Arvaa, vihaanko itseäni ja tunteitani, kun en pysty unohtamaan sinua.
Ja juu, olen ottanut nyt yhden siiderin ja kuten näkyy, olen valveillakin vielä. Tiedän, missä olet nyt ja harmittaa..
Vaikka tässä kirjoitankin, toivon, ettet lue tätä koskaan. Sillä jos luet, tiedän, että sinulla ei ole henkisesti sen parempi olla kuin minullakaan. Tilanne kuitenkin on sellainen kuin on todellisuudessa. Sinun ansiostasi.
Mutta jos luet, haluaisin tietää, oletko kuitenkin suhteellisen tyytyväinen elämääsi hänen kanssaan? Millainen hän on?
Älä pelkää, en koskaan ota kahta siideriä enempää ja tälläkin kertaa jää vain tähän yhteen ennen kuin kohta menen nukkumaan omaan sänkyyni. Eli osaan pitää varani tiettyjen asioiden eli sinun suhteen kirjoittaessani aina.
Minulla olisi kysyttävää vaikka minkä verran, mutta ethän vastaa kuitenkaan. Joku tai jotkut voi vastatakin, mutta et just sinä.
Kysyit aikoinaan "vanhan" jälkeen, että palasinko lähtöruutuun? Siis luulitko, että tunsin sen ihmisen, jonka kanssa juttelin alkuillasta? No en todellakaan tuntenut. Paitsi jälkikäteen tunnistin hänet työnsä puolesta.
No, kysymyksiä riittäisi vaikka minkä verran, mutta eipä ne mitään auta.
Kaikkea hyvää sinulle! Kuten huomaat, ajatuksissa ja sydämessä pysyt! Aina :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Huomenta. Ehkäpä me nyt tunnetaan toisemme paremmin.
Eiköhän tunneta.