Millais

Tarjositko hälle aina parasta ?
5116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kylä kyllä mut hälle ei kelpaa, mikä lie impotentti.

Äänestä

Olin varmaan liian mustasukkainen, vaikka oikeasti halusin vain saada pitää hänet loppuelämän :( Juuri tuosta "tilasta hengittää" hän selitti... :(

"Mustasukkaisuus vaikuttaa moniin ihmissuhteisiin eikä kumpikaan sukupuoli ole siitä vapaa. Kuten usein virheellisesti luullaan, mustasukkaisuus ei liity pyyteettömään ja todelliseen rakkauteen. Oikea rakkaus sallii kumppanin olla oma itsensä. Suhteessa voi hengittää vapaasti.
Mustasukkaisuus sen sijaan kahlitsee ja vaatii. Parisuhteessa toisen tekemisten ja menemisten vahtaaminen ei pelasta suhdetta, vaan tappaa sen. Mustasukkainen osapuoli karkottaa kumppanin ahdistavalla käyttäytymisellä yhä kauemmas itsestään. Mustasukkaisuus kääntyy lopulta ihmistä itseään vastaan."

Äänestä

Tuo suhde ja omistaminen on mielenkiintoinen kysymys. Suhteissa epäonnistumisten jälkeen olen aina miettinyt missä meni vikaan ja miksi. Yhtenä syynä näen tuon puolison omistamisen tarpeen. Nuorenahan ihmiset tuppaavat oleman jonkin verran mustasukkaisia mutta että vanhempana ja kasvaneena, en ymmärrä.
Suhteen ja asioiden eteen ei tehdä työtä, toinenhan on jo siinä. Miksi? Oon tullut tulokseen että mussa on jotain viallista kun ahdistun jos minut halutaan liiaksi kahlita. Olen parisuhdeihminen, turvallisuushakuinenkin mutta tarvitsen omaa tilaakin. rakkaudessa koen silti syvästi ja teen yhteisen hyvän eteen.

Äänestä

tarjota hänelle parasta, tuskin edes mitään hyvää.

Äänestä

Tarjosin aina parasta ja pahinta vaihtoehtoa, ja aina jälkimmäiseen päädyttiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aattelette ?? kirjoitti:

Tarjositko hälle aina parasta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu