Edes joskus

Juomisessa on haavat ja lääkkeet. Juomiskausina ahdistaa, harmittaa, kaduttaa, yrjöttää, hävettää, hikoiluttaa, viluttaa ällälä ja teella. Nousussa hetkeksi helpottaa, mutta on lainaa ilon sekunnitkin/ne surun tunnein maksetaan...

Itse yritän pysyä erossa alkoholista kaikin keinoin. En siks että vihaisin sitä vaan siks koska rakastan sitä. Ja tämä elämäni rakkaus on valheillaan vienyt minulta melkein kaiken. Joka helvetin kerta se pettää ja jokakerta seuraukset on hieman pahemmat.

Juon, jos ja kun yleensä juon, silloin kun itse sitä haluan. Juon silloin kun
tarvitsen pikaisen rentoutumisen tunteen.
Juon yleensä vain väkeviä, siis raaka paukku ja pikaisesti päälle jotain vettä.

Pari, korkeintaan kolme kahden sormen levyistä siivua yleensä riittää. Nopeasti
juotuna tulee hyvä fiilis. Jaksaa painaa pitkää päivää kun kotiin saavuttua on
tutut rituaalit. Paukkujen jälkeen sauna ja yksi olut. Sitten untenmaille.

Näillä mennään, eikä yhtään haittaa. Pikku hiprakka illtaisin tekee hyvää.

Ei vaan kestä äkkiä tulleita vastoinkäymisiä, siksi vedän kolmatta päivää. Olin pitkään aviossa ja aina puutteessa, Mies ei halunnut minua ollenkaan eikä rakastanut. Löysin sitten eron jälkeen suhteen jossa intohimo ja seksi rullasi loistavasti. Olin haluttu ja se oi ihanaa. Sitten tuli miehelle kykenettättömyys eturauhassyövän myötä, Taas jatkan elämää puuttessa. Meinaan selvitä, kun nyt edes huomiseen jaksaisi niin kyllä sitten. Kirjoitin tästä jollekin toisellekin palstalle, kun ahdistaa älyttömästi, Aina on viina maistunut, mutta nyt ei riitä mikään. Miten sama mulle, taas?