Tauno Palosta piti tulla kemisti

Youtubessa on Megavisa-jakso, jossa Jukka-Pekka Palo sanoo kemiaa opiskelevalle nuorelle miehelle, että Tauno Palostakin piti tulla kemisti, mutta tulikin näyttelijä. Eihän tämä nyt ihan pidä paikkaansa. Tauno Palo työskenteli nuorena puolustusministeriön kemiallisessa koelaitoksessa, mutta ei hän kemisti ollut, vaan preparaattori.
5386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta. Olisihan siinä ensin pitänyt opiskella ylioppilaaksi ja suorittaa yliopistossa tutkinto. Sanotaan, että hän työskenteli kemian alalla.

Ehkä kuitenkin oli meidän kaikkien kannalta parempi, että Tauno Palo ryhtyi näyttelijäksi. Mitä suomielokuvat olisivat olleet ilman häntä!

Äänestä
  • Niin, Wikipediassa kerrotaan, että Tauno Palo kävi vain kansakoulun, eikä ollut kovin innostunut koulunkäynnistä. Minkä verran olet katsonut hänen tähdittämiään elokuvia? Itse en oikeastaan ollenkaan. Olen aika nuori, piakkoin 28-vuotias. Näin kuitenkin kerran Thilia thalia -ohjelman yhteydessä pätkän jostakin hänen tähdittämästään elokuvasta. Kuulosti ihan siltä, kuin hän olisi käyttänyt siinä sanaa Nintendo. Olen yrittänyt kysyä tätä jo kotimaisia elokuvia käsittelevällä palstalla. Tietenkään NES:istä ei voi olla kysymys, koska hänen näyttelijäuransa päättyi jo monta vuotta ennen kuin se tuli markkinoille eikä hän silloin ollut enää elossakaan. Nintendo on kuitenkin yrityksenä jo vanha, perustettu 1889, eli hän olisi voinut viitata johonkin muuhun Nintendon valmistamaan tuotteeseen. Jos kuulin oikein, niin haluaisin myös tietää, missä elokuvassa tämä kohtaus on.

    Äänestä

  • kemiat pelaa kirjoitti:

    Niin, Wikipediassa kerrotaan, että Tauno Palo kävi vain kansakoulun, eikä ollut kovin innostunut koulunkäynnistä. Minkä verran olet katsonut hänen tähdittämiään elokuvia? Itse en oikeastaan ollenkaan. Olen aika nuori, piakkoin 28-vuotias. Näin kuitenkin kerran Thilia thalia -ohjelman yhteydessä pätkän jostakin hänen tähdittämästään elokuvasta. Kuulosti ihan siltä, kuin hän olisi käyttänyt siinä sanaa Nintendo. Olen yrittänyt kysyä tätä jo kotimaisia elokuvia käsittelevällä palstalla. Tietenkään NES:istä ei voi olla kysymys, koska hänen näyttelijäuransa päättyi jo monta vuotta ennen kuin se tuli markkinoille eikä hän silloin ollut enää elossakaan. Nintendo on kuitenkin yrityksenä jo vanha, perustettu 1889, eli hän olisi voinut viitata johonkin muuhun Nintendon valmistamaan tuotteeseen. Jos kuulin oikein, niin haluaisin myös tietää, missä elokuvassa tämä kohtaus on.

    Tämän keskustelun mukaan tuo kohtaus on elokuvasta Mies tältä tähdeltä. Oletkohan sama kysyjä? :) http://www.vauva.fi/keskustelu/4391588/ketju/tauno_palo_ja_nintendo

    Äänestä

Olen nähnyt varmaankin kaikki Tauno Palon elokuvat televisiosta, monia useampaankin kertaan. Nythän YLE1 on lähettänyt vanhoja suomalaisia elokuvia keskellä päivää joka ma-pe. Joitakin viimeisimpiä Tauno Palon elokuvia näin jopa tuoreeltaan elokuvateattereissa. Lisäksi vanhempia esitettiin Helsingissä vielä vuosikausia ensi-iltansa jälkeen. Varsinkin elokuvateatteri Unika aikanaan teki kulttuuria tässä mielessä. Se esitti näitä vanhoja elokuvia vielä aikaan, jolloin niiden suosio oli romahtanut.

Tauno Palo levytti myös paljon kappaleita. Osa oli elokuvista, joissa hän oli mukana, suurin osa kuitenkin muita. Youtubesta löytyy näitä.

Nintendo on outo itselleni Tauno Palon yhteydessä. Ei ole jäänyt ainakaan mieleen. Olisiko ollut kysymys Hanafuda-korteista, joita Nintendo valmisti? Tämä on pelkkä arvaus.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hanafuda

Äänestä
  • Ok. Hanafuda-korteista voisi olla kysymys. Voisin ihan mielenkiinnosta katsoa Tauno Palon tähdittämiä elokuvia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kemiat pelaa kirjoitti:

Youtubessa on Megavisa-jakso, jossa Jukka-Pekka Palo sanoo kemiaa opiskelevalle nuorelle miehelle, että Tauno Palostakin piti tulla kemisti, mutta tulikin näyttelijä. Eihän tämä nyt ihan pidä paikkaansa. Tauno Palo työskenteli nuorena puolustusministeriön kemiallisessa koelaitoksessa, mutta ei hän kemisti ollut, vaan preparaattori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu