Onko täällä ketään joka haluaisi kertoa lyhyesti tai pidemmin omasta sairastamisestaan/sen kanssa elämisestä tai selviytymisestä?
Mietin tässä vain kun oma tilanne tuntuu olevan vuodesta toiseen entistä huonompi että alkaa iskeä toivottomuus. Paranenko enää ja voiko tästä enää selvitä ja miten?
Mietin tässä vain kun oma tilanne tuntuu olevan vuodesta toiseen entistä huonompi että alkaa iskeä toivottomuus. Paranenko enää ja voiko tästä enää selvitä ja miten?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täytyykö sinun parantua? Yksi keino vähentää tuskaa on luopua ajatuksesta, että koskaan enää olisi terve. Jäljelle jää tuskan lievittäminen. Toiset urheilee, toiset käy terapiasa, ja joku syö lääkkeitä. Minä teen niitä kaikkia ja voin hyvin.
Sinunhan pitää puuttua siihen syyhyn mikä saa voimaan huonosti. Et kertonut taustastasi mitään niin vaikea sanoa paljoa enempää. Internetistä löytyy sadoittain kertomuksia mielenterveysongelmien kanssa painineista ihmisistä, jotka ovat saaneet elämänsä takaisin urilleen, yleensä terapian ja elämäntapamuutosten kautta. Yhteistä useillemmille tarinoille oli, että ainekäyttö (lääkkeet) on lopetettu kokonaan tai ajettu minimiinsä. Kyllähän paljon on vielä tehtävissä ja kokeiltavissa. Vitsi on, että jos käyt julkisessa mielenterveyshuollossa niin ei siellä mitään kummempaa kaikille edes kokeilla kuin vain pilleriä naamariin toisen perään ja uutta reseptiä sitä mukaan kuin haittavaikutuksia alkaa ensimmäisestä kuuristä ilmenemään. "Terapia" mitä julkiselta puolelta moni saa on vain kevyttä jutustelua eikä sellaisella mihinkään tietenkään edetä. Kemiat pitää kohdata ja luottamus syntyä ja terapeutin pitää olla aidosti kiinnostunut auttamisesta. Muutoin edellytykset hyötyä muutoin kuin ajan parantamana ovat melko ohuet.
Mulle sanottiin yksityisellä puolella että olen liian sairas saamaan terapiaa. Että sitä joutuu joskus vain tyytymään julkiseen kyn muuta ei saa...
"yksityisellä puolella että olen liian sairas saamaan terapiaa."
:D Miten kukaan ihminen voi olla liian sairas saamaan terapiaa is beyond me.
Unohda tällaisten lekurien löpinät ja mene seuraavalle. Ennen pitkään vastaan tulee joku ammattitaitoinen lääkäri tai terapeutti, joka tahtoo tai voi auttaa. Eihän sen tarvitse tietenkään mikään yksityinen olla, mutta voipi olla, että yksityisellä puolelta voisi paremmalla todennäköisyydellä löytää jonkun jota oikeasti kiinnostaa. Hehän saavat palkkansa sen mukaan. Julkisella palkka juoksee ja potilaita virtaa vaikka kuinka pieleen työnsä hoitaisi. Yksityisellä loppuvat asiakkaat ja ura, jos ei asiakkaat enää kelpuuta. Ja voithan mennä toiselle yksityiselle. Yksityisia psykoterapiakeskuksia on kuin sieniä sateella.
Eipä tällä eläkkeellä ja sossuntuilla paljon terapeutteja kalastella. Eihän ne työkkärissäkään suostuneet päästämään mua ammatinvalinta psykologille kun olen liian sairas. Kuulemma on liikaa ongelmia, vaikka mun mielestä mulla ei ole mitään ongelmia. Ei minua harmita mikään ja olen sinut nykyisyyteni ja menneisyyteni kanssa. Olen rakastettu ja pidetty. Voisin ihan hyvin käydä juttelemassa asioista vaikka minusta tuntuu että ne ei kosketa minua. Se kai se ongelma onkin kun mikään ei kosketa. Hankalaa. Tosin ei minulle.
Kyllä täällä välillä on selviytymistarinoitkain. Se on vain niin, kun ihminen paranee, niin unohtaa kertoa, ja palstakin unohtuu.
"yksityisellä puolella että olen liian sairas saamaan terapiaa."
:D Miten kukaan ihminen voi olla liian sairas saamaan terapiaa is beyond me.
NO, itseasiassa esimerkiksi KELA ei myönnä yleensä alipainoisille syömishäiriötä sairastaville yksityisen terapian tukea koska heidän kriteereidensä mukaan pitää olla normaalipainoinen. Katsovat sokeasti pelkkiä lukuja kun olettavat ettei potilaan pää toimi tarpeeksi hyvin että terapiassa käytät keskustelut auttaisi tarpeeksi.
T. kokemusta on vaikka nytkin yli vuoden ilman mitään saikkuja täyspäiväisesti töissä... ja järki kulkee näin alipainoisenakin... terapiaa kaipaisin mutta ilman tukea tulee liian kalliiksi.
Et parane. Voit ainoastaan yrittää alkaa selviämään sillä, mitä on jäänyt jäljelle.
Rakkasu parantaa yksinäisyydestä masentuneen.
Kuka rakastuu/ihastuu masentuneeseen... siinä taas yksi dillema.