Onko homous synnynnäistä vai valinta?

esajoki

Tutkimukset osoittavat, että seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutuminen saman sukupuolen edustajan toimesta voi aiheuttaa homoseksuaalisuuden syntymisen. Samoin sukupuolen ristiriita voi aiheuttaa homoseksuaalisuuden, jossa esim. pojalle kehittyy voimakas feminiininen identiteetti. Isän tai miehen mallin puuttuminen pojan elämässä voi synnyttää homoseksuaalisuuden syntymisen jne.

Kiistattomat ja luotettavat tutkimukset osoittavat ja vahvistavat homoseksuaalisuuden syntyperän olevan haitalliset ja epänormaalit olosuhteet, joiden vaikutuksille ihminen on altistunut. Jokainen ihminen joka tukee ja hyväksyy homouden hyväksyy myös jokaisen negatiivisen vaikutuksen ja teon, jonka seurauksena ihmisestä on tullut homoseksuaali. Yksi näistä vahingollisista tekijöistä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö oman sukupuolen edustajan toimesta, jonka seurauksena hyväksikäytön uhrista on tullut homoseksuaali.

Oikea tapa suhtautua seksuaalisen hyväksikäytön kautta syntyneeseen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen olisi se, että hyväksikäytön uhrilla tulisi olla oikeus eheytä pois siitä vääristyneestä seksuaalisesta identiteetistä, joka aiheutettiin hänelle törkeän vääryyden kautta. Homoseksuaalisuuden puolustaminen ei ole ihmisoikeus tai ihmisarvo kysymys, koska se aiheutetaan ihmisille hyvin usein väärien tekojen kautta. Se taas on ihmisoikeus ja ihmisarvo kysymys, että seksuaalisen hyväksikäytön takia seksuaalisen vääristymän korjaamisen pitäisi kuulua uhrin oikeuksiin ja yhteiskunnan tulisi tukea häntä eheytymään heteroksi kaikin tavoin.

Linkissä lisää infoa faktoista joita yritetään pimittää suurelta yleisöltä. http://www.kotipetripaavola.com/homoseksuaalisuudensynty.html

29

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Urpovahti

      Petri Paavola joko on ihan pihalla tai valehtelee harkitusti - todennäköisesi molempia.

      Tämä älypää sekoittaa tässä asiaan pedofilian synnyn, joka todella liittyy usein traumaperäiseen kokemukseen hyväksikäytön uhrina. Merkittävä osa pedofiileista on kuitenkin kiinnostunut toisesta sukupuolesta (mm. Jammu ja viime aikoina esiin nousseet lestadiolaispedofiilit...), mikä romuttaa koko ajatuksen. Homous ei ole tällaisen traumaattisen kokemuksen tulosta, vaan taustalla on vaihteleva joukko geneettisen taipumuksen (siis ei selkeä homogeeni vaan sille altistava perinnöllinen tekijä...) ja sikiöaikaisen hormonimyrskyn yhdistelmiä. On mm. ilmennyt, että lesbous syntyy eri mekanismilla kuin homous.

      Homous on normaalia variaatiota ihmisen seksuaalisessa orientaatiossa. Se on poistettu tautiluokituksesta 1983. Sen väittäminen sairaudeksi on nykyään herjaus, joka on kielletty rikoslaissa.

    • marinkylä

      Linkissä tosi paljon hyvää asiaa.

      • Viharikos

        Linkki näyttää täyttävän viharikoksen tunnusmerkit.


      • Espoo28v
        Viharikos kirjoitti:

        Linkki näyttää täyttävän viharikoksen tunnusmerkit.

        Moni asia kirjoituksessa pätee niin itseeni kuin moneen kanssahomoon. Sen kieltäminen on vain itsepetosta.


      • Viharikos
        Espoo28v kirjoitti:

        Moni asia kirjoituksessa pätee niin itseeni kuin moneen kanssahomoon. Sen kieltäminen on vain itsepetosta.

        Uskon, että JOIDENKIN taustalta löytyy kaltoinkohtelua. Onko se SYY, on hämärän peitossa. Yleistykset ja viittaukset tutkimuksiin ovat tarkoitushakuista valhetta. Kotipetripaavola on vihapuhetta ja sellaisena poliisiasia.


      • sitä rataa...
        Viharikos kirjoitti:

        Uskon, että JOIDENKIN taustalta löytyy kaltoinkohtelua. Onko se SYY, on hämärän peitossa. Yleistykset ja viittaukset tutkimuksiin ovat tarkoitushakuista valhetta. Kotipetripaavola on vihapuhetta ja sellaisena poliisiasia.

        Totalitarismissa todenpuhuminen on aina kiellettyä, vihapuhetta. Ajatuspoliisi puuttuu asiaan.


      • Viharikos
        sitä rataa... kirjoitti:

        Totalitarismissa todenpuhuminen on aina kiellettyä, vihapuhetta. Ajatuspoliisi puuttuu asiaan.

        Missä kohtaa aloittajan ja kotipetripaavolan tekstit muuttuivat totuudeksi? Mikä ismi on se, jossa valhetta markkinoidaan totuutena? Taisitkin jo mainita sen.
        Pyri harkintaan yleistystesi kanssa:)


    • joku jossain

      Kyllähän lapsuuden kokemuksilla on valtava vaikutus seksimieltymyksiin, sen tosiasian kiistäminen ei liene kovin rakentavaa, vaikka miten päin asiaa katsoo. Eihän pornollekaan oltaisi muuten asetettu ikärajoja. Asiantuntijoiden, psykiatrien yms. suosituksista ne on päätetty.

      On jossain määrin yllättävää, ainakin bi miehelle, miten selkeästi agressiivisia monien ns.homomiesten kommentit ovat? Ei seksuaalisuus nyt niin pyhää ja koskematonta ole, saisi olla? Itse ainakin tunnistan monien mieltymysten juuret lapsuuteen.

    • krust666

      Lucifer 666, homous on ok, kirkko666

    • asiamies56

      Asiallisuutta pliis.

    • ajatusvapaa

      Ihan fakta hommaa linkissä.

    • asianmies

      Olkaa kiltisti.

    • Devildog

      Kuinka monelle eri sivulle aiot tuon postauksesi pistää? Olen nyt lukenut tuota samaa juttuasi vähän siellä sun täällä.

    • Suvussa se kulkee

      Tietenkin se on geeneissä.
      Joissakin suvuissa se on niin vahvana et suvut sammuu...

      • geneessissi

        Geeneissä homous on. Sellaisissa suvuissa, joissa homoutta on, niin naiset synnyttävät keskimääräistä enemmän lapsia, jolloin suku jatkuu. Homoutta esiinty enemmän myös pitkäikäisissä ja terveissä ja lahjakkaissa suvuissaa.


      • asioista perillä
        geneessissi kirjoitti:

        Geeneissä homous on. Sellaisissa suvuissa, joissa homoutta on, niin naiset synnyttävät keskimääräistä enemmän lapsia, jolloin suku jatkuu. Homoutta esiinty enemmän myös pitkäikäisissä ja terveissä ja lahjakkaissa suvuissaa.

        Perusteluja kaivataan hölynpölyllesi...


      • Näköjään
        asioista perillä kirjoitti:

        Perusteluja kaivataan hölynpölyllesi...

        www.bbc.co.uk/news/magazine-26089486
        Tuosta löytyy joitain tutkimuksia.


    • Aloitus ja P. Paavolan jutut ovat vailla mieltä. Ei kukaan valitse heteroutta tai homoutta tai bi-seksuaalisuutta. Itsekin olen ollut homoinen jo pienestä pitäen kuten muutkin tuntemani homot. Myös tuntemani heterot ovat olleet sellaisia aina.

      Kaikenlaisista olosuhteista tulee sekä homoja, heteroita, että bi-seksuaalisia.

    • Epätietoinen topi

      Myös kukkakärpäsissä on homoja kuten myös eläinmaailmassa yleensäkin. Joutuuko kyseiset "epänormaalit" luontokappaleet sitten helvettiin?

      • asioista perillä

        Taivas ja helvetti on luontokappaleista vain ihmisiä varten, edes rakas lemmikkisi ei pääse/joudu kumpaankaan koska sillä ei ole sielua. Homoseksuaalisuutta ei esiinny sellaisena mitä me sen ymmärrämme muilla lajeilla kuin ihmisellä koska se vaatii tietoisuutta itsestään eikä voi siten "toimia" eläimillä jotka elävät vain viettiensä ja vaistojensa varassa.


    • itse eheytynyt

      Avauslinkissä puhuttelevat tekstiä.

      • Näköjään

        Heh, autoekolalia;)


    • Seks.terapeutti Kake

      Kyllä se valinta on, ilman muuta.

      • xyzzz

        Millä perusteella teit valinnan?


      • olen eheytetty
        xyzzz kirjoitti:

        Millä perusteella teit valinnan?

        Hienoa kun on vapautettu ja eheytetty. Jeesus on totuus.


    • sureva omainen

      Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Homot ja lesbot eivät yleensä kuitenkaan tiedosta tilaansa sairaaksi, joten yhteiskunnan tulisi paitsi tarjota hoitoa, myös ohjata homoja ja lesboja sen piiriin tarmokkaasti ja päämäärätietoisesti, muuten hoito ei saavuta kohdettaan. Mielestäni homouteen ja lesbouteen tulisi suhtautua samalla vakavuudella kuin esimerkiksi psykooseihin, joissa niissäkään potilaalla ei ole sairaudentuntoa.

      • Tarkennusta

        Mikä on se asia, jota sinä omaisena suret?


      • sureva omainen
        Tarkennusta kirjoitti:

        Mikä on se asia, jota sinä omaisena suret?

        Poikani sairastumista tähän sairauteen, jota ei virallisesti enää sairaudeksi tunnusteta. Hänellä taustalla traumaattisia, haavoittavia kokemuksia eli selkeä syy sairastumiselleen, kuten muillakin tietämilläni homoseksuaaleilla.


      • Tarkennusta
        sureva omainen kirjoitti:

        Poikani sairastumista tähän sairauteen, jota ei virallisesti enää sairaudeksi tunnusteta. Hänellä taustalla traumaattisia, haavoittavia kokemuksia eli selkeä syy sairastumiselleen, kuten muillakin tietämilläni homoseksuaaleilla.

        Toivon, että osaat tukea poikaasi kasvamaan onnelliseksi, ehjäksi ihmiseksi sellaisena kuin hän on. Traumaattisten kokemusten kaivelu ja persoonallisuuden keskeisen osa-alueen nimitteleminen sairaudeksi on ahdistava kokemus kenelle tahansa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      149
      3720
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3612
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3153
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2172
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1367
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      95
      1221
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1008
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      979
    Aihe