Vaihtelevat 3 mm - 5 mm, yks rako jopa isompi. Talo pystytetty 6 vuotta sitten.
Työmiehet pystyttäneet joten ei auta syyttää kuin itseään ettei ollut talofirman pystyttäjiä.
Kuitenkin kyselisin että miten tuota vois yrittää korjata, pellavaa väliin vain ja toivoa että painumisongelma ratkeaa itsekseen? Vai onko lisäeristys ainoa toivo?
lamellihirsien välissä rakoja
6
2583
Vastaukset 6
- Millanen tapaus?
Onko raot olleet uudesta lähtien?
Missä niitä rakoja on? Ovien ja ikkunoiden yhteydessä, vaiko ihan umpiseinässä? - Rakoja siellä täällä
Meillä on rakoja ulkoseinässä toisella pitkällä sivuilla, ylimmissä hirsikerroissa ikkunoiden yläpuolisissa hirsissä ja saman huoneen väliseinässä. Ei kuitenkaan ikkunoiden yläpuolella vaan vieressä. On vain talon toisessa päässä, noin metrin matkalla ja ikkuna-aukoissa ei ole mitään joka voisi kantaa. Tiedän koska olen ne itse tehnyt, mutta kehikon yläpuoliset osat on timpurin tekemiä, eli siellä voi olla mitä tahansa. Tuli mieleen että jos ulkoseinällä oleva kattopalkin liukurauta olisi liian tiukalla hirressä ja tämä vääntäisi hirttä raolleen, eli työntäisi ulospäin kun katto on laskeutunut. Rakoa on vain sisäpuolella, ulkopuolella rako on tiukka. Myös nurkkapalat ja hirsinatsat rakoilee paikoittain taas eri kohdista ympäri taloa. Pitää ehkä vielä odottaa jos asettuu, pystyttämisestä kulunut kolme vuotta.
- kes..
Oliskohan sisä ja ulkoilman kosteuserolla tekemistä rakojen kanssa? Hirren sisäpinnan kosteus on noin 7% ja ulkopuolen 17, siis kosteusero on noin 10%, tekee 5 mm/hirsi, sisäpuoli ravistuu matalammaksi ulkopintaa, siis tästä syystä sisäpuolelle, mitä ilmeisimmin, ilmestyy on rako, jos on isoa hirttä ja varauksena on pontti, koska hammastus estää hirren tarpeellisen elämisen ja sisäpuolen laskeentumisen tiiviiksi. Pyöreä hirren muotoinen varaus toimii ja laskeutuu isossa hirressä paremmin kunpontti.
Kyseessä ei luultavasti ole asennusvirhe, vaan virhe on varauksen valinnassa. Laskeentumisen takia kannattaa hirsitaloon laittaa aina painava katto, pelti on liian köykästä hirsitalon kattamiseen. - Näin täällä
Meillä kans rakoja, mutta vain niissä hirren jatkokohdissa, joihin tulee niitä "pätkiä" päällekäin 90 asteen kulmassa seinän hirteen nähden. Onko ne nyt följäreita vai miksi niitä sanotaan. No kuitenkin ne jotka näkyy sisällä sellaisina työntyvinä ulokkeina. Yhdessä kohtaa ylimmässä välissä jo varmaan sentin rako. En tajua mistä johtuu.
- Jäykistenurkat
Tarkistappa onko niissä nurkissa kiristyspultteja ulkopuolella. Niitäkun ei mikään paina, nii saattavat jäädä irvottamaan.
- Käsi
Todennäköisesti perustuksista johtuvaa. Ainakin meillä ongelma aiheutuu siitä, että pilariharkkotolpissa on korkeuseroja joista rakentaja joutui maksamaan korvausta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431