tuntuu etta ruoka jaa tukkoon ja tuntuu epamukavalta. Vatsa on sekasin lahes joka paiva valilla enemman ja valilla vahemman. Olen ollut vhh dietilla aikaisemmin ja silloin jo ollut pienia samankaltaisia vatsavaivoja. Onko kellaan mitaan ideaa mika voisi olla kyseessa? Alkaa huolestuttamaan pikkuhiljaa
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

laktoosi-intorelanssi? Itsellä juuri nuo vaivat. tai sitten keliakia.

Itsellä tehtiin magneettitutkimus ja kaikki ok. Jätin sitten laktoosipitoiset ruoat pois ja siihen loppui vaivat. Tosin, vaatii aikaa ennenkuin oppii tajuamaan missä kaikessa on laktoosia: rasvat, juustot, maitotuotteet, valmistuoteet yms. Jos joudun jostain syystä käyttämään laktoosipitoista ruokaa, niin otan laktaasipillereitä, muuten vatsani turpoaa ja ilmailee melkoisesti:(

Äänestä

Mulla samantyyppiset vaivat, olleet jo vuosikausia lievempinä mutta nyt n. puolen vuoden ajan pahentunut tuli koviakin kipukohtauksia. Tutkimuksia sitten tehtiin. Ei ole keliakiaa eikä laktoosi-intoleranssia. Tosin olen pysyvästi vaihtanut maitotuotteet laktoosittomiin ja vähentänyt muutenkin maitotuotteiden käyttöä, lopettanut kaiken makeutusaineen yms. käytön ja vähentänyt leivän syöntiä ja vaihtanut sen kauraleipään/gluteiinittomaan. Kahvin/teen juontiakin vähentänyt. Jne jne Kävin kolonoskopiassa (paksusuolen tähystys) jossa todettiin ärtyvän suolen oireyhtymä. Nousevan paksusuolen osuudessa "kurvin" kohdalla oli tiukka paikka johon nähtävästi tavara/ilma jumii herkästi (kivut). Ärtyvään suoleen vissiin auttaisi FODMAP-ruokavalio. Lisäksi gastroenterologi suositteli säännöllistä liikuntaa, kuituja ja veden juontia. Teen istumatyötä ja se usein on yksi noiden oireiden aiheuttajista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmapall0 kirjoitti:

Vatsani turpoaa joka ruokailun jalkeen ja nayttaa etta olisin isosti raskaana. Vatsaan sattuu valilla pistavasti ja kertyy paljon ilmaa. Ruokahalua on mutta valilla syodessa tuntuu etta ruoka jaa tukkoon ja tuntuu epamukavalta. Vatsa on sekasin lahes joka paiva valilla enemman ja valilla vahemman. Olen ollut vhh dietilla aikaisemmin ja silloin jo ollut pienia samankaltaisia vatsavaivoja. Onko kellaan mitaan ideaa mika voisi olla kyseessa? Alkaa huolestuttamaan pikkuhiljaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu