En tiedä onko juuri tälläistä vastaavaa luonnevikaa kenelläkään muulla?
Haluaisin tietää myös, miten tälläinen on hoidettavissa ja mistä tälläinen johtuu?
Miehelläni on ollut aina tälläinen, mielestäni hieman erikoinen, elämää haittaava luonnehäiriö.Joka aiheuttaa vahvaa uhmaa.Iän myötä häiriö vaan pahenee.
Nyt hän on 50 vuotias.Mutta henkinen kehitys, kuin 5 vuotiaalla uhmaikäisellä pojalla.Toisinsanoen, kaikki mitä häneltä pyydetään, tai häntä pyydetään tekemään jotain.Hän ei sitä tee, eikä ainakaan siten kuin pyydetään.Kaikenlaisten toiveiden ja pyyntöjen esittämiseen hän suhtautuu vahvalla uhmalla.Kaikki ja kaikkie, ei ainoastaan vaimon pyynnöt ja toiveet on hänelle yllyke toimia täysin päinvastaisesti.Esimerkkinä voin kertoa.Jos hänelle sanotaan, että lumihankeen ei voi mennä sukkasillaan, tai puuroa ei voi syödä käsin.Hän ei pysty millään tavalla hallitsemaan, tästä nousevaa uhmareaktiota.Joten hän tekee juuri sen mitä ei saisi, pitäisi tehdä.Mutta jos hänelle muistaa sanoa asiat käänteisesti, esim.Sinun on mentävä hankeen ilman kenkiä, hänen on pakko laittaa kengät ja jos hänelle ei antaisi lusikaa ja sanoisi, nyt pitää syödä ilman lusikkaa.
Hän hankkii lusikan vaikka mistä ja vaikka millä keinolla.
Hänelle on tärkeää ainoastaan se, että hän ei tee mitään kenenkään pyynnöstä.
Häneltä puuttuu siis, henkisesti terveen ihmisen kyky, huomioida muita ihmisiä, toiveineen ja pyyntöineen.
Omaiselle tämä alkaa olemaan jo liian rasittavaa.Koska, mies hankkiutuu joskus itselleen ja myös muille vaarallisiin tilanteisiin.Eikä häntä voi kieltää, eikä hänelle auta edes perustella, miksi ei näin voi tehdä.Koska sitten hän ainakin sen tekee ihan varmasti.En tiedä miten tämän luonnehäiriön saisi jotenkin hallintaan.Sillä mielenterveystoimistoon hän ei lähde, eikä ymmärrä olevansa hoidon, tai terapian tarpeessa.Olen neuvoton ja erittäin väsynyt ja erittäin yksinäinen, tämän ongelman kanssa.Koska on sanomattakin selvää, ettei avioliittokaan ole enää toiminut vuosiin, kuten avioliiton kuuluisi.Siitä on puuttunut kaikki "normaali" miehen ja naisen välinen toiminta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kuulosta pakko-oireisesta häiriöltä, mutta jotain apua olisi hyvä saada. Se on ensimmäinen askel. Sano miehellesi, että jos hän rakastaa sinua ja haluaa avioliittone toimivan, hän hakeutuu hoitoon. Itse pelkäsin lääkärissä käymistä pakko-oireiden häiriön takia, mutta se avasi tilanteeni ja olen pystynyt käsitellä asioita sen jälkeen.
Miten olet jaksanut katsella moista? Miksi et eroa? Sinulla on täysi oikeus hankkia sellainen elämä jossa olet tyytyväinen.
Juntilta jästipäältä tuo minusta vain kuulostaa. Ei sinun tarvitse tuollaista katsella.
Oletpa ilkeä. Jotkut todella haluavat olla kumppaninsa kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä. Jättäisitkö sinä oman kumppanisi jos hän sairastuisi? HÄPEÄ.
Totta kai jättäisin. Miksi minä kärsisi, jos toinen kärsii typeryyttään. Haloo onko sulla valoo?