Oi onnea, saamme jouluvauvan!!!
Joulukuu 2014
Sydänkäpynen
3113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onnea! Jännää vaan, miten toiset uskaltavat uskoa raskauden jatkumiseen noin varmasti jo ihan alussa. Tämä kommentti ei ole tosiaan millään pahalla kirjoitettu, vaan ihan toteamuksena siitä, miten eritavalla ihmiset suhtautuvat.
Kiitos. :)
Toki sen vaihtoehdon ottaa huomioon, että mitä vain voi käydä, mutta haluan itse keskittyä siihen positiiviseen puoleen mieluummin.
Olen tietoinen esim. että keskenmenon riski on suurimmillaan (?) näin ihan alussa, mutta että myöhemminkin voi tulla ongelmia. Sikiö saattaa olla poikkeava, raskaus voi keskeytyä myöhemmilläkin viikoilla tai lapsi voi kuolla ihan viime metreillä.
Itse yritän työntää pelon syrjään, vaikka joskus monia asioita tuleekin mietittyä.
Meillä on kaksi vanhempaa lasta mieheni kanssa, eikä raskauksissa ole ollut ongelmia; en ole myöskään kokenut keskenmenoa vielä. Tämä toki auttaa yllpitämään positiivista asennetta.
Toivon tälläkin kertaa että kaikki menisi hyvin, joskaan ennalta asiaa ei voikaan tietää. :)
Onnea! :)
Sama täällä, jos kaikke menee loppuun asti hyvin! :)