Pohdiskelin tässä omaa mustasukkaisuuttani kun luin eräästä toisesta ketjusta kuinka kukaan ei voi odotaa sitä elämänsä prinsessaa tai prinssiä, vaan elää elämäänsä ja se elämä muotoutuu sen mukaan.
Onhan tässä itsekin elämää elänyt ja elämässä on tärkeitä ihmisiä, niin perhettä kuin kavereitakin ja 'rakkaita' harrastuksiakin. Mutta huomioitavaa on nuo lainausmerkit tuon sanan ympärillä. En osaa nauttia mistään noista suhteista tai harrastuksista ns. täysillä kuten nautin parisuhteesta.
Suhteissani olen kuitenkin toistuvasti törmännyt siihen, että potentiaalisilla kumppaniehdokkailla on ollut elämässään näitä rakkaita ihmisiä tai asioita, joita kohtaan sitten olen ajoittain tuntenut mustasukkaisuutta. Välillä nämä ovat olleet kavereita, välillä ex-kumppaneita, välillä jopa lemmikkejä. Onhan itsellänikin oma elämä, omat kaverit ja omat harrastukset, mutta suhteessa en osaa (enkä toisaalta edes halua) elää omaa elämää huomioimatta toista.
Kun olen sitten näissä suhteissani ottanut puheeksi nämä tuntemukset, on vastareaktio usein ollut aika hyökkäävä sovinnollisesta keskustelunavauksesta huolimatta. Tästä olen sitten tehnyt päätelmän, että nuo ihmiset ja/tai asiat ovat vain olleet heille niin rakkaita, että minun on vain ollut hyväksyttävä niiden menevän minun edelleni.
Välillä olen meinannut tulla jo hulluksi kun on syytetty sairaalloisen mustasukkaiseksi, mutta todennut sitten vain, etten ole ollut heille, eivätkä he toisaalta minulle ns. oikeita.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletko ollut itse mustasukkainen tai oletko kärsinyt mielestäsi kumppanin epäoikeudenmukaisesta mustasukkaisuudesta kavereitasi, perhettäsi, harrastuksiasi tms. kohtaan?
Onhan tässä itsekin elämää elänyt ja elämässä on tärkeitä ihmisiä, niin perhettä kuin kavereitakin ja 'rakkaita' harrastuksiakin. Mutta huomioitavaa on nuo lainausmerkit tuon sanan ympärillä. En osaa nauttia mistään noista suhteista tai harrastuksista ns. täysillä kuten nautin parisuhteesta.
Suhteissani olen kuitenkin toistuvasti törmännyt siihen, että potentiaalisilla kumppaniehdokkailla on ollut elämässään näitä rakkaita ihmisiä tai asioita, joita kohtaan sitten olen ajoittain tuntenut mustasukkaisuutta. Välillä nämä ovat olleet kavereita, välillä ex-kumppaneita, välillä jopa lemmikkejä. Onhan itsellänikin oma elämä, omat kaverit ja omat harrastukset, mutta suhteessa en osaa (enkä toisaalta edes halua) elää omaa elämää huomioimatta toista.
Kun olen sitten näissä suhteissani ottanut puheeksi nämä tuntemukset, on vastareaktio usein ollut aika hyökkäävä sovinnollisesta keskustelunavauksesta huolimatta. Tästä olen sitten tehnyt päätelmän, että nuo ihmiset ja/tai asiat ovat vain olleet heille niin rakkaita, että minun on vain ollut hyväksyttävä niiden menevän minun edelleni.
Välillä olen meinannut tulla jo hulluksi kun on syytetty sairaalloisen mustasukkaiseksi, mutta todennut sitten vain, etten ole ollut heille, eivätkä he toisaalta minulle ns. oikeita.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Oletko ollut itse mustasukkainen tai oletko kärsinyt mielestäsi kumppanin epäoikeudenmukaisesta mustasukkaisuudesta kavereitasi, perhettäsi, harrastuksiasi tms. kohtaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tulin mustasukkaiseksi vasta puolison pettäessä ja sekin loppui heti, kun pettäminen loppui. Oli todennäköisesti jonkilainen kehon puolustusmekanismi tuossa tilanteessa ja esti paremmat traumat. Olen iloinen, että kehoni toimii kriisitilanteissa suojaten mielenterveyttäni.
Tuossa ei nyt ollut kyse ehkä epäoikeudenmukaisesta mustasukkaisuudesta, vaan ihan oikeutetusta.
No minunkaan mielestäni tuo ei ole missään määrin epäoikeudenmukaista, vaan nimenomaan ihan aiheellista. :)
Eikö kellään ole jakaa mitään kokemuksiaan missä oikeasti olisi kokenut ns. epäoikeudenmukaista mustasukkaisuutta?
Tunnustan olevani mustasukkainen mutta en mielestäni vielä sairaalloisen sellainen koska tiedän itsekin olevani mustasukkainen aivan turhaan tietyissä tilanteissa ja omasta reaktiosta tulee ennemmin tai myöhemmin syyllinen olo ja tietää ylireagoineensa johonkin tilanteeseen.
Siinä kohtaa uskoisin että on jonkin verran oikeutettua jos puoliso jää katsomaan vastakkaista sukupuolta edustavaa henkilöä liian pitkäksi aikaa kun on itse vieressä.
Niin paljon se kuitenkin elämääni haittaa että olen onnistunut karkottamaan toista osapuolta kauemmas ja mitä kauemmas hän menee sen epävarmemmaksi itse tulee.
Loputon noidankehä josta on itse alettava etsiä tietä ulos.
Olisi mukava kuulla onko moni päässyt eroon mustasukkaisuudestaan
vaihtamalla kumppania : /