Nainen ei voi olla pappi! naisen tulee pestä pyykkiä, synnyttää lapsia ja miellyttää miestä olemalla kaunis.
Naisesta
mieskirjoittaja
5222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nainen voi olla pappi ja tehdä ihan samoja töitä mitä mieskin..
nainen ei voi olla pappi katolilaisen uskon mukaan.
Ilta-Sanomien kyselyssä lähes 4000 vastaajaa kertoi, minkälainen on täydellinen tyttöystävä. Tässä ovat tulokset.
Täydellisen tyttöystävän tärkein luonteenpiirre on rehellisyys. Tyttöystävän tulisi olla 169 cm pitkä ja painaa 61 kg. Vartalon tyyppi olisi urheilullinen. Vastaajia puhutteli eniten myös sinisilmäiset trendikkäät brunetet.
Tyttöystävän kuukausipalkaksi riitti 2000-2500 euroa ja asemaltaan ihannenaisen toivottiin olevan perustyöntekijä. Kuitenkin edellytyksenä on, että asuu kaupungissa omassa omistusasunnossa.
Melkein kaikki halusivat tyttöystävän, joka haluaa lapsia. Toiveharrastuksena oli salilla käynti. Ihannenaisella tulee olla myös lemmikkinä koira.
Tyttöystävä on lihansyöjä, ei polta eikä ole hankkinut tatuointeja. Alkoholia saa kuitenkin juoda ja ihannenaisen suosikkijuoma on siideri. Iltojaan tämä täydellinen olento viettää mieluiten yhdessä ystävien kanssa.
Seksiä tyttöystävä harrastaa 1-3 kertaa viikossa ja on innokas kokeilemaan uusia asioita sängyssä.
Suosikkijoukkueet tälle naiselle ovat HIFK ja HJK, ja suosikkiautomerkki on Audi. Televisiosta tyttöystävä katselee Salattuja elämiä.
Tyttöystävä ei usko jumalaan, ei kannata kuolemantuomiota, Natoa eikä turkistarhausta. Hän kuitenkin kannattaa armomurhaa ja EU:ta sekä äänestää kokoomusta.
MiMillainen unelmamies sit on.Jos haluu täydellisen naisenn,eikö miehenkin tule olla hoikka ja komea.
Miksi miehen täytyy osata kaikki naisten työt ja naisen ei tarvitse osata miesten töitä?