Kevät on tuonut Etelä-Karjalaankin "kaupustelijoita"
Onko joku jo kuullut näihin liittyvistä varkauksista täällä? Missäpäin liikkuvat ja missä majailevat tällä hetkellä?
Muistuttakaa läheisiänne siitä, ettei niitä saa missään tapauksessa päästää sisään tiedustelemaan!
Kaupustelijat kiertää
8
337
Vastaukset
- HooH
Takojankadulla ma klo 17:10 senioritalossa. Kaksi ulkolaista miestä tummissa vaatteissa. Soittelijat ovikelloa ja yrittivät päästä asuntoihin sisään. Solkkasivat ei tunnettua kieltä ja näyttivät käsin kirjoitettua lappua. Pöllytin "herrat" ulos.
Olisi kai pitänyt soittaa poliisille.- trtrtrt
Minkälaisella autolla ne liikkuu? Rekkari?
- rasistiko
Imatralla rajamarketin ja prisman pihalla kauppasivat kiikareita,
meinasin tirvassa otsaan mutta olisin ollut rasisti ja saanut
linnatuomion- ihmetys3
Niissä on äijä joka esittää lappua, jossa hänen kerrotaan olevan kuuromykkä. Kun äijää hieman kopistelee, tapahtuu ihme, hän alkaa puhumaan. Samalla kuulokin paranee kummasti ja miehelle tulee pakonomainen tarve lähteä juoksemaan siitä ilosta.
- kilinkello
Vehkataipaleella liikkuvat ahkrasti pyörillä myymässä kaikenlaisia härpäkkeitä.
- varokaa
meidän seniorille oli kaupan parkissa tultu kauppaamaan kans kiikareita,hyvä kun sai oven kiskastuu ja lukittuu ennen kun taskuille pääsivät !
- näyttirosvolta
Tänään oli yksi "kiikarikauppias" Parikkalassa Tokmannin parkkipaikalla.
- 13+6
Ei tuollaisille kuin tunti turpaan ja niin lähteevät kotia kohti laatikossa.Voi siinä virkavalta jotain kantaa ottaa,älkää välittökö"pidetään suomi puhtaana"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072087Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1171584- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751216Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821121- 671118
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9922Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876