Ei tekijänoikeuksia?

hämmentynyt

Mistähän voi johtua, ettei facebook anna minun ladata joitakin tanssivideoita sinne, vaan tulee ilmoitus mahdollisesta tekijänoikeusrikkomuksesta? Olen lisännyt jopa kymmeniä tanssivideoita, koreografiat yms ovat videoilla esiintyvien henkilöiden käsialaa ja minulla on lupa niiden julkaisuun, musiikki toki ei ole itse tehtyä. Olen saanut ladattua videoita joissa on isojenkin artistien biisejä, mutta mm high school musicalissa esiintyneet biisit ja pharrel williamsin happy taustamusiikkina estävät videon lataamisen, oli artisti ja biisin nimi sitten ilmoitettu tai ei. Millä perusteella käyttäjät saavat ladata näillä biiseillä varusteltuja videoita youtubeen, mutta ei facebookiin?

5

291

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bxjekxjr

      Koska facebookilla on parempi tunnettujen musiikkiteosten tunnistusmenetelmä. Ei se tietenkään kaikkea tunnista mutta osan kuitenkin.

      Ei kumpaankaan palveluun saa laittaa toisen musiikilla varustettua videota (paitsi luvan kanssa tietenkin) mutta kun kumpaankin palveluun tulee lukematon määrä uusia videoita päivittäin niin milläs kattavasti valvot paitsi automaateilla, ja sehän jää väistämättä aukolliseksi.

      • ehkäpä

        Käykö tämä automaattinen tunnistus koko videon läpi? Saisikohan sillä "huijattua", että alkuun kuuluisi jotain aivan muuta musiikkia, itse tanssiin liittyvä musiikki alkaisi vasta myöhemmin?


      • bxjekxjr
        ehkäpä kirjoitti:

        Käykö tämä automaattinen tunnistus koko videon läpi? Saisikohan sillä "huijattua", että alkuun kuuluisi jotain aivan muuta musiikkia, itse tanssiin liittyvä musiikki alkaisi vasta myöhemmin?

        Eipä aavistustakaan. Mutta empiirinen tutkimus epäilemättä paljastaa asian.


      • Lain kuuliainen
        ehkäpä kirjoitti:

        Käykö tämä automaattinen tunnistus koko videon läpi? Saisikohan sillä "huijattua", että alkuun kuuluisi jotain aivan muuta musiikkia, itse tanssiin liittyvä musiikki alkaisi vasta myöhemmin?

        Oletko siis pyytämässä avunantoa tekijänoikeusrikokseen? Paljonko ajattelit tarjota siitä korvaukseksi, vai ajattelitko, että muut ihan vain tyhmyyttään ottavat riskin oikeusseuraamuksista saamatta itse minkäänlaista etua?


    • tanssityyppi

      Muistan itsekin, kuinka yritin ladata viime keväänä harlem shake -videomme facebookin, mutta se ei onnistunut tekijänoikeuksien takia. Facebook varoitti, että voi jopa poistaa facebook-käyttäjätilini, mikäli tällaista sattuisi uudelleen. Pähkinänkuoressa et voi siis ladata facebookiin tai youtubeen mitään videota, johon sinulla ei ole 100 % kaikkia tekijänoikeuksia, valitan. :-/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe