Kummitus- ja normitalon ero

Minä hieman epäilen väitteitä että aine jotenkin muka kätkee sisäänsä tietoista energiaa?

Toisaalta jos ajatellaan tietoisuutta pelkästään aivojen tuotoksena niin tällöin vain aine olisi tietoista ja silloin voisi kuvitella tietoisuuden olevan mahdollista aivan kaikelle ja kaikessa aineellisessa(koska aine on energiaa)?

Yleensä kummittelu on katselijan ja kokijan oma luomus, eli tarkkailija luo mielensä sisään tilannteita, mutta joskus myös mielensä voimalla jopa ulkoisia tapahtumia?

Kummitustalon ja normaalin talon ero on tietysti siinä että kummitustalossa on kummitus kummittelemassa. Normaalitalossa ei ole.

Kyllä herkät intuiitiviset ihmiset ja myös eläimet vaistoavat jos talossa on negatiivista energiaa. Itse muistan aikanaan että olimme menossa erään ystäväni tiluksilel ja eräälle mökille.Mökkiin mennessä ovi ei meinannut aueta ja kun pääsimme sisään-tuli heti tunen ettemme ole tervetulleita. Talossa oli aiemmin asunut heidän mummonsa joka oli jo kuollut.Kun kahvittelimme-pullapussi lenti kaaressa alas sivupöydltä meitä kohti.Sanoimme ääneen että jätä meidät rauhaan-me olemme siivosti ja siivoamme jälkemme. Ilmapiiri muuttui heti ja hyvä energia palasi.Aiempi vieras ei halunnut enää tulla ko mökkiin koska ovi oli mennyt kiinni eikä hän meinannut päästä ulos.Vasta kun hän tiskasi-ovi aukesi.

Kummitustalon tunnistaa siitä, että sellaista ei ole olemassa. Normaalitaloja on olemassa.

Lähtisin kummitustalon määrittelyssä liikkeelle havaittavasta kummittelusta. Ohikulkijoiden tuntemukset ohittaisin mustamaalamisena, ennakkoluuloina ja -oletuksina. Kummistustalon tunnistaminen ulkoapäin on mahdotonta, elleivät aaveet manifestoidu ikkunoista sisään katsottaessa.

Nykytieteen ja yleisen käsityksen perusteella kummituksia ei ole olemassa. En kuitenkaan luottaisi tähän. Olematonta ei voida todistaa, joten kummitukset pysynevät kanssamme vielä kauan.

Pohtisin vielä hetken aikaa, että miksi liitämme kummitukset aina johonkin ikävään tapahtumaan, kärsimykseen, kidutukseen ja henkirikokseen. Eikö olisi johdonmukaisempaa, että kehostaan erotettu sielu jäisi keskuuteemme, jos hän on nauttinut olostaan täällä eikä sen vuoksi tahdo joukosta erota?

Kummitustarinat saattaisivat toki kärsiä jonkinlaista arvon menetystä seuraavalle sukupolvelle kerrottaessa, jos tarinan päähenkilö olisi vain juhlinut ja nauttinut kuin optiomiljonääri olostaan joka jumalan päivä, eikä olisi pahaa sanaa ikinä kenellekään sanonut, olisi almut ja kymmenykset ajallaan antanut ja jälkikasvustaankin hyvin huolehtinut.

Kuinka suhtautuisimme haamuun, joka eläisi ikuista vappua? Kilisyttelisi tyhjiä pulloja, jättäisi ektoplasmaoksennuksia vessanpönttöön ja söisi jääkaapista kaiken rasvaisen ja suolaisen. Lapsille hän jättäisi lantteja silloin tällöin ja seinille ilmestyisi humoristisia aforismeja tyyliin "syys saa, minä en". Kummittelija olisi eläessään ollut tunnettu hyväntekijä, ja vielä nykyäänkin jokainen kartanon portaille nälissään uupunut orpolapsi löytäisi viereltään aavemaisesti ilmestyneen hampurilaisen.

Tottakai me pelkäisimme ilmiötä ja tekisimme kaikkemme kieltääksemme sen olemassaolon. Varoittaisimme omia lapsiamme menemästä lähellekään moista kammotustaloa ja piiskaisimme ovellemme erehtyneet orvot.

Olisikohan syytä mieluummin pelätä eläviä kuin kuolleita?