Reilu meninki

Reilu myyjä

Myydessäsi vanhempaa, kuin myös uudempaa asuntoa, taloa, rivaria tai muuta vastaavaa, muista aina mainita että rakenteissa on erittäin suurella todennäköisyydellä hometta, joka juuri nyt ei ole näkyvissä tai ei haise. Teettämästäsi kuntotarkastuksesta on myös syytä esittää rehellinen mielipide paperille: "tarkastaja käveli rakennuksen läpi ja totesi sen kunnon olevan hyvä sisältä ja ulkoa. Rakenteita ei revitty auki, ja tarkastaja ei esittänyt mitään arveluja mitä rakenteitten sisällä voisi olla". Toisessa tapauksessa, jos rakenteita on avattu ja tarkastaja ei ole havainnut mitään ongelmaa, on kuitenkin syytä mainita: "tarkastaja tutki ja haisteli esille revittyjä eristeitä mutta ei mielestään havainnut mitään erikoista. Hän oli joko oikeassa tai sitten hän ei ymmärtänyt asiasta yhtään mitään". Kauppakirjassa on oltava ehdottomasti painotettu kohta: "Ostaja sitoutuu hyväksymään omalla vastuullaan kohteen kaupan sovittuun hintaan, johon sisältyy erittäin suurella todennäköisyydellä kohteen piilevä homeongelma kustannuksineen"
Asuntomarkkinoilla olevissa kaikissa ilmoituksissa tulisi em. argumentti oltava pakollinen.

2

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikkopat
    • reilumyyjä

      Joutuu ku....sen. Ei toi mitään vastuuta poista. Vaikka kauppakirjassa olisi maininta "myydään purettavaksi", ei takaa mitään jos ostaja ei purakkaan. Vaan myyjä joutuu vastuuseen myymästään. Niin kauan kun rakennus on olemassa kiinteistö rekisterissä myyjällä on vastuussa luki papereissa hänen puoleltaan mitä tahansa. Jos ostaja ostaa kiinteistön purettavaksi, mikä tulee ilmetä kauppakirjasta muuttaa tilanteen.
      Nämä laki kikkailut on itseasiassa nostaneet hintoja. Koska myyjän täytyy saada omansa, sekä uudelleenrakennuksen hinta. Ihan kun ostajalla ei olisi mitään vastuuta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      24
      5430
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      162
      4162
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      14
      3637
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3113
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      90
      2947
    6. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      2913
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      153
      2687
    8. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2523
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1735
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      122
      1691
    Aihe