Närästys

Mitkä kaikki ruoat teillä aiheuttaa närästystä? Minulla paheni närästys ihan kamalaksi tässä jokin aika sitten. Aina ruokailun jälkeen polte alkoi ja kipu säteili lapojen väliin ja alavatsaankin. Muuta ei voinut kuin koettaa hengitellä rauhallisesti. Olen huomannut joitakin syypäitä tähän oloon, esimerkiksi banaani, raaka sipuli, joskus tomaatti, ehkä paprika. Tuota banaania en meinannut millään uskoa yhdeksi aiheuttajaksi, kun se tuntuu niin miedolta ruoka-aineelta, mutta lopulta kun en muuta syytä keksinyt, googlettelin ja olihan tuo banaani monella paha.

Luin, että mantelit rauhoittaisi vatsaa, oletteko kokeilleet?

Ahdistushan tässä minulla on taustalla, koko show alkoi eron jälkeen pari vuotta sitten. Siitä ahdistustaipumuksesta eroon pääseminen onkin sitten melkoisen mahdotonta, joten pitää vissiin vaan jatkaa kikkailua noiden ruoka-aineiden kanssa.
84947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kärsin närästyksestä noin 20 vuotta. Tähystyksissä todettiin usein ruokatorvi- ja vatsakatarri. Kokeilin vaikka ja mitä ja kaikki mahdollisen tähän vaivaan tarkoitetut lääkkeet skä reseptinä saatuina lääkäriltä, että käsikauppana suoraan apteekin hyllyltä. Auttoihan ne, mutta aina kun kuurit loppuivat palasi oireet.
Alotin vhh-ruokavalion ja eipä ole sen jälkeen närästys enää vaivannut. Minua närästi eniten viljatuotteet, makeutetut rahkat ja jugurtit, samoin, riisi ja peruna, makaronista puhumattakaan. Banaani on myös yksi närästystä aiheuttava tekijä, muuttuisiko elimistössä happamaksi? Valmarin sivustolla http://www.valmarin.fi/emasarvoja.html on ravintoaineita, jotka muuttuvat vatsassa happamaksi ja näin saattavat joillakin aiheuttaa närästystä.
Kaikkia ei varmaan auta vähähiilihydraattinen ruokavalio, enkä voi tietekään yleistää, mutta minä sain apua, vihdoinkin. Tähystävät lääkärit eivät uskoneet viljan olevan syyllinen ja sen sijaan suosittelivat esim. kaurapuuroa aamuisin, tekee kuulema vatsalle hyvää. ;-)
Kokeile, vaikka vähän aikaa vhh-ruokavaliota, löydät googlaamalla paljon tietoa.

Äänestä

Reseptivapaiden närästyslääkkeiden jatkuva käyttö on yleistynyt. Suolahappoa neutraloivien ja sen tuotantoa ehkäisevien lääkkeiden päivittäinen käyttö sotkee kuitenkin helposti mahalaukun luonnollisen toiminnan.

Lääketilastojen mukaan vuonna 2010 mahan liikahappoisuuden hoitoon on korvattu yli puoli miljoonaa lääkitystä.

- Ei ole suotavaa käyttää närästyslääkkeitä pitkään ilman lääkärin tarkempaa tutkimusta.

- Tilapäisesti käytettynä närästyslääkkeet ovat toki melko vaarattomia, mutta pitkäaikaisessa käytössä ne voivat peittää joitakin oireita ja vakaviakin tauteja, jotka kaipaisivat lääkärihoitoa.

Närästyslääkkeiden ahkera käyttö sotkee helposti mahalaukun luonnollisen, aseptisen tehtävän.

- Lääkkeet vaikuttavat mahalaukun vastustuskykyyn bakteereja kohtaan, joita saamme ruuan mukana. Mahahappojen tehtävä olisi niiden torjuminen ja tappaminen ja kun maha tehdään hapottomaksi lääkkeillä, kasvaa suoliston tulehdusten riski ja ravintoaineiden imeytymättömyys ruuasta.




Ennen apu ruokavaliosta, nyt lääkekaapilta!

Suomalaisista 10-15 % kärsii päivittäisestä närästyksestä. Useimmiten syynä ikävään vaivaan ovat väärät ruokailutottumukset, stressi, tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö.

- Refluksitauti liittyy usein myös ylipainoon. Annoskokojen kasvaminen ja raskas ruoka ovat myös suurimpia syitä taudin taustalla. Kun aiemmin lääkkeitä ei vaivaan ollut, apu oli pakko saada ruokavalion muutoksesta.

- Ennen mahavaivoja koitettiin selättää löytämällä parempi ruokavalio, mikä on paljon terveellisempi tapa. Nyt otetaan vaan lääkettä, mikä on helpompaa. Ei tarvitse luopua kahvista, runsaasta viljan ja sokerin syömisestä, prosessoiduista maitotuotteista tai runsaasta kasvisrasvapohjaisesta ruuasta.

- Parempi olisikin keventää syömistä ja välttää ruoka-ainetta, jonka epäilee närästystä aiheuttavan.
http://pullapoliisi.blogspot.fi/2013/06/narastaako.html



Viisi minuuttia närästyslääkkeiden mahdollisista riskeistä
http://sundqvist.blogspot.fi/2011/08/viisi-minuuttia-narastyslaakkeiden.html


Linkissä ohjeita vatsahappojen toimintahäiriöihin.
http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/terveyden_avaimet/kysymykset_ja_paulan_vastaukset/73/

Äänestä

Kiitos vastauksista. Olin joskus aikanaan pari vuotta vhh:lla (ennen kuin närästys oli edes ongelma), mutta koska olen kasvissyöjä, niin pidin sitä liian työläänä. Tuppaa menemään maitotuotepainotteiseksi, mutta olen sillä kannalla, että niitä ei aikuinen ihminen tarvitsisi ollenkaan. Painoa kyllä lähti 15 kiloa. Saisihan sen koostettua ilman maitotuotteitakin, mutta menee sen verran haastavaksi, että arvaan sen lyhytikäiseksi rupeamaksi. Etenkin kun autottomana olen pienen lähikauppani varassa.

Pitääpä kuitenkin taas kokeilla!

Äänestä

Piti tulla tänne vielä päivittämään, että ainakin toistaiseksi näyttäisi siltä, että vaivat loppuivat Valmarinilla. En oikeastaan enää edes ole tajunnut, että vatsaa on jo vuosia kivistänyt jonkin verran ja nyt tilanne vain äityi pahemmaksi. Nyt kun kivut helpottivat, on ihan samettinen olo koko vatsassa ja on paljon kevyempi olla.

Äänestä

Korrenvahvistajat viljassa närästävät, koska viljan kuidusta tulee kovaa purua ihmisen elimistölle.

Jauhonparanteet närästävät, varsinkin askorbiinihappo. Jos luomujauhossa on sitä, varmasti närästää.

Kaikki hapot närästävät, mut ilman lääkkeitä selviää. mantelijauhe on hyvää, kokeile ihmeessä sitä enne mitään muuta, koska se on samalla proteiinia. Ja tietysti lääkkeet närästävät, mutta mulla ei närästä enää. Aika kauan meni, ennen kuin tajusin, mikä mitenkin vaikuttaa enkä koskaan ole kokeillut närästyslääkkkeitä:
http://koti.netplaza.fi/~paula/kotikokkeli/patologi.html

Äänestä
  • Makeisten syönti on auttanut minulla närästykseen, mutta hampaat menivät.

    Äänestä

kaikki viljat

ovat turhia muutenkin eivätkä kuulu terveelliseen ravitsemukseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stressaaja kirjoitti:

Mitkä kaikki ruoat teillä aiheuttaa närästystä? Minulla paheni närästys ihan kamalaksi tässä jokin aika sitten. Aina ruokailun jälkeen polte alkoi ja kipu säteili lapojen väliin ja alavatsaankin. Muuta ei voinut kuin koettaa hengitellä rauhallisesti. Olen huomannut joitakin syypäitä tähän oloon, esimerkiksi banaani, raaka sipuli, joskus tomaatti, ehkä paprika. Tuota banaania en meinannut millään uskoa yhdeksi aiheuttajaksi, kun se tuntuu niin miedolta ruoka-aineelta, mutta lopulta kun en muuta syytä keksinyt, googlettelin ja olihan tuo banaani monella paha.

Luin, että mantelit rauhoittaisi vatsaa, oletteko kokeilleet?

Ahdistushan tässä minulla on taustalla, koko show alkoi eron jälkeen pari vuotta sitten. Siitä ahdistustaipumuksesta eroon pääseminen onkin sitten melkoisen mahdotonta, joten pitää vissiin vaan jatkaa kikkailua noiden ruoka-aineiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu