Exä

Kertokaa nyt miehet mikä siitä exästä tekee jonkun pyhän lehmän? Miksi exällä on valta pomputtaa ex-miestäään miten haluaa?
Oikeuttaako ne yhteiset lapset mihin vaan ja milloin vaan?
Kysyn siksi että, olen suhteessa mieheen jolla tämmönen exä.
Aina pitäisi olla valmis antamaan rahaa, lainaamaan autoa. Hän saatta tulla vaikka keskellä yötä ovelle. Laittelee asiattomia viestejä, mm. pyytelee sänkyynsä jne. Emme asu yhdessä, eikä yhteisiä lapisa.
Sille ei voi kuulemma sanoa ei, kun ei mene perille, eikä usko. Eihän sitä voi uloskaan heittää? Eikö voi?
8487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei ole exää, joten en tiedä. Olen ihan tavallinen isä. Ainakin yli puolella meistä suomalaisista isistä ei ole exää, koska emme ole eronneet.
Jos nyt pitäisi arvata, mitä eronneiden isien päässä liikkuu, niin exä on heidän lastensa äiti, eikä sitä asiaa pysty kumoamaan ja pois pyyhkimään. Eikö se ole lasten kannalta hyvä, jos vanhemmat välittävät toisistaan ja ovat valmiita auttamaan toisiaan, vaikka ovatkin eronneet?
Sänkyyn pyytelyt taitavat tapahtua humalassa, joten sellaisia ei tarvi ottaa todesta. Eroprosessi lienee vielä hieman kesken ja siihen voi mennä vuosia.

Äänestä
  • Erosta on 12v ja tuo nainen ollut jo uudelleen naimisissa ja tehnyt lisää lapsia. Eronnut kyllä jo tuostakin miehestä. Heidän yhteiset ovat täysi-ikäisiä.
    Eron luulisi olevan käyty läpi. Yli 4-kymppisiä ollaan kaikki.

    Olen itsekkin eronnut 16v sitten ja hyvin harvakseltaan on asiaa omalle exälle. Meidänkin lapset jo isoja.
    Ehkäpä on vain lapsellinen yksilö.
    Ottaa vaan päähän hänen käytös. Soittelee lasten asioista, kyytiä johonkin yms. mitä mielestäni lapset voisivat tehdä itsekkin. Isä maksaa kummmankin opiskelijan puh.laskut. En minäkään turvaudu exään vaan nykyiseen mieheeni. Eikä olla exän kanssa riidoisda, ihan normi välit.

    Äänestä

  • A P U V A kirjoitti:

    Erosta on 12v ja tuo nainen ollut jo uudelleen naimisissa ja tehnyt lisää lapsia. Eronnut kyllä jo tuostakin miehestä. Heidän yhteiset ovat täysi-ikäisiä.
    Eron luulisi olevan käyty läpi. Yli 4-kymppisiä ollaan kaikki.

    Olen itsekkin eronnut 16v sitten ja hyvin harvakseltaan on asiaa omalle exälle. Meidänkin lapset jo isoja.
    Ehkäpä on vain lapsellinen yksilö.
    Ottaa vaan päähän hänen käytös. Soittelee lasten asioista, kyytiä johonkin yms. mitä mielestäni lapset voisivat tehdä itsekkin. Isä maksaa kummmankin opiskelijan puh.laskut. En minäkään turvaudu exään vaan nykyiseen mieheeni. Eikä olla exän kanssa riidoisda, ihan normi välit.

    Vaikuttaa siltä, että he ovat palanneet uudelleen yhteen.

    Äänestä

  • Kolmen tytön isä kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että he ovat palanneet uudelleen yhteen.

    En usko, jotain muuta käsittämätöntä tuossa on. Tai mistä sitä tietää. Me olemme kuitenkin kihloissa ja olleet 10v yhdessä. Käytännön syistä omat omistusasunnot vielä. Yhteen muuttoa on suunniteltu, mutta exä pitäisi ennen sitä vieroittaa. Tai sit mulle kertoa rehellisesti mikä tilanne on.
    Kun otan asian puheeksi, vastaus on ettei mitään ole tekeillä, exä vaan on reppana, joka ei pärjää omillaan.

    Mieshän siis valehtelee, hän pitää exästään paljon, eikä tule luopumaan hänestä koskaan, varsinkin kun exä vielä vonkaa ja osaa painella oikeita nappeja. Se kohottaa ukkelin itsetuntua, kun kaksi naista roikkuu hänessä.

    Äänestä

  • Kolmen tytön isä kirjoitti:

    Mieshän siis valehtelee, hän pitää exästään paljon, eikä tule luopumaan hänestä koskaan, varsinkin kun exä vielä vonkaa ja osaa painella oikeita nappeja. Se kohottaa ukkelin itsetuntua, kun kaksi naista roikkuu hänessä.

    Juuri näin. Itsekin ollut tilanteessa, tosin ilman lapsia ja kyllä se vaan hivelee itsetuntoa! mut nykyään itsetunto sellanen ettei mua ylimäärästen naisten huomio enää nappaa.. liikaa sotkuja.. :/

    Äänestä

  • A P U V A kirjoitti:

    En usko, jotain muuta käsittämätöntä tuossa on. Tai mistä sitä tietää. Me olemme kuitenkin kihloissa ja olleet 10v yhdessä. Käytännön syistä omat omistusasunnot vielä. Yhteen muuttoa on suunniteltu, mutta exä pitäisi ennen sitä vieroittaa. Tai sit mulle kertoa rehellisesti mikä tilanne on.
    Kun otan asian puheeksi, vastaus on ettei mitään ole tekeillä, exä vaan on reppana, joka ei pärjää omillaan.

    Jos exä ei ole 12:ssä vuodessa vieraantunut, niin ei se tule tapahtumaan enää. Alkaa exällä olla jo varmaan ikääkin sen verran, ettei enää kolmatta suhdetta saa rakennettua ja siksi häntä vanha suola taas janottaa. Koska yhteiset lapsetkin ovat aikuisia mies on exän kanssa täysin omasta halustaan. Olisiko sinun aika katsoa itsellesi uutta miestä?

    Äänestä

Eikai exässä mitään mätää sinällään. Viimeksi exää tavatessa treffattiin koulun päättäjäisissä ja soitetaan lapseen liittyvissä asioissa.
Jos on tarvetta puolin tai toisin saada apuja niin homma toimii, sovittaessa.
Varmin keino saada toinen taisteluun on avautua henkisistä ja menneistä.
Sitähän emme kuitenkaan halua?
Ei varsinainen pyhälehmä mutta kunnioituksena taistellut siis. Suotakoon se hänelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

A P U V A!!! kirjoitti:

Kertokaa nyt miehet mikä siitä exästä tekee jonkun pyhän lehmän? Miksi exällä on valta pomputtaa ex-miestäään miten haluaa?
Oikeuttaako ne yhteiset lapset mihin vaan ja milloin vaan?
Kysyn siksi että, olen suhteessa mieheen jolla tämmönen exä.
Aina pitäisi olla valmis antamaan rahaa, lainaamaan autoa. Hän saatta tulla vaikka keskellä yötä ovelle. Laittelee asiattomia viestejä, mm. pyytelee sänkyynsä jne. Emme asu yhdessä, eikä yhteisiä lapisa.
Sille ei voi kuulemma sanoa ei, kun ei mene perille, eikä usko. Eihän sitä voi uloskaan heittää? Eikö voi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu