mitä lain mukana opettaja saa sanoa homoseksuaalisuudesta koululaisille?
Tarkoitan siis omia mielipiteitä ja uskonnollisia näkökantoja esim onko homous syntiä vai ei jne?
jos kysytään omaa mielipidettä homoudesta koulussa, niin mitä sa avastata? saako sanoa, että Raamatun mukaan homous on syntiä?
No minä ainakin aoin sanoa, sanoi laki mitä tahansa.
Mitä opettaja saa sanoa homoudesta?
13
1241
Vastaukset
- -sijainen-
Miksi aiot sanoa niin?
Minä ainakin noudattaisin hyvin neutraalia linjaa ja toisin esille nyky-yhteiskunnan käsityksen asiasta. Olen minäkin opettanut koulussa uskontoa sijaisena ollessani, vaikka en itse edes kuulu kirkkoon enkä usko Jeesukseen ynnä muihin. On kuitenkin ihan eri asia, mitä sanon asiasta silloin kun kyseessä on työtilanne. Olisi mielestäni silkkaa lapsellisuutta suhtautua asiaan hyvin henkilökohtaisella tasolla.- Epäpätevä kätevä!
Minäkään en kuulu mihinkään uskonnolliseen puolueeseen. Olen eronnut kirkosta. Jos tästä asiasta tulee puhetta, niin kerron Totuuden. Sen, että kaikki ihmiset kaikkina aikoina pelastuvat Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Koska koko ihmiskunta on lunastettu, niin jokainen saa uskoa tavallaan. Tulkoon jokainen siis uskollaan autuaaksi!
- ei ussanmaikka
Kuten nimimerkistä näkyy, en ole ihan millilleen asiantuntija, mutta vakaa käsitykseni on tällainen: Koulun uskonnonopetuken on oltava tunnustuksetonta. Et saa siis opettaa, mikä on syntiä ja mikä ei, vaan sinun pitää opettaa, millaisia käsityksiä eri uskonnoissa on. Voit siis minun mielestäni esittää "homous on syntiä" -väitteesi yhtenä näkökantana, mutta sinun tulee kertoa myös muut näkökohdat. Et saa tuoda omaa uskoasi tyrkylle mitenkään aggressiivisesti etkä yrittää manipuloida pieniä lapsiparkoja. Sinun tulee tarjoilla ns. objektiivista tietoa. Tietysti ev.lut. usko on keskiössä, mutta sinä et saa saarnata, vaan sinun pitää välittää tietoa. Et saa julistaa. Se on pappien heiniä.
- ope2
Kuvaile anaaliyhdyntä ja kuinka likaista se on. Eiköhän siinä pointti mene perille.
- ei ussanmaikka
No just joo. Kakka ja pissa.
Ihmetyttää pari juttua.
1. Miten osaa kertoa anaalista, jos ei sitä kerran harrasta, jos se kerran on niin ällöä. Meinaan että taas on tiedon taso tosi korkeaa.
2. Miten ihmeessä tämä anaalin kuvailu saadaan sopimaan opetussisältöihin.
3. Jos se oli vitsi, niin olipa huono. - joopajoo
ei ussanmaikka kirjoitti:
No just joo. Kakka ja pissa.
Ihmetyttää pari juttua.
1. Miten osaa kertoa anaalista, jos ei sitä kerran harrasta, jos se kerran on niin ällöä. Meinaan että taas on tiedon taso tosi korkeaa.
2. Miten ihmeessä tämä anaalin kuvailu saadaan sopimaan opetussisältöihin.
3. Jos se oli vitsi, niin olipa huono.Niin oli, tosi huono vitsi. Ja sekin unohtui, että anaaliyhdyntää saattavat harrastaa heterotkin. Ja sekin vielä, että homoseksuaalit harrastavat rakkauselämässään paljon muutakin kuin anaalia.
- jopojoo
joopajoo kirjoitti:
Niin oli, tosi huono vitsi. Ja sekin unohtui, että anaaliyhdyntää saattavat harrastaa heterotkin. Ja sekin vielä, että homoseksuaalit harrastavat rakkauselämässään paljon muutakin kuin anaalia.
Voitko kertoa mitä muuta sitten harrastatte?
- Kuvaile vain julkisesti!
vamaan joku anaaliyhdynnästä puhuva opettaja on suosittu opettaja jatkossakin... :D Toivottavasti rehtori ei puutu vain aihepiireihin....
- joopajoo
jopojoo kirjoitti:
Voitko kertoa mitä muuta sitten harrastatte?
Ketkä me? Vaikutat aika rajoittuneelta, leimasit jo minut homoseksuaaliksi siksi että tiedän jotain heidän elämästään enkä tuomitse tai luokittele heitä. Olen kyllä ihan hetero vaikka ystäväpiirissäni on pari muullakin tavalla suuntautunutta. Sinulla tuskin on, mutta voisit kenties laajentaa sosiaalisia ympyröitäsi ja ottaa selvää asioista... ehkä samalla huomaisit ettei muiden heteroidenkaan rakkauselämä ole vain sitä perinteistä jyystämistä toisin kuin olet ilmeisesti aina kuvitellut.
- jopojoo
joopajoo kirjoitti:
Ketkä me? Vaikutat aika rajoittuneelta, leimasit jo minut homoseksuaaliksi siksi että tiedän jotain heidän elämästään enkä tuomitse tai luokittele heitä. Olen kyllä ihan hetero vaikka ystäväpiirissäni on pari muullakin tavalla suuntautunutta. Sinulla tuskin on, mutta voisit kenties laajentaa sosiaalisia ympyröitäsi ja ottaa selvää asioista... ehkä samalla huomaisit ettei muiden heteroidenkaan rakkauselämä ole vain sitä perinteistä jyystämistä toisin kuin olet ilmeisesti aina kuvitellut.
En leimannut, pyysin vain lisätietoa kun esiinnyt asiantuntijan roolissa.
- ja suupaltit muistetaan pit...
tottakai sanot ihan mitä olet mieltä...otat sitten itse seurauksetkin.
- Terhi
Tässä muutama fakta tähän keskusteluun
Uskonnonopetusta määrittää nykyisessä uskononnonvapaus- sekä perusopetus- ja lukiolaissa määre "oma uskonto". Käsite "tunnustuksellisuus" poistui vuosi sitten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään todellista muutosta opetuksen luonteeseen. Kyse on seuraavasta:
- Uskonnonopetus ei ole ollut enää vuosikymmeniin tunnustuksellista kuten kirkon kasteopetus on (so. tarkoitus ei ole herättää kristillistä uskoa)
- Uskonnonopetus perustuu nk. pedagogiseen tunnustuksellisuuteen --> opetusryhmät määräytyvät oppilaan / opiskelijan oman uskontokunnan mukaan (tutusta tuntemattomaan)
- Nykyistä opetusta kutsutaan "oman uskonnon" opetukseksi. Opetussisällöissä korostuu eettinen ja kulttuurihistoriallinen aines. Opetus ei kuitenkaan ole objektiivista, kaikille uskontoryhmille yhteistä opetusta kuten esim. Ruotsissa ja Norjassa.
Mitä tulee homosekualisuuden käsittelyyn uskonnontunnilla, niin näkisin melko radikaaliksi ja opetussuunnitelmien vastaiseksi esittää aiheesta mitään mustavalkoisia näkemyksiä. Homoseksualisuuden esittäminen likaisena ja ällöttävänä asiana osoittaa vain ja ainoastaan opettajan suurta oppimattomuutta ja epäammattimaisuutta. Raamatunkaan kanta asiaan ei ole aivan yksioikoinen. Jokainen hiukan eksegatiikkaa opiskellut opettaja tietää tämän.- joo
Joo raamatun kanta kyllä on selkeä jo VT:SSÄ homoudesta TUOMITTIIN KUOLEMAAN ja Paavalin kirjeissä homoseksuaalisuuden harjoittajat tuomitaan
1. Kor. 6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,....
Miehimykset ovat siis homot alkukielelläkin. turha tästä eksegeesiä ja liberaalia raaamtuntulkintaa on vääntää. Homot siellä teologisessa vaan vääntää omien himojensa mukaisia raamatuntulkintoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670